The Unfinished Swan

Olipa kerran pieni poika nimeltään Monroe. Monroen äiti oli ahkera kuvataiteilija, jolla oli kuitenkin vain yksi heikko puoli: hän ei juurikaan jaksanut viimeistellä aloitettuja töitään. Kun äiti yllättäen kuoli nuorena, Monroe joutui orpokotiin. Äitinsä taideteoksista Monroe sai ottaa mukaansa vain yhden, ja mukaan valikoitui Monroen lempitaulu, keskeneräiseksi jäänyt joutsenmaalaus. Eräänä yönä Monroen nukkuessa joutsen kuitenkin katosi taulun syövereihin. Monroe koetti tavoittaa karkaavaa kaakattajaa ja joutuikin yllätyksekseen imaistuksi tauluun sisälle.

Tästä alkaa itse peli. Aloitus on varsin harvinaislaatuinen, sillä edessä on pelkkää valkoista sekä tähtäinkursori. Liipaisinta painamalla Monroe viskaa mustepallon, joka seinään osuessaan värjää valkoisen seinän mustalla roiskeella. Heittämällä muutaman pallon enemmän, valkoisesta ympäristöstä alkaa paljastua enemmän yksityiskohtia. Ensin käytävä, sitten puistonpenkki, patsas, järvi ja vaikka mitä.

Ensimmäisellä pelikerralla maailman tutkiminen on todella viehättävää puuhaa. Pelaajalla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, millaisessa maailmassa seikkailu tapahtuu, joten uusien asioiden löytäminen tuntuu todella palkitsevalta.

Hiljalleen maailmasta alkaa paljastua enemmän. Ensin tulevat pelin tarinana toimivat satukirjan sivut, joissa pelin kehystä avataan hiljalleen sivu kerrallaan. Sitten löytyvät pelin valuuttana toimivat ilmapallot. Pelin edetessä maailmaan alkaa ilmestyä varjoja, värejä ja käytettäviä esineitä. Samalla myös pelin konsepti muuttuu jonkin verran. Mustepallojen roiskiminen vaihtuu esimerkiksi köynnöskasvien kasvatteluksi, sitten kuutioiden rakentamiseksi ja niin edelleen. Käytännössä yhdellä napilla toimiva pelattavuus ei kuitenkaan muutu matkalla juurikaan. Kun tarina on kerrottu ja Monroen reissu tullut päätökseensä, on pelaaja viety melkoisen matkan lävitse.

Parasta The Unfinished Swanissa onkin pelin huikea tunnelma. Se on todella herkkä ja hauras, mutta samalla todella puoleensavetävä. Peli on suorastaan pakko pelata yhdellä istumalla lävitse, mikä käykin toisaalta helposti sillä matka kestää vain noin pari tuntia. Lyhyydestä huolimatta vaihtelua piisaa ja erinomaisen hyvin kirjoitettu tarina jättää vieläpä pohdiskelun varaa loputtuaan.

Pelattavaa ei läpipeluun jälkeen juurikaan ole, ellei sitten halua jäädä keräämään matkalle jääneitä ilmapalloja pois kuljeksimasta. Vaikka peli toimiikin tällaisena kompaktina pakettina hyvin, muutama lisäpelitunti ei olisi tehnyt sille lainkaan pahaa. Suurin syy tähän löytyy itse pelimekaniikasta.

Lyhyytensä lisäksi peli on todella helppo. Palloja roiskimalla oikea reitti löytyy helposti ja ongelmatkin ratkeavat kuin itsestään. Liiallista helppoutta on vaikea perustella: monessa kohtaa peli vaihtaa tyyliä, juuri kun edellinen ongelmanratkonta pääsee vasta alkuunsa. Peli tuntuu sisällöltään liian usein, noh, keskeneräiseltä. Esimerkiksi laatikoiden kanssa kiipeämistä olisi voitu hyödyntää vaikka kuinka hienosti, mutta ilmeisesti ongelmanratkonta on saanut väistyä sivuun sujuvan etenemisen tieltä. Siksipä niin hieno kuin kokemus sinänsä onkin, wau-fiilikseen sekoittuu lopussa ikävästi myös pettymyksen tunnetta.

The Unfinished Swan on todella, todella ristiriitainen kokemus. Yritys nousta samalle tasolle esimerkiksi Journeyn ja Portalin kanssa on hirmuinen, mutta yritys jää lopulta kuitenkin puolitiehen. Se on silti ehdottoman suositeltavaa pelattavaa, sillä visuaalisesti se on todella huikaisevaa jälkeä ja tunnelma on timanttia alusta loppuun. Itse peli vain ei sitten pystykään täyttämään muun toteutuksen nostattamia odotuksia. Nyt jos koskaan olisi jatko-osalle tai edes parille mehukkaalle lisälevylle tarvetta.