Splinter Cell: Blacklist

Ubisoftin vakoiluhiippailu oli aiemmin jonkinlainen kilpailija Konamin Metal Gear Solidille. Solid Snaken seikkailut lähtivät sittemmin suorastaan lentoon, mutta pimeässä viihtyvä Sam Fisher on aina onnistunut säilyttämään sen hiuksenhienon rajapinnan realismin ja tieteisjännärin välillä. Assassin's Creedistä tunnettu tuottaja Jade Raymond on loihtinut varsin miehisen eepoksen, jossa on sotilastoimintaa, runsaasti teknisiä vempaimia ja terrorismia.

Tarina jatkuu suoraan siitä, mihin edellinen peli eli Splinter Cell: Conviction päättyi. Menneistä ei kuitenkaan tarvitse tietää mitään, sillä tarinaa kykenee seuraamaan ilman ennakkotietoja. Insinööreiksi (Engineers) itseään nimittävä ryhmä vaatii Yhdysvaltain aseellisia joukkoja vetäytymään kaikkialta maailmasta ja tekevänsä terrori-iskuja tärkeisiin kohteisiin Jenkkilän maaperällä, mikäli vaatimuksiin ei suostuta. Kokenut agentti Sam Fisher johtaa Fourth Echelon -nimistä terrorisminvastaista ryhmää, joka saa presidentiltä tehtävän estää ryhmittymän aikeet ja saattaa sen johtaja edesvastuuseen. Kissa ja hiiri -leikki vie tietysti pienen eliittijoukon ympäri maailmaa hiiviskelemään ja välillä ampumaankin. Poliittinen asetelma on erittäin nykyaikainen, ja ainakin yhdestä tehtävästä saattaa kehkeytyä pienimuotoinen skandaali pelimaailmassa kuin Call of Duty: Modern Warfare 2:n lentokenttäkohtauksesta aikanaan.

Rakenne tuo mieleen Mass Effectin. Fourth Echelonin tukikohtana toimii lentokone, jonka ominaisuuksia päivittämällä saa pelaamiseen helpotuksia, kuten nopeammin palautuvan energiamittarin. Menneistä muistuttaa puhelin, jonka avulla Sam Fisher voi soittaa Sarah-tyttärelleen. Keskustelut ovat omiaan syventämään harmaantuvan erikoisagentin henkilöhahmoa. Tätä sotaa mies ei kuitenkaan käy yksin, vaan hänellä on takanaan joukko varsin stereotyyppisiä työtovereita. Teknologiaan hurahtanut nörttipoika tarjoaa hakkerointiapua, nuori sotilas meinaa välillä livetä ruodusta osoittaen enemmän intoa kuin taitoa, maltillinen apukomentaja koettaa välillä suitsia Fisherin riskinottoa riskeistä muistuttaen ja niin edelleen. Arvattavuudestaan huolimatta kaikki henkilöhahmot ovat riittävän kiinnostavia, jotta heidän kehittymistään tarinan edetessä seuraa mielellään. Dialogi on kirjoitettu hyvin. Tällainen tarina olisi kestänyt hieman henkilöpainotteisemmankin käsittelyn, mutta nyt kerronnan painopiste on tiukasti terroristijahdissa. Aiempien osien faneja voi harmittaa, että Sam Fisherin ääniroolin tekee tällä kertaa Eric Johnson eikä Michael Ironside, mutta ääninäyttely on joka tapauksessa tilanteeseen sopivaa.

Tiimin muilla jäsenillä on paitsi tarinallinen tehtävänsä, myös asema erilaisten pelipäivitysten ja pikkutehtävien antajana. Nämä sivupolut ovat pelattavissa joko yksin, jaetulla ruudulla tai verkon yli yhden kaverin kanssa. Ystävän kanssa hiiviskely on varsin vaativaa, koska piilossa pysyminen ei onnistu ilman koordinoitua toimintaa. Jos ja kun kakka osuu tuulettimeen, kaverin apu näkyy selkeimmin tulivoiman tuplaantumisena.

Päätehtävät tehdään yksin, ja ne voi yleensä suorittaa täysin valitsemallaan tyylillä, mutta sivutehtävissä pelaajaa ohjataan johonkin kolmesta pelitavasta: Ghost hiipii tehtävän läpi kenenkään huomaamatta. Panther on hiljainen saalistaja, joka eliminoi kohteensa salaa varjoista. Assault tarkoittaa suoraviivaista hyökkäystä, jolloin pelaaminen muuttuu suojia painottavaksi kolmannen persoonan räiskinnäksi. Pisteenä iin päällä pelissä on oma sisäinen ShadowNet, jonka puitteissa voi suorittaa erilaisia haasteita tehtävien aikana ja tienata siten pelin sisäistä valuuttaa. Erilaiset suoritusvaihtoehdot ja lisähaasteet yhdistettynä kolmeen erilaiseen pelitapaan ja neljään vaikeustasoon pitävät huolen siitä, että Splinter Cell -faneilta ei lopu tekeminen ihan äkkiä kesken.

Perinteisestä alkuasetelmastaan huolimatta Blacklist on siis varsin vaihtelevaa pelattavaa. Sitä lisää entisestään se, että päätehtävissäkin otetaan välillä vaihtoehtoisia näkökulmia ja tulitetaan esimerkiksi helikopterin konekiväärillä, jotta Fisher pääsee etenemään esteettä maassa. Vastustajat eroavat toisistaan varustuksensa osalta. Pelkällä kalashnikovilla aseistettu verkkarijamppa ei ole kummoinen este, mutta savukranaatein, pimeännäkölasein ja sarjatuliasein varustettu kommando onkin jo toista maata. Pimeässä ei aina erota vihollisen varusteita ennakkoon, joten huolimaton ryntäily johtaa helposti tehtävän epäonnistumiseen. Tämänkin vuoksi kannattaa panostaa ensin tarkkailuun ja hiiviskelyyn. Ainoa rikka immersion rokassa on tekoälyn reagointi pelaajan bongattuaan. Kaikki pahikset nimittäin tietävät pelaajan olinpaikan salamana ja avaavat tulen. Varjoihin pakeneminen on mahdollista, mutta usein selkään ammuttu laukaus pakottaa aloittamaan tehtävän uudelleen välitallennuspisteestä.

Peli ei näet ole alkuunkaan helppo. Välillä turpaan tuntuu tulevan niin, että tukka lähtee helpoimmallakin vaikeustasolla. Hiiviskelytyylillä edetessä joutuu joskus oppimaan kantapään kautta. Lisäksi tallennusjärjestelmä on automaattinen eikä tallennuspisteitä ole ripoteltu turhan paljon. Tämä voi verottaa lyhytpinnaisten pelaajien menohaluja, mutta vastuksen kovuutta voi onneksi koska tahansa vaihtaa ja jos jaksaa opetella pelin tavoille, alkaa homma luistaa paremmin. Tässäkin auttaa asenne: yksi tilanne kerrallaan.

Pelaajan apuna ovat monenmoiset hilavitkutinhärpäkkeet, joita on tässäkin osassa joka lähtöön. Varusteita käytetään pelityylin mukaan. Hiiviskelijälle tärkeää on askelien ääntä vaimentava asu ja seinän läpi kohteensa paljastavat kaikuluotainlasit, kun taas räiskijämies lataa asunsa täyteen kevlar-toppauksia ja tuunaa sarjatuliaseensa tappiin. Kaikkien välineiden avaaminen ja niiden tehokas hyödyntäminen vaatii useamman kuin yhden pelikerran. Omat suosikit kuitenkin erottuvat jo muutaman pelitunnin jälkeen ja perusohjaus iskostuu mieleen varsin nopeasti.

Conviction skippasi suositun Spies vs. Mercs -moninpelimoodin, mutta se tekee paluun Blacklistissä. Kyse on niin sanotusta asymmetrisestä moninpelistä, jossa ottelevat osapuolet ovat huomattavan erilaisia keskenään. Vakoojilla pelataan kolmannesta persoonasta luottaen varjoihin, hiiviskelyyn ja pakenemiseen. Palkkasotilaan maailma nähdään ensimmäisen persoonan räiskintänä. Vakoojat pyrkivät hakkeroimaan tietokonepäätteitä, ja vastaavasti sotilaiden tavoitteena on päästää inhat vakoojat päiviltä päätteitä suojellen. Moodista on tällä kertaa uusia variaatioita. Siinä missä Classic on perinteinen 2 vs. 2 -mittelö, Blacklist on edellistä toiminnallisempi 4 vs. 4 -matsi, jossa vakoojilla on tappavia aseita, mutta samaan aikaan sotilaat voivat asettaa ansoja vakoojain kulkureiteille. Extraction puolestaan kääntää asetelman päälaelleen: vakoojat suojelevat kohteita ja sotilaat koettavat niitä hakkeroida. Uplink Control on Splinter Cellin versio Call of Dutyn Dominationista, jossa taistelevien osapuolien on määrä pitää halussaan kolmea erillistä kohdetta, ja onpa mukana myös perinteinen Team Deathmatch niille, jotka sitä kaipaavat. Näitä ei valitettavasti arviointihetkellä päästy pelaamaan.

Graafisesti uusi Splinter Cell noudattaa samaa linjaa kuin muutkin Ubisoftin korkean profiilin pelit. Valaistus käyttäytyy aidonoloisesti ja lisäksi värejä on uskallettu käyttää maisemien elävöittämiseen. Liikeanimaatiot ovat sulavia, mutta valitettavasti kasvot edelleen varsin puisevia. Ehkä sitten seuraava sukupolvi korjaa tämän puutteen. Äänimaailman olisin toivonut nojaavan enemmän ympäristön kuuntelemiseen, sillä ajoittain musiikki vie liikaa huomiota. Häiritseväksi asia muodostuu, kun koettaa etsiskellä sitä viimeistä vihua pauhaavan taustamusiikin ollessa tyystin tilanteeseen sopimaton. Kokonaisuutena pelaaminen on silti yllättävänkin hiljaista, ellei mukaan lasketa radion kautta tulevia toimintaohjeita ja pahiksien keskinäisiä turinoita.

Ajattelin ensin antaa Blacklistille vahvan kahdeksikon, mutta vaihtoehtojen määrä, tekniset vempaimet ja uudelleenpelaamisen "pakko" tarjoavat niin paljon tekemistä ja vaihtelua, että lopulta päätin pyöräyttää arvosanaan vielä pisteen lisää. Tämän jälkeen ei voi muuta kuin odottaa, millaisen käsittelyn Splinter Cell saa seuraavalla laitesukupolvella. Samalla toivon, että Jade Raymond pysyy tuottajan pallilla.

Tunnelmat moninpelin toimivuudesta lisätty oheen.