Rocksmith 2014

Guitar Heroja on tehtailtu maailman sivu. Vaikka muoviläpyskän rääkkääminen on sinänsä kivaa ajanvietettä, vakavamielisempi musisoija ei siitä hirveästi saa irti. Ubisoft iski tähän markkinarakoon Rocksmithillään. Omalla kuusikielisellä soittaminen ei enää ollutkaan kaunista utopiaa. Vuodentakaisesta kitarapelistä on nyt hiottu 2014-painos, joka tuli, näki ja voitti allekirjoittaneen puolelleen.

Heti kärkeen peli kysyy pelaajan kokemustasoa kitaransoittajana. Valitsin noviisitason, ja peli tiesi heti, miten lähteä opastamaan eteenpäin ehdottamalla sopivia harjoituksia. Ensimmäistä kertaa tehdään myös valinta rytmikitaristin tai soolokitaristin välillä. Onko taustalla enemmän riffittelijää vaiko ilman paitaa lavan edessä loikkivaa trubaduuria? Rytmikitaristin omaksuessa kappaleen "rungon" soolokitaristi vetää nimensä mukaisesti kärkevimmät tilutukset. Roolien välillä pystyy näppärästi vaihtelemaan milloin haluaa. Basistejakaan ei ole täysin unohdettu; bassot ovat edelleen yhteensopivia Rocksmithin kanssa.

Peli tarjoaa runsaasti sisältöä, mutta ensimmäisen osan omistajille biisien siirrosta laskuttaminen on ikävä yllätys. Kappaleiden siirtäminen toki onnistuu, mutta se edellyttää erillisen siirto-ohjelman, joka maksaa kympin.

Toisaalta, vaikka ei päätyisikään höyläämään luottokorttia, on pelin valmis kappalelista ihailun arvoinen. Joukkoon on sisällytetty tällä kertaa enemmän ajattomia rock-klassikoita. Vai mitä voi sanoa The Ramonesin Blitzkrieg Bopista, The Beatlesin Paint it Blackistä sekä Panteran Cemetery Gatesista? Löytyypä joukosta myös yksi kaikkien aikojen parhaimmista sävellyksistä, Iron Maidenin The Trooper. Oi kyllä.

Biisejä hakatessa peliruutu muistuttaa edellisosan tavoin paljon Guitar Heroja. Kitaran kielet ovat värikoodattuja, ja nuotit soitetaan niiden osuessa kaulalle. Uusi versio eroaa vanhasta oikeastaan vain kahdella tavalla: kaikki tuntuu nyt hieman selkeämmältä, ja kappaleiden sanat rullaavat näytön yläkulmassa. Jos vaikka talosta löytyy joku laulutaitoinenkin.

Yksi pelimuodoista keskittyy pääosin näiden kappaleiden soittamiseen ja niiden parissa kasvamiseen. Soittokertojen karttuessa peli pikkuhiljaa lisää nuotteja musikantin sormia kiusaamaan. Opettelun kynnys ei missään kohtaa näytä nousevan liian korkealle liian nopeasti, koska biisit on järjestetty niiden monimutkaisuuden mukaan.

Eri riffien ja osioiden harjoittelu kokonaisen kappaleen soittamisen sijaan on toteutettu varsin nerokkaasti. Start-nappulaa painamalla biisin soidessa avautuu Riff Repeater -moodi, jolla voi esimerkiksi The Trooperin legendaarisen alkuriffin hioa täydellisyyteen asti ennen kuin suorittaa loput biisistä. Ensimmäisen Rocksmithin Riff Repeateriä vaivannut yrityskertojen rajallisuus on taakse jäänyttä ulinaa. Oppimisen kannalta on erittäin hyvä, että sitä tiettyä kohtaa voi harjoitella ilman katkoksia tasan niin kauan, kunnes sen oppii.

Skaalojen, kielten taivutusten ynnä muiden tekniikoiden harjoittelu on jälleen sisällytetty hauskoihin sekä yllättävän toimiviin minipeleihin. Skaaloja hakataan päähän pala kerrallaan mätkintäpelissä, joka muuten erehdyttävästi muistuttaa Megadrivelta tuttua Streets of Ragea. Mieleenpainuvin kaikista on kuitenkin Return to Castle Chordead, jossa sointujen jumalattomalla äänenvoimakkuudella räjäytellään käveleviä epäkuolleita niille sijoilleen. Oppi uppoa kaaliin suorastaan salakavalasti.

Suitsutuksen linjaa voi huoletta jatkaa myös Session Moden puolelle. Tämä nimittäin simuloi omalla tavallaan neljän ihmisen bändiä. Tekoälyn ohjaamat jäsenet kuuntelevat pelaajan soittoa ja liittyvät mukaan jammailuun pelaajan valitsemilla soittimilla. Tässä on vain yksi mutta. Ellei itse pysy asettamansa skaalan rajoissa, tietokone ei tunnista soittoa oikein ja kavereiden osallistumisesta tulee harvinaisen epävireistä sekä töksähtelevää.

Rocksmithin kehittäjät ovat selvästi (ja onneksi) kuunnelleet palautetta viilatessaan tämän vuoden versiota kuosiinsa. Ensinnäkin latausajat ovat merkittävästi lyhyemmät, melkein jopa olemattomat. Lisäksi edellisosan kenties isoin ärsytys, ainainen kitaran uudelleenviritys ennen jokaista harjoitusta, loistaa poissaolollaan.

Alkuperäistä Rocksmithiä arvostellessani mietin, voiko pelistä enää parantaa merkittävissä määrin. Olihan siinä melkoinen paketti kasassa: interaktiivinen, opettavainen ja hauska kitaransoittosimulaattori. Muutamilla osuvilla uudistuksilla Ubisoft tekee kokemuksesta kuitenkin vielä himpun nautittavamman. Eniten rassaamaan jää, että edellisosaan kovalla vaivalla ja rahalla hankitut biisit voi siirtää jatko-osaan vain maksua vastaan. Muuten onhan tämä piru vie hauskaa pelattavaa edelleenkin.