Dead Rising 3

Xbox Onen julkaisupeleistä on arvioitu teknisesti upea Ryse, joka oli torttu pelinä. Forza Motorsport 5 puolestaan tarjosi erinomaista ajomekaniikkaa, mutta suppeissa puitteissa. Dead Rising 3 on näistä julkaisunimikkeistä se, joka muistuttaa eniten täysiveristä peliä. Kyseessä ei ole paras osoitus Xbox Onen tehosta tai ohjaimen tarkkuudesta, mutta Capcom Vancouver on ottanut suositun zombisarjansa ja rakentanut tutuista aineksista avoimen maailman toimintaseikkailun, jota voisi kärjistäen luonnehtia GTA:ksi zombeilla.

Siinä missä alkuperäisessä Dead Risingissa tapahtumat sijoittuivat ostoskeskukseen ja toinen osa vei pelin Fortune Cityn kasinomaailmaan, kolmannessa osassa pelaaja seikkailee kalifornialaisessa Los Perdidosin kaupungissa. Neljään kaupunginosaan jakautuva maailma on laajempi kuin kaksi edellistä osaa yhteensä, mutta se on pitänyt tiiviin tunnelmansa kasvattamalla zombien määrää samassa suhteessa. Kadut kirjaimellisesti pursuavat zombeja - etenkin päivän taittuessa yöksi.

Päähahmo Nick Ramosilla on viikko aikaa selviytyä ulos kaupungista, ennen kuin armeija pommittaa sen maan tasalle. Ajan kulkua on kuitenkin tähän osaan höllätty, mikä vapauttaa pelaajan tutkimaan, kokeilemaan ja tekemään lukuisia sivutehtäviä. Tarinan voi kiirehtimällä läpäistä puolessa annetusta aikarajasta, mutta tällöin jää helposti paitsi Dead Rising 3:n hauskimmasta annista.

Nick Ramos on näet kätevä käsistään. Kaavakuvia keräämällä erinäisestä roinasta voi hetkessä taikoa hillittömiä aseita, kuten esimerkiksi sähköisen "Thorin vasaran", monipiippuisen rynnäkkökiväärin tai zombiharavan. Ramos nikkaroi myös ajoneuvoista vaikkapa tulta sylkevän jyräprätkän, zombeja sisäänsä imevän lakaisukoneen tai ilotulitteita ampuvan panssarivaunun. Kaikkien eri välineiden kokeileminen vellovaa zombimassaa vastaan on iso osa pelin viehätystä, joka muuten hukkuisi nopeasti saman toistoon.

Capcom Vancouver ei ole onnistunut kynäilemään tarinasta järin mukaansatempaavaa. Muutamat selviytyjät pyrkivät pois kaupungista, paljastavat salaliiton ja niin edelleen. Tehtävät kulminoituvat vähän liian usein mene sinne, hae sitä -tyyppiseksi suorittamiseksi. Joistain sivutehtävistä saa tekoälyapureita matkaansa, toisista pelkkiä kokemuspisteitä, joilla parannella Ramosin kykyjä. Tarina on täynnä kliseitä ja epäjohdonmukaisia välipätkiä. Tämän takia GTA-vertaus on vain kärjistys; samanhenkisestä rakenteesta huolimatta sisällön laadussa on zombin mentävä aukko.

Yksi ero syntyy jo kaupungin suunnittelussa. Los Perdidos ei ole niin persoonallinen ja tunnistettava kuin Los Santos. Paikasta toiseen navigoidessa on tuon tuostakin vilkaistava karttaa, ja katujen tukkiminen tiesuluilla ja keinotekoisenoloisilla syheröillä aiheuttaa vain turhaa kiusaa tehtävästä toiseen suhaamiselle. Taustalla lienee ajatus pakottaa pelaaja välillä jalkautumaan, mikä on sinänsä ihan oikein, mutta se olisi voitu tehdä jollain toisella tavalla hienovaraisemminkin.

Dead Rising 3 näyttää usein yllättävänkin ankealta ollakseen uuden sukupolven peli. Ensinnäkin resoluutio on nykymittapuulla matala, vain 720p. Kun se yhdistetään tukkoiseen varjostukseen ja hitaanpuoleiseen ruudunpäivitykseen, ulkoasu jää hieman epäselväksi. Parempaa grafiikkaa herutellaan välinäytöksissä (jotka eivät ole videoita), mutta pelitilanne käy teknisistä syistä ehkä kaoottisemmaksi kuin on tarkoitettu. Sujuvuutta ei tue sen enempää kömpelö inventaariosysteemi kuin kamerakaan, jota saa tuon tuostakin olla korjaamassa.

Toisaalta, peli kyllä tavoittaa zombimaailmanlopun fiiliksen. Dead Rising 3 tehnee jonkinsorttisen ennätyksen siinä, miten paljon hahmoja ruudulle saadaan samanaikaisesti. Vaikka välillä tulee suorastaan kukkoiltua ylivoimaisen aseen kanssa tai survouduttua traktorilla huolettomasti lihamassan läpi, fiilikset voivat vaihtua äkkiarvaamatta myös pakokauhuun aseen hajotessa käsiin ja Ramosin jäädessä lämpimät puntissa äheltämään aina vain tiivistyvän lauman keskelle.

Zombit ovat vieläpä satunnaisesti generoituja kloonien välttämiseksi ja moniin rakennuksiin pääsee sisään. Pikkuputiikista voi esimerkiksi käydä haukkaamassa parantavaa purtavaa ja seksikaupassa voi kiskaista lateksipuvun niskaan ja lähteä pamputtamaan vaaleanpunaisella dildolla. Hurtti huumori on siis edelleen läsnä, vaikka värityksessä on tarpeettomasti lähdetty tavoittelemaan realistisen harmaata tyyliä. Mikään ei kuitenkaan estä iskemästä zombille ämpäriä päähän ja kyyditsemästä tätä pyörätuolilla pitkin kaupunkia kuin mielipuoli Perdidosin Bööstä.

Kinectille ja Smartglassille on keksitty monipuolisesti käyttöä asettamatta kuitenkaan suurempia vaatimuksia niiden olemassa ololle. Pelaaja voi esimerkiksi huikata Kinectin kautta "over here", mikä vetää zombeja äänen suuntaan, samalla kun itse hölkkää sivusta lauman ohi. Toinen toimiva ominaisuus on liikkeentunnistus, jolla voi riuhtaista itsensä irti liiviin uineesta riiviöstä. Xbox Onen ohjaimessahan ei ole omaa liikesensoria, mutta Kinect näkee ohjaimen, ja Capcom Vancouver on keksinyt käyttää tätä hyväkseen. Ominaisuus on vieläpä niin saumaton, että jos ohjain on syystä tai toisesta Kinectin näkökentän ulkopuolella, peli automaattisesti vaihtaa liikkeentunnistuksen perinteisempään quick time eventiin. On Kinect-toteutuksessa toki aukkonsakin. Pomovastustajia voi ärsyttää nälvimällä, mutta tietyt lauseenparret rekisteröityvät toisia huonommin.

Smartglassilla saa älypuhelimeensa tai tablettiinsa pelin kartan, tehtävälistan ja muita pieniä lisäominaisuuksia. Ehkä nokkelin keksintö on siirtää sivutehtävistä kertovat puhelut Smartglass-laitteeseen, jos sellainen on aktivoituna. Nämä ovat kuitenkin ekstraominaisuudesta, joita voi käyttää tai olla käyttämättä, oman maun mukaan.

Julkaisupelin tekeminen on aina valtava haaste kehittäjälle, koska peliä joudutaan osan aikaa sorvaamaan ilman alustaa, jolle peli julkaistaan. Dead Rising 3:ssa kiire näkyy paikka paikoin, mutta muista julkaisupeleistä poiketen selkeimmät puutteet ovat toissijaisissa asioissa, kuten optimoinnissa. Sisältöä on ehditty tehdä kiitettävästi, laatu on valtaosin käypää eikä uudelleenpeluuarvoakaan ole unohdettu. Dead Rising 3 onkin lopulta yllättävän hyvä julkaisupeli, vaikka ennakkotiedot toista povasivat.

Kaikkien sivutehtävien, kaikkien aseiden ja ajoneuvojen ja Ramosin kykyjen maksimointi voi pitää zombifanin kiireisenä pitkään, jos vain mielenkiintoa riittää. Se taas riippuu siitä, miten paljon aseilla ja varusteilla leikkiminen jaksaa innostaa. On sääli, ettei tarinasta ole onnistuttu tekemään tyydyttävämpää, mutta toiminnan pähkähullua viihdearvoa on vaikea ainakaan kaksinpelissä kiistää. Vähän tylsemmätkin tehtävät saavat kummasti lisävirtaa, kun kolttosia pääsee tekemään yhteistyössä kaverin kanssa - lopputulokset ovat usein räjähtäviä.

Vaikeustaso ei ole missään vaiheessa kuristavan tiukka, joten peliä voi pelata pitkälti omaan tahtiin. Kaksinpeli tekee etenemisestä entistä helpompaa. Dead Rising 3 madaltaa aloituskynnystä uusille pelaajille, mutta onneksi tiukkaan vaikeustasoon tottuneille Dead Rising -veteraaneille löytyy Nightmare-moodi, jossa päivät ovat lyhyempiä ja vastustajat vaarallisempia.

Lopullisen arvosanan antaminen ei ole tässä tapauksessa helppoa. Vähän katsontakannasta riippuen Dead Rising 3:lle sopisi vahva seiska tai heikko kasi. Pelissä on selvästi enemmän hyvää kuin huonoa, mutta sulavuuden puute vaivaa kokonaisuutta juuri sen verran, että uuden sukupolven konsolilla arvosanan voi oikeutetusti jättää seiskan puolelle. Mutta peliä ei kannata sen takia jättää hankkimatta.