Suomi
Gamereactor
arviot
The Walking Dead: Season Two

The Walking Dead: Season Two - Episode 2

Telltalen The Walking Dead jatkaa samalla vanhalla radallaan.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Telltalen kävelevien kuolleiden toinen kausi käynnistyi jännittävissä merkeissä päähenkilön vaihtuessa Leestä nuoreen Clementineen. Tytön pelaaminen raavaan miehen sijasta antaa pelaajalle aiempaa turvattomamman perspektiivin vaaralliseen maailmaan, vai antaako? Juuri tähän kysymykseen vastaa omalla tavallaan toisen kauden toinen jakso, A House Divided. Mukana on tietysti spoilausta ensimmäisestä jaksosta.

Clementinehän menetti aiemmin alkuperäiset matkakumppaninsa ja löysi uuden, hieman ristiriitaisen kodin lääkäri Carlosin osin pyörittämästä joukkiosta. Tämähän olisi se ilmeinen "jakautunut talo", johon uuden jakson titteli viittaa, mutta koska kyseessä on Telltale, on mukana myös laajempia teemoja.

The Walking Dead: Season Two

Uuden hahmogallerian esitteleminen on aina työlästä, ja vielä ensimmäisen jakson lopussa tuntui hieman siltä, ettei näistä ehtinyt oikein saada kiinni. Nyt toista jaksoa pelatessa hahmot kuitenkin tuntuivat jo yllättävänkin tutuilta, joskin näiden yleiset asenteet Clementineä kohtaan olivat lämmenneet aikamoista vauhtia aiemmasta.

Tämä on mainos:

Tietty pikakelauksen fiilis tuntuu muutenkin tässä jaksossa. Paikkoja ja naamoja vilisee siihen tahtiin, ettei niistä mihinkään ehdi kiintyä. Aikuiset typistyvät vain isoiksi, aseistautuneiksi pahvikuviksi, joista tärkein on aina se, joka pystyy sillä hetkellä suojaamaan Clementineä parhaiten.

Myönnän, että tämä voi kuvata Clementinen kehittyvää maailmankuvaa aika osuvastikin, mutta uskon, että tässä tapauksessa kysymys on enemmänkin vahingosta kuin nerokkaasta tarinankerronnasta. Ainakin pelaaja tuntee jatkuvasti olevansa pieni tekijä isoissa kuvioissa, jotka saattavat riistäytyä hallinnasta milloin tahansa.

Suuremmaksi kysymykseksi nousee kuitenkin se, miten Telltale pyrkii tekemään nuoren tytön pelaamisesta mielekästä ja mielenkiintoista. Lapsilla kun harvemmin on normaaliolosuhteissa johtajan paikkaa missään aikuisia sisältävässä ryhmässä, saati sitten zombimaailmanlopun kaaoksessa. Voimattomuus on tietysti vahva teema, mutta pelihahmo, joka ei pysty vaikuttamaan pelin tapahtumiin, ei varsinaisesti toimi - ainakaan tässä tapauksessa.

Clementine ei ole koskaan ollut kuin The Last of Usin nuori jousiammuntamestari ja puukkoninja Ellie. Clem on ollut hahmona passiivisempi ja herkempi menemään rikki, mutta nyt hänen pitäisi toimia pelaajan välikappaleena The Walking Deadin maailmassa. Tämä tietenkin vaatii uudenlaista aktiivisuutta sekä tilanteita, joissa Clem on pakotettu ottamaan ohjat, mutta Telltale on tehnyt tämän kömpelösti.

Tämä on mainos:
The Walking Dead: Season TwoThe Walking Dead: Season Two

Aikuiset usuttavat pientä tyttöä menemään ensimmäisenä tutkimattomiin rakennuksiin, korjaamaan teknisiä laitteita, tai sitten jättävät tämän oman onnensa nojaan. Joihinkin hahmoihin tämä varmasti sopisikin, mutta nyt nämä tilanteet vaikuttavat monessa kohtaa epäuskottavilta. Myös tilanteet, joissa Clem päättää väittelyn lopputuloksen, tuntuvat hölmöiltä. En tarkoita, etteikö näitä voisi tehdä uskottavastikin, näin ei vain ole nyt tapahtunut.

Tämä tarinallinen heikkous ei jää pelin ainoaksi, sillä tästä jaksosta ei nouse esille mitään suuria, mieleenpainuvia kohtauksia. Mukana on vastapainona tuoreita teemoja, erittäin onnistuneita ja kiehtovia hahmoja sekä pari sydäntä raastavaa käännettä, mutta epäilen, että tätä jaksoa on kauden lopussa mahdoton muistaa minkään yhden kohtauksen perusteella.

Olen myös ainakin itse siinä pisteessä, että The Walking Deadin animaation taso alkaa vaikuttaa riittämättömältä. Tämä on erityisen silmiinpistävää puheanimaatioissa, joissa joskus vain hahmon leuka ja huulet heiluvat, mutta koko muu ruutu on täysin staattinen eikä hahmon pää hievahdakaan koko dialogin aikana. Ehkä viime kaudella tämä vielä menetteli, mutta nyt haluaisin jotain enemmän.

Kokemuksena toisen kauden toinen jakso jää paljolti edeltäjänsä tasolle, joskin eri syistä. Se ei ole huono, mutta se ei vieläkään uudista sarjaa riittävästi, ja tätä settiä on jo nähty aika paljon. Odotan ja toivon, että kausi pääsisi parempaan vauhtiin seuraavassa osassa, mutta nyt alkaa vaikuttaa siltä, että pelisarja on vaipumassa siihen samaan apatiaan, joka vaivaa myös joitakin zombimaailmanlopun selviytyjiä.

07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Monipuoliset hahmot, tuoreelta tuntuvat juonenkäänteet.
-
Tasapaksu, liian nopeasti etenevä, vailla mieleenpainuvia kohtauksia.
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä