Metal Gear Solid V: Ground Zeroes

Ground Zeroes on aiheesta joutunut pelaajien pihteihin sisältönsä ja hintansa suhteen. Konami julkaisi sen täysiverisenä pelinä, vaikka kestoa on luvassa hädin tuskin tunteja. Onko se liikaa pyydetty? Jos sisältö on tarpeeksi väkevää, kesto ei välttämättä ole ongelma, mutta nyt ei puhuta ihan kympin hintaisesta indie-pelistä. Vastinetta rahalle pitäisi saada reilusti.

Metal Gear Solid V: Ground Zeroes toimii prologina "varsinaiselle" Metal Gear Solid V:lle, The Phantom Painille, jonka julkaisuajasta ei ole vielä tarkkaa käsitystä. Prologi esittelee sarjaan uusia mekaniikkoja, asettaa Naked Snaken - jota nyt kutsutaan Big Bossiksi - pääosaan ja kiusoittelee The Phantom Painin juonilinjoilla.

Peli käyttää myös hahmoja ja varusteita Peace Walkerista, mutta PSP-pelin ohittaneille on tarjolla hyvä yhteenveto perusasioista, jotka liittyvät Ground Zeroesiin. Ottaen huomioon, miten kähäräksi sarjan aikajana on lähes kolmessa vuosikymmenessä käynyt, yhteenveto yksinkertaistaa asioita fiksusti. Ground Zeroes on siksi otollinen paikka hypätä sarjaan sisään.

Ground Zeroes keskittyy operaatioon, jonka tavoitteena on pelastaa kaksi vangittua avainhenkilöä tuntemattomasta P.O.W.-sotilastukikohdasta Kuubassa. Hollywood-tyylinen esillepano on edelleen suunnittelija Hideo Kojiman repertuaarissa, ja aluksi katsellaankin kymmenen minuutin introelokuvaa. Sitä seuraa toiset kymmenen minuuttia totuttelua, kun pelaaja tekee tukikohtaan tiedustelua sen laitamailta. Lopuksi pelaaja jätetään oman neuvokkuutensa varaan suorittamaan tehtävää ja poimimaan kohteet tukikohdasta.

Kyseessä on eräänlainen miniatyyrihiekkalaatikko. Pohjoisessa on tukikohdan päärakennus laskeutumisalustoineen, tankkeineen ja maanalaisine käytävineen. Pelaajan ja päärakennuksen välissä on joukko leirejä, varastoja, katuja ja ulkovankiloita. Kallion laidalla kulkee polku. Aha, tuolla on silta. Monia piilopaikkoja. Päätehtävän läpäisy avaa päävalikkoon ylimääräisiä sivutehtäviä, joissa on eri tavoitteita eri vuorokaudenajoissa, mutta kaikki tapahtuu kuitenkin tässä yhdessä ja samassa ympäristössä. Pelaaja oppii pian tuntemaan sen paremmin kuin omat taskunsa.

Kojima Productions on selvästikin suunnitellut Ground Zeroesin siten, että se pelattaisiin yhä uudelleen ja uudelleen. Joka tehtävässä on valittavissa kaksi vaikeustasoa, ja niihin kuuluvat myös tulostaulut. Rankingit pohjautuvat muun muassa läpäisyaikaan ja siihen, miten monta kertaa on tullut havaituksi. Päätehtävän läpijuoksu onnistuu minuuteissa, kun sen salat oppii. Jos sarjasta ja sen luojasta pitää, pelissä haluaa kuitenkin kokeilla kaikkea mahdollista nähdäkseen, mikä on uutta.

Ground Zeroes tuntuu ottaneen suoraviivaisemman lähestymistavan hiippailuun. Sarjan historiaan nähden siihen on upotettu uusia ideoita, jotka modernisoivat pelattavuutta. Jos Metal Gear Solid IV hämäännytti monituisilla kontekstipohjaisilla näppäinkomennoillaan, Ground Zeroesissa toiminta luistaa luonnollisesti kolmannen persoonan hiipparoinnista suoraan toimintaan ja ensimmäisen persoonan räiskintään. Kaikkien käyttäminen on hetkessä vaistonvaraista. Jos kolkattua vartijaa piilottaessa sattuu paljastumaan, ruumiin voi napata kantoon ja suojautua sen taakse vihollisten luodeilta. Eri vimpaimet ja aseet valitaan edelleen ristiohjaimesta. Nurkan taakse kurkistellaan yksinkertaisesti vain painautumalla seinää vasten nurkan likellä.

Peli ei todellakaan tunnu turhan monimutkaiselta. Pikemminkin se saa tuntemaan itsensä ylivoimaiselta, kuten kokeneen sotaveteraanin kuuluisikin. Toisella pelikierroksella luottamus omiin kykyihin on jo niin korkealla, että vartijoiden ympärillä juoksee kehää.

Lajityypin konkarit saattavat tietysti alkaa marista helppoudesta. Lukuun ottamatta uhkaavan paljastumisen yhteydessä tapahtuvaa automaattista Reflex-hidastusta helpottavia varusteita ei ole kuitenkaan pakko käyttää. Pelaaja voi hyödyntää tai olla hyödyntämättä kiikareita, jotka merkitsevät viholliset ruudulle punaisilla ikoneilla. Hyvää tässä on se, että peli pyrkii viemään tapahtumien seuraamisen perinteisestä minikartasta suoraan pelimaailmaan. Esimerkiksi pelaajan suuntaan katsovasta vihollisesta varoitetaan ruudulle pompahtavalla nuolella, joka voimistuu tekoälyn epäilyksien kasvaessa.

Metal Gear Solid V: Ground Zeroes esittää lupaavan maistiaisen siitä, mitä The Phantom Painilta voi odottaa. Välinäytökset on pidetty minimissä. Tarina on vähemmän teoreettinen. Sodan ylimpien syiden käsittelyn sijaan se pureutuu enemmän niihin välittömiin kauhuihin, joita sota tuottaa. Kerättävät äänitteet ja tehtävänannot on pidetty lyhyinä ja ytimekkäinä. Sivutehtävät onnistuvat luomaan vaihtelua yhteen ja samaan ympäristöön. Kiefer Sutherland, joka debytoi Big Bossin äänenä, on myös roolissaan hyvä.

Mutta sitten on se hintakysymys. Tämän kokoista peliä olisi ennen odottanut toisen pelin bonuksena, kuten Metal Gear Solid 2:n demo tuli Zone of Endersissä. Vaikka Konami on tiputtanut Ground Zeroesin hintaa ja kokemus on sinänsä tyydyttävä, olisi peli kaivannut selvästi enemmän sisältöä tai vielä edullisempaa hinnoittelua ollakseen pakkohankinta. Odottamalla The Phantom Painia ei menetä paljoakaan, ja tällöin ei ainakaan tarvitse jäädä kärvistelemään Ground Zeroesin cliffhanger-lopetuksen kanssa.