Saints Row 2

Pelkään pahoin, että suurin osa lukijoista tyytyy katsomaan kuvat ja tekee sitten sen johtopäätöksen, ettei Saints Row 2 ole läheskään yhtä hyvä peli kuin Grand Theft Auto IV. Monella tavalla he ovat toki oikeassa: Saints Row 2:sta puuttuu vakavasti otettava juoni ja uskottava dialogi, eikä se ole yhtä komea. Mutta pelillisestä tekemisen vapaudesta puhuttaessa Saints Row 2 vie GTA IV:ta kuin litran mittaa.

Kuten ensimmäisessä Saint's Rowssa, Saints Row 2:n tavanomaista gettoteemaa värittää joukko ihmisiä, jotka voisivat olla Ali G:n klooneja. Sanat "aight", "yo" ja "brotha" lentelevät siihen tahtiin, ettei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Blingbling on tärkeää statuksen kannalta, ja pelissä on erillinen mittari pelaajan ansaitsemalle kunnioitukselle. Kaikki tämä olisi pelkästään naurettavaa, jos Saints Row 2 yrittäisi olla millään tavalla vakavahenkinen peli. Onneksi Volition on tiennyt mitä on ollut tekemässä. Pelaajan tunnemaailmaa ei kosiskella raskaalla juonella, vaan tarjolla on silkkaa hulluutta.

Saints Row 2:n alussa ykkösosasta tuttu sankari herää koomasta, johon hän on joutunut veneensä räjähdettyä. Räjähdyksen aiheuttamat vammat olivat niin vakavia, että lääkäreiden täytyi rakentaa hänen kasvonsa täysin uudestaan. Kätevä veruke sille, että pelihahmonsa ulkonäön voi muokata mieleisekseen. Vammojen vakavuus on saattanut edellyttää jopa sukupuolenvaihdosleikkausta, jos niin haluaa.

Edellisestä pelistä on kulunut muutama vuosi. Sankarimme vanha jengi on hajonnut, Stilwaterin kaupunki muuttunut ja pahamaineinen jengijohtaja odottaa onnettomuutensa jälkeen mahdollista kuolemantuomiota vankilan sairaalassa. Kuolema ei tietenkään kuulu sankarimme suunnitelmiin, ja pako Alcatraz-henkiseltä vankilasaarelta alkaa. Pakojakso paljastaa heti, millainen peli Saints Row 2 on. Meininki on älytöntä ja vetää suun virneeseen. Vuoristoradalta tuntuvan paon aikana ammutaan alas poliisikoptereita, käytetään varastettuja poliisiautoja muurinmurtajina, huristellaan poliisiveneillä ja surmataan poliiseja niin paljon, ettei laskuissa pysy. Eikä meno hidastu, kun pelaaja alkaa koota vanhaa jengiään, 3rd Street Saintsia. Rötösturnee alkaa vanhojen johtajien vapauttamisella ja uusien jäsenten värväyksellä.

Pelaajan valtaamat korttelit näkyvät Stilwaterin kartasta ykkösosan tapaan. Alue kasvaa sitä mukaa, kun pelaaja haastaa viittä kilpailevaa jengiä. Pelaaja saa käyttöönsä toinen toistaan siistimpiä tukikohtakämppiä, joita voi pimpata kuosiin kuin The Sims -peleissä konsanaan. Varastetuille autoille on tarjolla autotalleja, ja peli luo vakuuttavan kuvan gangsterirahalla rakennetusta elintasosta.

Mutta sekä rahan että ensiarvoisen tärkeän kunnioituksen saamiseksi täytyy suorittaa tehtäviä: keksiä hullutuksia, tuherrella seiniin ja tutkia kaupunkia. Yleinen hölmöily on Saints Row 2:n pääosassa, ja tarina on mukana puoliksi muodon vuoksi. Pelaaja voi esimerkiksi ajella ympäriinsä loka-autolla ja ruiskia ulostetta ympäriinsä tiputtaakseen jonkin alueen asuntojen arvoa. Kaupungissa voi ajaa romurallia, suunnitella ja toteuttaa vakuutuspetoksia, kaahailla palavilla mikroautoilla, kehittää merirosvolaivoja, ryöstellä kauppoja, työskennellä pakoauton kuljettajana, juosta alasti julkisilla paikoilla, liittyä tappelukerhoon tai kokeilla base-hyppyä. Kaikki tämä onnistuu jo ensimmäisen tunnin aikana. Tekemistä on niin uskomattoman paljon, ettei tiedä mistä pitäisi aloittaa.

Kaikkein parasta on se, että mitään ei tarvitse tehdä yksin. Peliä voi pelata kaverin kanssa verkossa alusta loppuun. Kaverin voi pyytää peliin mukaan mouhottamaan tai vaikka avuksi hankalaan tehtävään. Peliin liittyminen ja siitä poistuminen onnistuu missä ja milloin tahansa, ja toisin kuin esimerkiksi Mercenaries 2: World in Flamesissa, pelaajat voivat liikkua missä tahansa ja tehdä ihan mitä haluavat toisen pelaajan liikkeistä riippumatta.

Verkkopelituki ei rajoitu vain yhteistyöpelitilaan, vaan verkossa voi myös pelata toisia vastaan. Itsestään selvien deathmatch-räiskintäpelimuotojen ohella Volition on satsannut Strong Arm -verkkopelimuotoon. Strong Arm muistuttaa Saints Row 2:n yksinpelitarinoita, joissa kaksi jengiä taistelee keskenään pelialueen hallinnasta. Rahalla saa ostettua lisää kortteleita, ja suurimman alueen kerännyt jengi voittaa. Rahaa saa peittämällä kilpailevan jengin graffititageja oman jengin tunnuksilla ja tekemällä rötöksiä, ja tietenkin on muistettava myös niitata vastajengin väkeä. Pelimuoto tuntuu aluksi liian lavealta ja sekavalta, mutta siihen pääsee sisään nopeasti. Hetken pelaamisen jälkeen se tuntuu harvinaisen monipuoliselta verkkopelielämykseltä.

Saints Row 2 voisi toki olla hieman kauniimpi, sen ajoneuvofysiikassa on parantamisen varaa ja dialogi on lähes kestämätöntä. Epäkohdat unohtuvat kuitenkin joka kerta peliä käynnistäessä ja pelaamisen lopettaminen on aina yhtä hankalaa. Saints Row 2 on valtaisa leikkikenttä, joka ei tunnu niinkään Grand Theft Auto IV:n kilpailijalta kuin GTA: San Andreaksen perilliseltä. Se on pinnallinen, aika tyhmä ja kyllästetty mauttomalla Jackass-huumorilla, mutta pidän siitä ihan kympillä.