LA Cops

1970-lukua ajatellessa mieleen tulee välittömästi muutamia asioita. Ensimmäisenä ajatukset palaavat sen ajan tyyliin, ja sielunsa silmillä voi nähdä kuinka mielettömillä kampauksilla ja kuteilla varustetut siistit tyypit jytäävät diskon biittien tahdissa. Tuon ajan tv-sarjoissa poliiseilla oli muhkeat viikset ja suuret pyssyt. He olivat kovia ja karskeja miehiä, eivätkä he epäröineet käyttää luuviitosta roistojen kielenkantojen irrottamiseksi. Todennäköisesti Modern Dream ja Team 17 ajattelivat aika lailla samoja asioita LA Copsia kehittäessään.

Paperilla LA Cops kuulostaa Dirty Harryn ja Hotline Miamin herkulliselta sekoitukselta. Pelaaja ohjastaa kahta kovaksikeitettyä kyttää 1970-luvun Los Angelesissa. Pahiksia ei pidätetä, vaan heidät kylmätään paukkuraudoilla mitä erilaisimmissa paikoissa, joita ovat mm. donitsikauppa, pankki sekä erilaiset asunnot. Pelistä löytyy erilaisia tehtäviä, mutta niiden välillä ei oikeastaan ole minkäänlaista eroa. Olipa tarkoituksena sitten tuhota huumelaboratorio tai pelastaa pankkivangit, niin homma hoituu silti yksinkertaisesti kaikki pahikset suolaamalla. Kaavaa toistetaan niin kauan kuin tehtäviä tai kärsivällisyyttä riittää. LA Copsin läpäiseminen ei ole kuitenkaan kovin pitkä kokemus, sillä tarjolla on vain kahdeksan kenttää ja pari bonustasoa.

Mukana on myös jonkinlainen tarina, tosin se on kliseiden täyttämä ja hieman köykäinen: Yhden kytän vaimo lähtee kävelemään, koska mies on liian uppoutunut töihinsä. Sympatiaa ei heru työpaikalta, sillä pahat kielet laulavat ahkerasti hänen selkänsä takana. Miekkoselle määrätään uusi naispuolinen työpari, ja juonen tapahtumat etenevät hyvin ennalta-arvattavaa rataa. Peliin on heitetty mukaan tarkoituksella kaikki mahdolliset kliseet, pakollisia donitsivitsejäkään unohtamatta. Hahmotkin ovat äärimmäisen stereotyyppisiä, aina tuittupäistä päällikköä myöten. Kaverin nimi on hauskasti lainattu Poliisiopisto-leffoista. Kliseillä leikkimisessä ei ole mitään pahaa, mutta pelin tarina ei kuitenkaan kytkeydy tehtäviin millään tavalla. Poliisipäällikkö tarvitsee muutaman kaverin asentamaan uuden kylppärin? No sehän hoituu kätevästi rikolliset hengiltä räiskimällä!

Tarinalliset kömmähdykset eivät tosiasiassa edes haittaisi, mikäli pelattavuus olisi kohdallaan. Näin ei kuitenkaan ole, vaikka asiat näyttävätkin jälleen hyvältä suunnittelupöydällä. Rakennukset on tarkoitus siis puhdistaa pahantekijöistä huone kerrallaan. Jokainen luoti on osuessaan tappava, ja yksikin virhe tietää lorun loppua. Ammuksia on tärkeää säästellä, mutta sitäkin tärkeämpää on huomioida ympäristön erityispiirteet ja vihollisten sijainnit. Poliisit voi myös sijoitella taktisesti suojaamaan toistensa etenemistä, mutta rikolliset ampuvat lähes poikkeuksetta ensin. Niinpä hyvä ominaisuus osoittautuu käytännössä täysin turhaksi, mikä vesittää mainion idean. LA Cops yrittää kovasti olla strateginen toimintapeli, mutta ei onnistu siinä lainkaan. Kärsivällisesti pelaamisen pilaa usein huono tuuri, minkä johdosta peliin turhautuu helposti.

Toiminta tuntuu liian kaoottiselta ja satunnaiselta. Koskaan ei voi tietää läpäiseekö luoti oven, tai että huomaako ikkunan takana oleva roisto jeparin. Samalla tavalla on epävarmaa, kuinka monta luotia vastustajien tiputtamiseen tarvitaan. Entä kuinka kauas laukauksen ääni oikein kantaa? Välillä samalla tavalla toimiminen tuottaa kaksi täysin eri lopputulosta.

LA Cops olisi saattanut olla ihan kelpo tekele, jos sen ideat oikeasti toimisivat. Mukaan olisi kaivannut ehdottomasti myös enemmän tehtäviä sekä oikeasti kelvollisen juonen. Nyt näin ei kuitenkaan ole. Lopputuloksena on peli, joka tuntuu jonkinlaiselta rikkinäiseltä betaversiolta. Se kyllä näyttää hyvältä, mutta kaikki muu onkin sitten vähemmän mairittelevaa settiä.