Suomi
Gamereactor
arviot
Batman: Arkham Knight

Batman: Arkham Knight

Rocksteadyn viittaritarista kertova trilogia saa arvoisensa päätöksen.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Rocksteadyllä on ollut valtavat paineet Batman: Arkham Knightin kehityksen kanssa. Studio on pyrkinyt luomaan Gothamista yhä suuremman ja monipuolisemman hiekkalaatikon. Lepakkomiestä vastaan asettautuu yhä suurempia uhkia, mutta samalla supersankarin varusteista löytyy aikaisempaa enemmän leluja. Edellisten osien fanit eivät ole olleet laajuuden korostamisesta täysin vakuuttuneita. Toki se on varmasti tarpeellista uusien konsolien kannalta, sillä niiden tehot mahdollistavat suuremman ja yksityiskohtaisemman kaupungin kehittämisen. Skaalan kasvaessa saatetaan toisaalta menettää osa aikaisempien osien intiimistä ja fokusoituneesta luonteesta.

Ensimmäisten tuntien ajan tämä tunne pitää paikkansa. Rocksteady lähettää viittaritarin kimppuun valtavia vihollislaumoja ja heittää alle alkuksi lähes hallitsemattomalta tuntuvan Batmobile-katuohjuksen. Arkham Knight vaatii myös enemmän Batmanin nyrkeiltä kuin älyltä, sillä tappeluilta vältytään vain harvoissa tehtävissä. Linnunpelätin hallitsee kaupunkia ja hänen ääntään kuullaan useista kaupunkiin sijoitetuista ämyreistä. Pahis kuitenkin kalpenee aikaisempien osien Jokeriin verrattuna, joka oli hulluudessaan aivan omalla tasollaan.

Batman: Arkham KnightBatman: Arkham Knight

Pelisarja on loikannut uudelle konsolisukupolvelle, mutta se ei tietysti ole katkaissut siteitään edellisiin osiin. Rocksteady olettaakin pelaajan läpäisseen sarjan vanhat pelit, sillä mukana ei ole minkäänlaista opetusosiota taisteluihin tai aloitusvermeiden käyttöön. Kahden pelin jälkeen näiden pitäisi olla siis jo takaraivossa. Arkham Cityn julkaisusta on kuitenkin jo useita vuosia, joten en pärjännyt aluksi lainkaan taisteluissa. Vastassa on heti alusta alkaen monipuolisilla aseilla varustautuneita rosvojoukkoja, joten Batmanin täytyy hyödyntää tehokkaasti koko liikearsenaaliaan. Vihut eivät kierrätä pelkästään vanhoja kikkoja. Kilvillä, teräaseilla ja tainnuttimilla heiluvien rosmojen lisäksi mukana on sähkössä kylpeviä heppuja ja taintuneet kaverinsa ylös nostavia lääkintämiehiä. Arkham Knightin on tarkoitus olla voimafantasiaa pursuava peli, mutta siihen nähden huomasin aluksi pakenevani usein taisteluista. Muutoin sain tuijottaa liian usein Game over -ruutua. Paikasta toiseen voi liikkua nyt uusilla tavoilla ja ensimmäiset tehtävät tuntuivat hieman irrallisilta. Ne eivät tutustuta samaan tapaan pelin eri puoliin kuin aikaisemmissa osissa.

Tämä on mainos:

Liian itsevarmalle pelaajalle Arkham Knightin aloitus siis melkoinen kylmä suihku kasvoihin. Aluksi peli on todella haastava, mutta Gothamia kiertelemällä vanhat kikat ja taidot alkavat palautua mieleen. Arvuuttajan haasteita on myös miellyttävää ratkoa jälleen. Varsinainen juoni osoittautuu lisäksi tyystin erilaiseksi, kuin mitä alun perusteella voi kuvitella. Kaikki pelin osa-alueet alkavat hiljalleen vaikuttaa järkeviltä ja jossain vaiheessa kokonaisuus vain napsahtaa paikoilleen. Siitä eteenpäin pelin parissa vietetty aika onkin sitten yhtä juhlaa.

Kun peliin pääsee sisään, muistaa miksi Rocksteadyn pelisarjaa arvostetaan niin paljon. Pelattavuus ja tarinankerronta istuvat täydellisesti yhteen. Laskin ohjaimen usein käsistäni joko peittääkseni hämmästyneen huutoni tai yksinkertaisesti antaakseni tekijöille omat aplodini. Lepakkomies on lähes koko ajan pelaajan täydellisessä hallinnassa, minkä ansiosta toiminta ja tapahtumat tuntuvat hyvin intensiivisiltä. Ainoastaan muutamissa kohtauksissa viittaritarin toimiin ei voinut vaikuttaa. Tämän myötä myös pelin tapahtumat iskevät kovaa. Nostan hattua studiolle, joka uskaltaa kaivella Batmanin psykologisia traumoja.

Bruce Wayne käy nimittäin jatkuvasti sisäistä kamppailua ja tämä välittyy voimakkaasti pelin tarinassa. Samaan aikaan mies yrittää pelastaa kaupungin tuholta. Sivutehtävät istuvat hyvin pääjuonen tunnelmaan, eivätkä ne riko sitä. Pelin pääteemana on Gothamin valtaaminen takaisin rikollisilta yhden yön aikana ja kaikki sen sisällössä tukee tätä. Poliisilaitoksen seinällä olevasta laskurista voi jopa käydä tarkistamassa poseen lähetettyjen rikollisten määrän.

Batman ei partioi Gothamin kaduilla yksin. Ajoittain kohdataan muun muassa Robin, Nightwing ja Kissanainen, jotka kaikki auttavat synkkää sankaria muun muassa vetämällä pahiksia nekkuun. Kahden hahmon kontrolloiminen nujakoissa on erittäin hyvin toteutettu ja osoittaa taistelujärjestelmän voiman. Kasvoille nousee väkisinkin hymy silloin kun parivaljakko kävelee pahiksia täynnä olevaan huoneeseen. Tiedossa on tuolloin eeppiset turpakäräjät.

Tämä on mainos:

Kokonaisuus tuntuu yhtä aikaa tutulta ja uudelta. Edellisistä osista tuttuihin pelimekaniikkoihin sekoitetaan sopivasti uutta, ja juoni on tälläkin kertaa huipputasoa. Eikä se pelikään ole kadottanut intiimiä ja fokusoitunutta luonnettaan. Tällä kertaa paketti on vain aikaisempaa suurempi.

Batman: Arkham Knight
HQ
Batman: Arkham KnightBatman: Arkham KnightBatman: Arkham Knight
HQ
HQ
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
tarina on todella hyvä, kahden hahmon taistelut toimivat, Gothamin tutkiminen uusien välineiden avulla on hauskaa
-
taisteluihin heitetään täysin kylmiltään, avoimessa maailmassa voi vastaan tulla mahdottomia haasteita
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Käyttäjäarviot

  • Gono10
    Supersankareista kenties suosituin, Batman eli suomalaisittain Lepakkomies, liihotti ensimmäisen kerran nykyiselle konsolisukupolvelle tällä... 9/10
  • modernipoika
    Batman: Arkham Knight on uusin ja viimeinen osa Arkham -trilogiassa. Arkham pelejä ei tule tulemaan enää jatkossa, joten kysymys herääkin että... 9/10

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä