Jo 1980-luvulla alkunsa saanut Dragon Quest -saaga on yksi tunnetuimmista ja suosituimmista JRPG-pelisarjoista kautta historian. Itämaisen roolipelaamisen ohella sarja on historiansa varrella kimpoillut moneen suuntaan. Sarjan sivuhaaroihin kuuluu muun muassa korttipelaamista ja Pokemon-henkistä hirviömetsästystä. Dragon Quest Heroesin myötä sarja saa ensimmäisen Musou-kasteensa.
Viime vuotisen Hyrule Warriorsin tapaan pelin pohja-ajatus on ollut siirtää tuttu universumi Dynasty Warriors -henkiseen hektiseen hirviönpieksentään. Dragon Quest Heroes eroaa kuitenkin useammalla tavalla aiemmista musou-mätkinnöistä. Kun tavallisesti lajityypin peleissä pelimuotoja ja vaihtoehtoja on piisannut, Dragon Questin ydin on sarjan henkeen sopivasti yksi ainoa pitkä rooliseikkailu läpi kauniiden maisemien. Seikkailussa on mukana useita tuttuja hahmoja pelisarjan varrelta ja vain päänelikko on uusi. Vanhojen hahmojen näkeminen ensimmäistä kertaa kolmiulotteisina malleina on oikein virkistävää ja heidät tunnistaa helposti muodonmuutoksesta huolimatta.
Tarinallista ilotulitusta ei silti ole luvassa. Tämänkertainen syy hirviönpieksentään on nimittäin kenties geneerisin JPRG-tarina mitä hetkeen on tullut vastaan. Kiltit hirviöt ovat muuttuneet pahoiksi ja valon lasten täytyy lähteä selvittämään syy muuttuneisiin olosuhteisiin. Ohjelmassa on romansseja, äkkivääriä juonenkäänteitä ja stereotyyppisiä pahiksia, mutta onneksi myös Dragon Quest -maailmalle ominaista huumoria. Höpsön huumorin ansiosta sata kertaa nähtyä tarinaa jaksaa seurata innolla ja pelin yleisvire on pirteän positiivinen.
Pirtsakkuuteen oman osansa tekevät myös Akira Toriyaman piirtämät hahmot sekä värikäs ja vaihteleva Arban maailma. Suuretkin hirviöt käyvät sankariryhmän päälle sympaattisesti hymy huulillaan, mille oikeutus löytyy myös pelimekaniikasta. Vaikka pelin ydin onkin musou-mäiskintää läpi satojen vihollisten, pelissä on todella paljon myös uusia elementtejä aiempiin Warriors-mäiskeisiin verrattuna.
Mätkintäkomboja on yksinkertaistettu hieman ja kartat ovat pienempiä kuin aiemmin. Vaihtelevien kombojen tilalle on isketty erittäin toimiva taikuus sekä sankariryhmän arsenaaliin liittyvät, taistelukentälle kutsuttavat hirviöt. Taikuus toimii hienosti osana peruskomboja, sillä sen käyttäminen on todella intuitiivista ja erilaisia taikoja on riittävästi. Hirviöt saa arsenaaliinsa, jos ne kaatuessaan pudottavat kutsuun oikeuttavan mitalin. Mitaleita on kahta tyyppiä, toinen mitalityyppi kutsuu hirviön paikalle puolustamaan sitä paikkaa johon se kutsutaan, kun taas toinen loitsii taistelukentälle ryhmää avustavan taian.
Tehtävät ovat pienempien karttojen ansiosta huomattavasti lyhyempiä kuin tavallisesti, eikä niissä tarvitse tällä kertaa vallata tukikohtia. Tehtäviä onkin itse asiassa vain noin kahta perustyyppiä, kaikkien vihollisten kartalta lanaaminen ja jonkin tietyn kohteen suojeleminen. Pienestä koostaan huolimatta kartat ovat kuitenkin vaihtelevia ja lyhyiden tehtäväpyrähdysten ansiosta peliin tarttuu mielellään. Samalla myös pelin rytmitys on kohdallaan. Seuraava kohde odottelee aina nurkan takana, eikä tehtäviin tarvitse varata aikaa kuin 5-10 minuuttia per laaki. Tämän vuoksi peli tuntuu etenevän koko ajan johonkin suuntaan, vaikka juonitehtäviä ei heti suorittaisikaan. Suurempi määrä erilaisia tehtävätyyppejä olisi silti ollut poikaa, nyt vaihtelua tuovat lähinnä vain erilaiset pomotaistelut, jotka ovat toisaalta erittäin kiitettävästi toteutettuja ja viihdyttäviä.
JRPG-henki näkyy pelissä kaikkialla. Kahden sankarin sijasta kartalla rymistelee menemään kerrallaan neljä sankaria, tehtävien välissä taasen ostetaan sankareille lisää varusteita, harrastetaan alkemiaa ja hommataan sivukeikkoja. Niinpä peli tuntuukin kaiken kaikkiaan enemmän kevyeltä rooli- kuin toimintapeliltä. Suurimpana harmina pelissä on vain yksinpeli. Kaverin kanssa usea kartta olisi kieltämättä reilusti helpompi, mutta yhteistyö olisi silti ollut poikaa.
Mittaa seikkailulla on noin 30 tuntia, joka on varsin sopiva määrä sisältöön nähden. Jos kaiken mahdollisen haluaa koluta ja sivutehtävät suorittaa, aikaa tulee varata useita kymmeniä tunteja enemmän. Ilahduttavasti grindauksen määrää on karsittu muihin musou-peleihin nähden, vaikka sitäkin joutuu suorittamaan. Usein grindauksessa on tosin sivujuonteena juuri sivutehtävien suorittaminen, mikä karsii osaltaan orastavaa monotoniaa onnistuneesti.
Vaikka tehtävät vähän toistavatkin itseään ja vaikka taistelurunkoa on karsittu, Dragon Quest Heroes on todella hauskaa ja koukuttavaa pelattavaa. Kenties klassiset Dragon Quest -musiikit, kaunis maailma ja sympaattinen tunnelma vaikuttavat asiaan enemmän kuin arvaankaan, mutta innolla ohjaimeen joka kerta tarttuu silti. Dragon Quest Heroes on harmaaseen syksyyn oikein sopivaa väriterapiaa.