Tales of Zestiria

Tales-sarjasta saatiin nauttia viime vuonna oikein kahden pelin voimin, kun Tales of Xillia 2 julkaistiin PS3:lle ja Tales of Hearts R PS Vitalle. Japanilainen yleisö joutui odottamaan kolme vuotta Xillia 2:n jälkeen, ennen kuin he pääsivät käsiksi Tales of Zestiriaan. Onneksi länsimaissa odotus jäi huomattavasti lyhyemmäksi. Mukana on tuoreita ideoita ja innovaatioita, mutta peli on silti uskollinen jatko-osa sarjan juurille.

Tales of Zestiria ilahduttaa varmasti sarjan faneja, sillä kyseessä on täysiverinen Tales-sarjan peli. Pelattavaa riittää helposti kymmeniksi tunneiksi, ja seikkailun aikana päähenkilöissä näkyy selvästi kasvua. Tämä näkyy etenkin Soreyssä, joka on tarinan sankari. Hän on alussa hyvin kaukana lopussa nähtävästä sankarista, ja hänen muutoksensa tuo mieleen Tales of the Abyssin Luken. On silti sanottava, etteivät tapahtumat koskettaneet samalla tavalla kuin aikaisemmissa osissa. Pääjuonesta puuttuu puhtia ja se kertoo vain eri alueiden välisistä kiistoista, jota höystetään uskonnoilla.

Tarinan mieleenpainuvin osa liittyy Seraphimien ideaan. He ovat rotu, jonka vain muutamat valitut henkilöt voivat nähdä. Harmillisesti pääjuonessa ideaa ei kehitellä tarpeeksi. Kehitysstudiolla on mennyt tässä sivu suun hyvä tilaisuus ottaa hieman riskejä ja viedä tarinaa pidemmälle. Vaikka käsikirjoituksesta ei jaeta kirjallisuuspalkintoja, ajaa se lopulta asiansa. Karismaattisten sankarien seikkailun seuraa mielellään loppuun saakka.

Sankarien lisäksi kiitosta on annettava myös taistelujärjestelmälle. Se on eräs nautittavimmista tapauksista, joihin olen japanilaisissa roolipeleissä törmännyt. Alussa oli pieniä vaikeuksia toiminnan kanssa, kun kaikki tuntui tapahtuvan liian nopeasti. Tämä johtuu kuitenkin lähinnä alun informaatioähkystä. Kun taistelun jujut sisäistää, niin iskusarjoja saa ketjutettua toisiinsa ja suunnattua tehokkaasti vastustajien heikkouksiin. Pomovastustajat vaativat tietysti normaalista poikkeavien strategioiden kokeilemista. Seraphimit voivat auttaa ihmishahmoja sulautumalla heidän kanssaan ja tätä kautta tarjota uusia voimia ja kykyjä. Kun tähän yhdistetään vielä varusteiden erilaiset ominaisuudet, on tuloksena järjestelmä, josta löytyy paljon syvyyttä.

Seraphimien sulautuminen ihmisiin on hyvin japanilainen idea, mutta se vie hieman pohjaa pelin tarinalta. Tales of Zestiria on nimittäin monelta kantilta suunniteltu vetoamaan länsimaisiin pelaajiin, mutta tässä suhteessa se hieman kompuroi.

Tales of Zestirian maailmaa päästetään tutkimaan melko vapaasti ja ratkaisu tuo mieleen 16-bittisille konsoleille julkaistut roolipelit. Viimeisimmissä Tales-peleissä maailmoihin sai tutustua ainoastaan rajoitetusti, mutta nyt palataan takaisin valtavien maailmankarttojen aikaan. Niitä saakin nuohota runsaasti, ennen kuin seuraava oikea paikka löytyy. Peli ei johdata kädestä pitäen oikeaan suuntaan, vaan pelaajan täytyy löytää perille vihjeiden avulla. Pidin ratkaisusta suuresti, sillä en ole tiukasti yhteen suuntaan puskevien pelien suurin ystävä.

Toisaalta tämä avara maailma sisältää myös kääntöpuolen, eli se on tavallista tyhjempi. Horisontti kutsuu seikkailijaa tutkimaan sen salaisuuksia, mutta ikävä kyllä kovin paljon tutkittavaa maailmasta ei löydy. Joillain kyvyillä voi löytää muutamia aarrearkkuja, mutta valitettavasti maailma jää harmittavan elottomaksi.

Lyhykäisyydessään voi todeta, että Tales of Zestiria on kuitenkin oiva lisäys sarjaan. Faneilla on varmasti aavistus siitä, mitä he voivat seikkailulta odottaa. Toisaalta taas uusille pelaajille luvassa on hyvä osoitus Tales-sarjan annista ryyditettynä toimivilla pelimekaniikoilla. Tämä ei kuitenkaan ole sarjan paras osa, sillä juoni ja tyhjä maailma jättävät toivomisen varaa. Se on silti laadukas, hauska ja mukaansatempaava japanilainen roolipeli. Valittavana on myös kaksi erilaista ääniraitaa, joten halutessaan voi kuunnella englannin sijaan alkuperäisiä japanilaisia ääninäyttelijöitä. Vaikka Tales of Zestiria ei hätyyttelekään sarjan klassikoita, on se japanilaisten roolipelien parasta antia PS4:lle.