Dying Light: The Following (DLC)

Vuosi sitten julkaistu Techlandin zombijuoksu Dying Light ei tuonut kuluneeseen lajityyppiin tarinallisesti mitään uutta. Pelin ansiot olivat kuitenkin toisaalla: avoin maailma, ensimmäisen persoonan parkour-toiminta ja roolipelimäinen hahmonkehitys takasivat sujuvaa viihdettä kymmeniksi tunneiksi varsinkin kavereiden kanssa. Dying Lightia on tuunattu julkaisustaan lähtien, ja nyt julkaistu Enhanced Edition tekee tukun parannuksia jo ennestään toimivaan pelirunkoon. Illan tähti on kuitenkin The Following: 10-15 tuntia kestävä lisäosa, joka päättää onnistuneesti keskiössä pyörineen agentti Kyle Cranen tarinan.

Kuvitteelliseen Lähi-idän kaupunkiin Harraniin kantautuu huhu, jonka mukaan läheisen maaseudun asukkailla on immuniteetti zombitartuntaan. Paikan päälle seikkailtuaan Crane löytää erikoisen uskonlahkon ja joukon paikallisia asukkaita. Epäluuloiset landepaukut eivät hevin luota ulkopuolisiin, joten Crane joutuu jälleen tekemään kaikenlaisia hanttihommia saavuttaakseen uusien isäntiensä luottamuksen. Tarina yskii pahasti varsinkin alussa, mutta saavuttaa silti erittäin onnistuneen loppuratkaisun.

Asfalttiviidakkoon tottuneelle Cranelle erilainen maisema tarkoittaa olennaista muutosta käytettyihin taktiikoihin. Tasaisella maaseudulla ei pääse helposti katoille zombeja pakoon, joten vanhanaikainen pakoon juokseminen tai autolla ajaminen tulevat hyvin tutuiksi. Dying Lightin tyylille uskollisesti käytössä olevaa kilpuria päivitellään ajan kuluessa, jolloin nelipyöräisellä pelleily muuttuu aidosti hauskaksi.

Poikkeuksellinen muutos on aiempaa suurempi painotus ampuma-aseiden käytössä. Tulitaistelut hidastavat pelin tempon mateluksi loikkimiseen verrattuna. Huonona ominaisuutena tätä ei voi pitää, mutta lyömäaseilla huitomiseen tottuneelle muutos voi olla pieni shokki. Tuttua ensimmäisen persoonan huitomista on silti vieläkin runsaasti. Kameran armoton heiluminen aiheutti minulle jälleen pahoinvointia pitkien testi-istuntojen aikana. Kokemuksesta tiedän, ettei kaikilla pelaajilla ole tällaista ongelmaa.

Pelialue on laaja, joten auton käyttäminen on lähes pakollista varsinkin siksi, ettei pikamatkustusmahdollisuutta vieläkään ole. Ratkaisu nyppii varsinkin niitä, jotka haluavat vain kokea tarinan yksikseen. Tehtävät kuljettavat Kyle Cranea pitkin poikin karttaa, ja usein monivaiheisissa tehtävissä käsketään liikkua alueen päästä päähän ties minkä tapaamisen perässä. Pelikokemus on paras silloin, kun ottaa mukaansa muutaman kaverin ja ajattelee tehtäväpaikalle siirtymisen hauskaksi matkaksi hyvässä seurassa.

Tehtävätyypit ovat odotettuja. Paikallisia autetaan milloin heidän perhehuolissaan, milloin pelastetaan pulasta muuten vain tai piestään lähitienoota terrorisoivia rosvojoukkoja. Kilpaakin saa halutessaan ajaa, ja suurikokoisia pahiszombeja kaataa. Tehtäväryppään tekee onnistuneeksi niiden tapa nivoutua merkitykselliseksi osaksi kokonaisuutta. Henkilöhahmoista puuttuu edelleenkin tarvittavaa syvyyttä ja persoonaa, mutta onneksi dialogi on selvästi emopeliä parempaa. Näin ollen heinähattujen elämänkohtalot kiinnostavat juuri sen verran, että heitä viitsii auttaa.

Kokonaisuutena The Following on onnistunut lisäosa: se tarjoaa emopeliin ihastuneille lisää merkityksellistä pelattavaa. Päivitetyt mekaniikat toimivat paremmin kuin koskaan ennen. Hitaasta alusta huolimatta parasta on kuitenkin tarina, joka saavuttaa painokkaan ja merkityksellisen loppuratkaisunsa. Emopelin tavoin The Following on parhaimmillaan hyvässä seurassa pelattuna.

Dying Lightin arvio voi käydä lukemassa täältä.