Plants vs Zombies: Garden Warfare 2

Alkuperäinen Plants vs Zombies: Garden Warfare oli pari vuotta sitten käynnistyneen konsolisukupolven ensimmäisiä iloisia yllättäjiä. Pelasin peliä helposti satoja tuntea ja se tuntui vain kasvavan ajan myötä jolloin siihen oli aina helppo hypätä mukaan pitämään hauskaa. Lisäksi Garden Warfare on edelleen ulkoasultaan upea, ohjattavuudeltaan tarkka ja nettipelit toimivat sujuvasti. Vaikka pelin sisältö oli julkaisussa vaisu, niin lisää ilmestyi tasaisesti ja lopulta Garden Warfare paisui sisältörikkaaksi kokonaisuudeksi. Odotukset jatko-osaan olivat kovat.

Sisältöpulasta ei tarvitse kuitenkaan Plants vs Zombies: Garden Warfare 2:n kohdalla murehtia. Uudessa pelissä mukana on valtavasti sisältöä, ja tällä kertaa heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Tarjolla on päivittäisiä haasteita, yksinpelitehtäviä, hahmojen muokkaamista ja tilastoja, säädettävää joka lähtöön, jonka lisäksi ensimmäisen pelin tallennustiedoston voi siirtää myös jatko-osaan. Tämä on erityisen tervetullutta, sillä palaavien pelaajien ei tarvitse aloittaa kehittämään tuttuja hahmoja alusta alkaen.

Garden Warfare 2:n pääanti on tietysti moninpeli, mutta ennen siihen loikkaamista on syytä mainita yksinpelitarjonta, joka on uudenlainen oma kokonaisuutensa. Täysimittainen kampanja se ei ole, vaan sitä kannattaa pitää bonuspelimuotona, jossa on helppo tutustua perusteisiin: hahmoihin, ohjaukseen ja kenttiin. Suoraan nettimatseihin suuntavalle vasta-alkajalle voi olla tiedossa kovat oltavat, joten yksinpelin tehtävät ovat rauhallisempi vaihtoehto ottaa tuntumaan Garden Warfare 2:n osa-alueisiin.

Hahmovalikoimassa ihastuin heti uusiin kasvihahmoihin Citroniin, Roseen ja Kernel Corniin, joiden nimet paljastavat jo mistä kasveissa niistä on kyse. Uudet hahmot ovat huomattavasti vaihtelevampia ja kehittyneempiä kuin ensimmäisen osan tutut. Kyse ei ole pelkästään uutuudenviehätyksestä ja huomasin monta kertaa niiden olevan sekä tehokkaampia että hauskempia pelata kuin vanhat hahmot. Ykkösestä palanneet naamat olisivat ehdottomasti kaivanneet päivitystä ja uusia kikkoja, sillä nyt oikeastaan vain Sunflower tuntuu tarpeelliselta tiimin kokoonpanossa. Keltainen veitikka on edelleen ehkä kaikkein hauskin lääkintämies tiimiräiskinnöissä koskaan.

Avoimen maailman yksinkertaiset pikkutehtävät, kuten "listi 50 vihollista", valmistelevat mukavasti ensimmäistä moninpelikoitosta. Se on mukavan pehmeä lasku taisteluun, sillä kovin usein nettitaistoissa joutuu aluksi melkoiseen pyöritykseen. Peliä voi muuten pelata myös jaetulla ruudulla, mikä on kylläkin melkoinen rasite graafiselle annille, mutta kompromissi on sen arvoista jos haluaa pelata kaverin kanssa samalta sohvalta. Yksin- ja kaksinpelin pituudeksi arvioisin yhteensä noin kahdeksan tuntia, jonka jälkeen avautuu myös loputon moodi Infinity Time, joka mukava tapa tienata lisää kolikoita.

Edellisestä huolimatta Plants vs Zombies: Garden Warfare 2:ta ei oikein voi suositella niille, jotka haluavat pelata vain yksin. Kenelle tahansa moninpelihuvista pitävälle se tarjoaa lisäarvoa ja vaihtelua joka osa-alueella verrattuna ensimmäiseen osaan. Erityisen paljon kiitosta on annettava jatkuvasti päivittyvistä hahmoista, tavoitteista ja etenemisen tunteesta.

Moninpeli on edelleen Garden Warfaren ydin ja paras osa. Jo ensimmäisestä pelistä lähtien suosikkini on ollut Garden Ops, jossa tiimin pitää tehdä visusti yhteistyötä ja puolustauduttavat zombiaaltoja vastaan. Toivoisi vain että niitä olisi enemmän kuin kymmenen, jotta pelimuodossa olisi entistä isommin haastetta. Vaihtelua tarjoaa kuitenkin uusi Graveyard Ops, jossa roolit kääntyvät ja pelaajien pitää puolustaa zombeina hautuumaataan kasvi-invaasiota vastaan.

Suurin osa pelimuodoista ovat tyypillisiä tiimitoimintapeleille. Tarjolla on suoraviivaista Deathmatchiä, alueiden valtausta, tukikohtien puolustusta ja niin edelleen. Ne on kuitenkin naamioitu loistavasti teemaan sopiviksi ja näyttävät äärimmäisen hienoilta sekä suunnittelultaan että audiovisuaaliselta toteutukseltaan. Kun zombit tai kasvit esimerkiksi lähestyvät omaa päämajaa musiikin tempo käy koko ajan tiukemmaksi ja jännitys tiivistyy käsinkosketeltavaksi. Tällaiset pienet jipot ja monet muut onnistuneet suunnitteluratkaisut tekevät pelistä koko ajan innovatiivisen ja ainutlaatuisen tuntuisen. Mukana on myös runsaasti pop-kulttuuriviittauksia peleihin ja leffoihin, mutta ne ovat enemmän päälle liimattuja juttuja. Pelin vahvuudet löytyvätkin enemmän sen omasta persoonallisuudesta kuin halvoista vitseistä.

Viime kuukausien aikana olen pelannut runsaasti muun muassa Halo 5: Guardiansia ja Star Wars Battlefrontia. Plants vs Zombies: Garden Warfare 2 sijoittuu johonkin näiden väliin. Se ei tarjoa yhtä paljon syvyyttä kuin ensiksi mainittu, mutta toisaalta se on sisältörikkaampi ja palkitsevampi kuin jälkimmäinen. Ei siis kannata antaa värikkään ja jossain määrin lapsellisen ulkosivun hämätä. Garden Warfare 2 tarjoaa kokeneellekin pelaajalle halutessaan HC-kokemuksen, mutta sen kimppuun voi hypätä melkein kuka tahansa pitämään hauskaa.

Suurin ongelmani pelin kanssa liittyy hahmojen epätasapainoon. Uudet hahmot myös epäkuolleiden puolella eli Captain Dead Beard, The Imp ja Super Brainz ovat todella voimakkaita, joten niitä tulee vastaan lähes poikkeuksetta. Voikin hyvin olla mahdollista, että PopCap aikoo vielä muokata hahmojen kykyjä päivityksillä.

Plants vs Zombies: Garden Warfare 2 on kuitenkin vaikea löytää isoja valituksen kohteita. Se tuntuu hyvin kasatulta kokonaisuudelta jossa adrenaliini virtaa ja joka koukuttaa palaamaan sen pariin joka ilta. Uusia esineitä ja hahmovariaatioita avautuu pelaamalla jatkuvassa tahdissa, joten "vielä yksi peli" -fraasin kuulee usein pelatessaan kavereiden kanssa. Garden Warfare 2 on viihdyttävä pelikokemus, ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille, jotka haluavat nettipelin, jossa on alhainen aloituskynnys mutta reilusti sisältöä ja syvyyttä.