Total War: Warhammer

Fantasian tuominen perinteisesti tiukemmin historiallisissa ympyröissä pyörineeseen pelisarjaan on uhkarohkea veto. Creative Assembly tiesi onneksi, mitä ovat tekevät. Seurauksena Total War: Warhammer energisoi pelisarjaa ennennäkemättömällä tavalla.

Total War on pelimittapuulla iäkäs pelisarja, sillä ensimmäinen Shogun: Total War tuli ulos vuonna 2000. Sitä on seurannut kahdeksan keskiajalta ruutisodankäyntiin käsittänyttä jatko-osaa, mutta historiallisen kontekstin ulkopuolelle ei olla vielä eksytty. Yhdeksäs jatko-osa muuttaa tämän ja paljon muuta. Games Workshopin erittäin tunnettu Warhammer-maailma ja sen Fantasy Battles -puoli on integroitu järkevästi ja luontevasti osaksi Total Warin kaksiosaista sodankäyntiä. Kampanjakartalla vallataan alueita pääosin entiseen malliin mutta uusilla mekanismeilla varustettuna. Taktisiin satojen tai tuhansien yksiköiden reaaliaikaisiin taisteluihin on tuotu edellisten pelien uudistusten ohella monta uutta ominaisuutta, joista tärkeimpinä ovat ehdottomasti taikuus ja lentävät yksiköt.

Ensimmäinen pieni kulttuurishokki tapahtuu jo kampanjapeliä aloittaessa. Edellisten osien kymmenistä toisiaan enemmän tai vähemmän muistuttavista osapuolista ei ole enää tietoakaan, ja pelaaja valitsee kansansa neljän rodun joukosta. Jokaisella on omat, selkeät erikoisuutensa. Empire on poppoon tasapainoisin. Imperiumin sotilaat taitavat sekä keihäät, miekat että jousetkin eikä hevonen (tai hippogriffin) ole tuntematon olento. Taikuudessakin löytyy montaa varianttia eri sankareiden muodossa. Jos elävä tykistö Bright Wizardin tulipallojen kanssa ei kiinnosta, kampanjaan voi palkata vaikkapa yksiköiden tehoa nostavan Celestial Wizardin. Nämä sankarit voivat liikkua joko itsenäisinä agentteina aiheuttaen tuhoa esimerkiksikaupunginmuureille ja vihollisjoukkoihin, tai liittyä osaksi omaa armeijaa reaaliaikaisiin taisteluihin.

Örkit edustavat villimpää ja vapaampaa elämänmenoa. Niiden massat ovat valtavat ja suuren armeijan ylläpito on halpaa. Teknologiapuu on hyvin rajattu eikä muutamia huvittavia (liitovarjolla varustettuja goblineita laukova Goblin Doom Diver -katapultti) piirityskoneita lukuun ottamatta pysty avustamaan kaupunkien valtaamisessa kummoisesti. Erilaisia lähitaisteluyksiköitä on paljon, mutta valikoimasta löytyy myös hämähäkeillä ratsastavia jousiampujia, susien vetämiä vankkureita ja erittäin arvaamatonta mutta tuhoisaa taikuutta. Örkkien WAAAGH on kauhistuttavaa katsottavaa. Jos armeija saa jatkuvien taisteluiden seurauksena "Fightiness" -mittarinsa täyteen, se saa avukseen toisen, satunnaisista yksiköistä koostuvan tietokoneen ohjastaman ja väliaikaisen WAAGH-armeijan kylkeensä. Tästä armeijasta voi löytyä örkkien kovimpia yksiköitä, kuten jättiläisiä tai massiivinen Arachnarok-hämähäkki.

Kääpiöt ovat lähes täydellinen vastakohta örkeille. Näiden maanalaisten salien valtiaiden teknologiapuu on suuri ja sen loppupäästä löytyy jos jonkinmoista tykkiä ja jopa helikopteria. Kääpiöiden yksiköt ovat kalliita ostaa ja ylläpitää, mutta omaavat erinomaisen moraalin ja kestävät osumaa muita rotuja paremmin. Ratsuväkeä heillä ei sen sijaan ole ollenkaan. Örkkien tavoin ne voivat taittaa matkaa kampanjakartalla nopeasti maan alla esteistä välittämättä. Tosin jos vihollisarmeija saa yllätettyä näin etenevän porukan, seuraava maanalainen taistelu päättyy aina toisen armeijan täydelliseen tuhoon ilman perääntymismahdollisuutta.

Vampyyrien johtamat epäkuolleet ovat muiden rotujen tavoin uniikkeja ohjastettavia sekä kartalla että taisteluissa. Niiden kenties inhottavin kyky on vampyrismin levittäminen läheisille alueille. Jos korruption antaa edetä, seurauksena on sekasortoa ja lopulta jopa koko kaupungin kääntyminen vampyyrien puolelle. Jos korruptiota ei ala kitkeä ajoissa, naapurikaupungeille voi sanoa soromnoo ja aloittaa valtaussota uudelleen. Vampyyrilordeilla on lisäksi pelin kenties voimakkaimmat loitsut, sisältäen sekä suoraa vahinkoa että kyvyn nostaa epäkuolleita suoraan maasta. Kampanjakartalla vampyyrit palauttavat epäkuolleita takaisin toimintakuntoon taisteluiden jälkeen. Jos herätyspaikalla on ollut erityisen merkittävä taistelu, nekromantiasta palkitaan parempilaatuisilla yksiköillä.

Mutta ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Epäkuolleilla moraali on uudelleenbrändätty "bindingiksi" eli lordin tämän alamaisten välisen maagiseksi siteeksi. Jos side heikkenee huonosti etenevän taistelun aikana, zombit ja luurangot eivät karkaa vaan murenevat tomuksi. Vampyyriarmeija on siis usein vaarassa tuhoutua kokonaan, jos taktiikat eivät toimi halutulla tavalla. Epäkuolleet eivät myöskään perusta pitkän matkan taistelusta, joten jousiampujayksiköitä ei ole tarjolle ensimmäistäkään.

Viides eli Kaaos on mukana ennakkoon tai viikon sisällä julkaisusta pelin ostaneille ilmaiseksi. Arvioversiossa Kaaoksen soturit olivat näkyvillä ainoastaan pikataisteluissa ja sielläkin vain tietokoneen ohjastettavissa. Creative Assemblyn ilmoituksen mukaan arvioversio päivittyy julkaisuversioksi, mutta vasta tämän arvion kirjoittamisen jälkeen. Kampanjan puolella Kaaos on isossa roolissa pohjoisesta rynnivänä pysäyttämättömänä voimana, mutta itse en pystynyt näitä mustan panssarin ja piikkien peittämiä tankkeja kontrolloimaan. Kaaoksella on epäkuolleiden kaltainen korruptio, joka edetessään saa kansalaiset kapinoimaan ja lopulta vaihtamaan puolta.

Bretonnialaiset vahvoine ratsujoukkoineen eivät ole käytettävissä kampanjassa (ainakaan vielä), mutta yksittäisissä tehtävissä näitä keskiaikaisesta ranskalaisesta ritariperinteestä ammentavia aikana tankkeja pääsee komentamaan. Eri rodut ovat hyvin voimakkaasti toisistaan poikkeavia ja vaativat erilaisia pelityylejä. On siis selvää, että odotan (todennäköisesti) maksullisten päivitysten myötä tulevia uusia rotuja erittäin suurella mielenkiinnolla, sillä jo nyt jokaisella neljällä on oma persoonallisuutensa ja pelitapansa.

Kampanja on aiempiin osiin verrattuna paremmin ohjeistettu ja sisältää enemmän fantasiapelimäisiä tehtäviä suoritettavaksi. Menestyvää kenraalia seuraavien Followereiden lisäksi hahmot voi varustaa aiempaa monipuolisemmin erilaisilla aseilla, amuleteilla ja viireillä. Strategiaansa saa toki edelleen toteuttaa haluamallaan tavalla, mutta kartanvalloituksen lisäksi mukana on isoja ja usein näyttävissä paikoissa tapahtuvia taisteluita ennalta määritettyä vastustajaa vastaan. Palkintona näiden "juonitaisteluiden" voittamisesta sankari voi viedä kotiinsa oman nimikkoaseensa tai -ratsunsa. Jokaisen rodun kahdella eri sankarilla on oma tarinansa ja omat kohtaamisensa.

Yksiköiden osalta isoin muutos totuttuun kivi-paperi-sakset -kaavaan on lentoyksiköiden mukaantulo. Imperiumilla nämä ovat pegasusten selässä ratsastavat ritarit sekä keisari Franzin griffin-ratsu, jotka voivat taistella muiden lentoyksiköiden tavoin ilmassa toisia vastaavia vastaan tai laskeutua maahan tekemään tuhoa takalinjoihin. Örkit eivät liitäviä Doom Divereita lukuun ottamatta lentämisestä juuri perusta, mutta toinen heidän kenraaleistaan saa oman tarinansa edistämisestä lentävän Wyvern-ratsun. Kääpiöiden gyrokopterit voivat tiputtaa tulta ja tappuraa alla tallustavien vihollisten sekaan.

Epäkuolleet paikkaavat jousiampujien puutetta lentoyksikkövalikoimallaan, joka vaihtelee heikoista lepakkoparvista aina massiivisiin terrorgheisteihin. Ne saavat heikkomielisimmät pakenemaan pelkällä olemuksellaan. Lentoyksiköt avaavat taistelukenttää ja etenkin linjoja uudella tavalla. Jousiampuvat ja piirityskoneet ovat nyt entistä suuremmassa vaarassa, eikä niitä parane jättää yksikseen ammuskelemaan etenkään vampyyriarmeijaa vastaan. Monien kenraaleiden ja taikureiden lentävät ratsut antavat lisäksi kyvyn tukea sotilaita nopeasti juuri siellä, missä johtajan olemusta tai paria tulipilaria kaivataan eniten.

Loitsut ovat toinen, täysin uusi ominaisuus Total War -pelissä. Pelin tekijöiden sanoin niistä haluttiin iso, muttei liian merkittävä tekijä taisteluihin. Edes voimakkaimmat ja eniten manaa käyttävät loitsut eivät yksinään käännä taistelun suuntaan, mutta tökkivät sitä (yleensä) taikojan toivomaan suuntaan. Loitsuista löytyy perinteistä tulipalloa, epävarmaan suuntaan etenevää pyörrettä, omia joukkoja tehostavia ja vastustajaa heikentävää sorttia. Osa taioista on komeasti visualisoitu ja ovat ainakin näyttäviä, jos eivät tehokkaita. Loitsuja voi loihtia myös tehostettuna versiona, mutta tällöin maagi riskeeraa tulipallon pamahtamisen omille silmille. Etenkin örkkien valikoimasta löytyy paljon hauskaa ja uniikkia magiaa, mutta monessa tapauksessa tyydytään vaatimattoman näköisiin X:n prosentin panssari- tai lyöntivoimalisäyksiin. Magia on siis edelleen alisteinen joukkojen laadulle ja hyvälle komentamiselle, joilla taistelut edelleen voitetaan. Allekirjoittanut olisi suonut magialle hieman isommankin roolin, mutta tuleva modituki mitä suurimmalla todennäköisyydellä tarjoaa siihenkin apua.

Edellisia Total War -pelejä ennakko-, arvio- ja julkaisuversioita pelanneena voin ilokseni todeta, että Total War: Warhammer on teknisesti hyvissä kantimissa. Peli kaatui vain kahdesti monen kymmenen tunnin intensiivisen pelaamisen aikana ja silloinkin hyvin spesifisessä tilanteessa (lähietäisyydelle zoomaus ajannopeutuksen ollessa täysillä). Tekoäly tuntuu pysyvän aiempaa paremmin mukana erilaisissa häirintätaktiikoissa eikä annan edes puolustajan roolissa pelaajan pommittaa itseään kraateriin kaukoetäisyydeltä. Tehokkaita hyökkäys- ja puolustusliikkeitä tulee varmasti nettiin ajan myötä, mutta Rome II:n kammottavan huonon piiritystekoälyn kaltainen katastrofi ei ole toistunut. Peli pyörii korkeilla asetuksilla hyvin testikoneellamme ja SSD:lle asentamisen jälkeen turhan pitkät latausajat lyhenivät erittäin vikkeliksi.

Graafisesti peli noudattaa edellisosien edistysaskeleita ja yksiköt ovat jälleen kerran yksityiskohtaisempia kuin koskaan aiemmin. Warhammerin lisenssin myötä niihin on tuotu myös reippaasti lisää persoonallisuutta, sillä armeija ei koostu enää kuudesta erilaisesta miekka+kilpimiehestä ja jousiampujasta. Yksiköt ääntelehtivät myös enemmän ja asianmukaisemmin. Erityisesti goblineiden mutinoita on hauska kuunnella. Ääninäyttely on muutenkin hoidettu hyvin ja Warhammerin tapaan vähän ylivedettyyn eeppiseen tyyliin. Eri taistelukenttiä on hurja määrä maanpäällisistä sen alaisiin ja piirityksiin asti. Harmillisesti monet ovat käytännössä isoja aukeita kenttiä, jossa maastonmuotoja ei pääse juuri hyödyntämään. Peli onkin parhaimmillaan silloin, kun kartalta löytyy jokea, metsää ja kalliokielekettä omien taktisten ratkaisuiden tueksi.

Ulkoasun selkein ongelma on veren täydellinen puute. Ilmeisesti ikärajojen takia hurme ei virtaa edes ilkeämpien lopetusanimaatioiden aikana, mikä vie taisteluista yllättävän paljon tunnelmaa lähietäisyydellä seuratessa. Jos jättiläinen puree hilparimieheltä pään irti, sen pitäisi kyllä jo turskahtaa. Verettömyys korjataan varmasti muutaman edellisen sarjan pelin tavoin jonkinlaisella päivityksellä, jonka sopisi olevan ilmainen pelin omistajille.

Kokonaisuutena olen ollut todella otettu siitä luontevuudesta, miten Warhammer on saatu sopimaan Total Warin kaavaan. Se tuo uutta energiaa hieman kulahtaneeseen sarjaan, eikä pelkää uudistaa sitä tarpeen mukaan. Total War on kuitenkin edelleen Total War, eikä veteraanien tarvitse pelätä lentoyksiköiden tai taikuuden tuhoavan 16 vuoden perinteitä. Arvioversio toimi lisäksi teknisesti lähes moitteetta ja lupaa hyvää lopullisen julkaisuversion kohdalla. Kampanja oli hivenen puolen vaikea, sillä viholliset puskivat todella aikaisessa vaiheessa iholle joka suunnasta. Tähän on kuulemma tulossa muutosta lopulliseen versioon. Näyttää viimein siltä, että Creative Assembly on oppinut virheistään ja halusi julkaista pelin, joka on pelikunnossa heti julkaisussa. Jos arvioversio julkaisuversioon päivittyessä lisää kaiken puuttuvan sisällön ja pitää pakan muuten kasassa, luvassa on kenties tärkein Total War -peli sitten ensimmäisen Medievalin, tai mitä itse suosikkina pidätkään.

Peli testattiin Jimm's Balor -tietokoneella , jonka on kasannut Jimm's PC-Store Oy. Arvion laitekokonaisuudesta voi lukea täältä.