Suomi
Gamereactor
arviot
The Dwarves

The Dwarves

Toimiiko fantasiasarja myös videopelinä?

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

The Dwarves perustuu samannimiseen fantasiakirjasarjaan, joka on Markus Heitzin käsialaa. Kehittäjä King Art Games on työstänyt peliä jo jonkin aikaa ja nyt on aika katsoa, mitä he saivat aikaiseksi. Lyhyesti sanottuna ainakin kerronta on siirtynyt hyvin uuteen mediaan.

Tarina kestää kymmenisen tuntia, ja se käy läpi ensimmäisen romaanin tapahtumat. Pelaaja asetetaan Tungdil Bolofarin saappaisiin, joka on kasvanut lapsuutensa velhojen keskellä. Kääpiö siis tuntee oman kansansa perinteet ainoastaan kirjoista, ja ohi kulkevien kauppiaiden tarinoista. Tungdil törmää tietenkin suureen salaliittoon ollessaan tutkimassa maailmaa oman mestarinsa käskemänä. Kulissien takainen vehkeily syöksee koko Girdlegardin kaaokseen. Örkit ovat liittyneet yhteen Älfarin kanssa tuhotakseen niin ihmiset, haltiat kuin kääpiötkin. Ainoastaan kaikkivoipa kirves nimeltä Keenfire pystyy estämään sen kauhean voiman, joka idän suunnasta puskee päälle.

Pelissä seikkaillaan pääasiassa kartalla. Näkymä muistuttaa perinteistä lautaroolipeliä, jossa tutkitaan kerrallaan pientä aluetta kohdaten samalla kirjoista tuttuja paikkoja. Matkan varrella pelaajan ymmärrys maailmasta lisääntyy merkittävästi niin pää- kuin sivutehtävienkin avulla. Tämä miellyttää ennen kaikkea romaanien ystäviä. Ajan kuluessa seurueeseen liittyy lisää väkeä, ja seikkailu monipuolistuu myös näiden uusien matkakumppaneiden henkilöhistorioiden avulla.

Tehtäväsuunnittelu on monipuolista. Välillä varmistetaan jonkun turvallinen pääsy paikasta A paikkaan B, selvitetään jos jonkinlaisia vaaratilanteita tai ratkotaan erilaisia pulmia. Taistelujärjestelmä itsessään on toimiva. Tehtävät tarjoavat vaihtelun ohella myös jonkin verran uudelleenpeluuarvoa: ratkaisuvaihtoehtoja on ajoittain tarjolla useampia.

Tämä on mainos:
The Dwarves

Jo aiemmin mainittu taistelujärjestelmä keskittyy reaaliaikaisiin taisteluihin, joissa neljä sankaria kohtaa tusinan verran pahiksia kerralla. Piiritetyksi joutuminen ei ole suotavaa, joten oman joukon asemointi on keskeinen avain menestykseen. Maaston erilaisten pullonkaulojen ja muiden etua antavien asemien käyttöön rohkaistaan selvin sanoin. Onneksi tappelun voi aina halutessaan pysäyttää, ja katsella tilannetta monesta suunnasta kaikessa rauhassa. Järjestelmä muistuttaa Biowaren Dragon Age: Originsin vastaavaa, joskin sen enempää vertailua näiden kahden pelin välillä ei kannata tehdä.

Pienet kääpiöt ottavat välillä matsia suurikokoisten pahiksien kanssa. Omassa käytössä on onneksi tehohyökkäyksiä, joiden avulla suurikokoisen vastustajan saa joko kaatumaan tai hetkeksi pökertymään. Tällöin on aika iskeä armotta koko joukon voimin. Toinen paljon käytetty vaihtoehto on tönäistä pahis jyrkänteen reunalta alas. Jokainen hyökkäys kuluttaa toimintapisteitä, ja voimakkaimmissa liikkeissä on viive eli niin sanottu cooldown, ennen kuin niitä voi käyttää uudelleen. Tämä tarkoittaa sitä, että taistelun tehokkaan sujumisen varmistaakseen on syytä vaihdella jatkuvasti neljän kääpiön ohjaamisen välillä.

Testattu PS4-versio kärsii pitkistä latausajoista, ruudunpäivityksen notkahteluista, kuvan repeilystä ja isosta joukosta muitakin pieniä ongelmia. 12 tunnin aikana peli kaatui neljästi, joten käsin tehtävän tallennusmahdollisuuden käyttäminen on erittäin suositeltavaa. The Dwarvesissa on myös automaattitallennus, mutta sen toiminta ei tuntunut luotettavalta. Ajoittain hahmot putosivat näkymättömiin kuoppiin kesken kaiken. Kamera on näkymissään hyvin rajoittunut, mikä aiheutti suuria ongelmia varsinkin sisätiloissa. Yksityiskohtien määrästä huolimatta kameraa ei voi zoomata lähemmäksi kohteita. Tästä olisi ollut hyötyä erityisesti joissakin taisteluissa.

Tämä on mainos:

Teknisesti The Dwarves ei siis loista, mutta pelin ansiot ovat toisaalla. Taiteellisesti maailma näyttää hyvältä ja hahmomallinnus miellyttää silmää. Kaikki tämä tuo oman panoksensa tunnelmaan, ja juuri sen peli tekee hyvin. Ääninäyttely tekee tarinan seuraamisen miellyttäväksi tavoittaen romaanien hengen hyvin.

Romaaneihin tutustumattomat saattavat olla aluksi hieman hukassa outojen nimien ja paikkojen kanssa, mutta pelituntien karttuessa homman nimestä saa kyllä kiinni. Tekniset ongelmat latistavat pelikokemusta selvästi, mutta näiden ongelmien alla on silti tutustumisen arvoinen pakkaus.

The DwarvesThe Dwarves
The DwarvesThe DwarvesThe Dwarves
HQ
HQ
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
+
Onnistunut siirtyminen romaanista peliksi, monipuoliset tehtävät, tunnelma
-
Tekniset ongelmat, kamera, automaattitallennuksen epäluotettavuus
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
GR Livessä tänään The Dwarves

GR Livessä tänään The Dwarves

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Fantasiakirjoihin perustuva The Dwarves on tänään GR Livessä työn alla. Arvion pelistä voit lukea täältä. Liity suoratoistoon mukaan klo 17:00 täällä. ...



Ladataan seuraavaa sisältöä