Suomi
Gamereactor
arviot
Robinson: The Journey

Robinson: The Journey

Näyttävässä virtuaalimaailmassa liikutaan kirjaimellisesti lapsen kengissä.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Avaruusaluksen tuhoutuessa nuori Robin haaksirikkoutuu vieraalle planeetalle. Kumppaninaan ainoastaan tekoäly HIGS sekä kesy dinosaurus Robin lähtee selvittämään, mitä avaruusalukselle ja lopulle miehistölle oikein tapahtui. Vaarallinen seikkailu dinosaurusten asuttamalla planeetalla on valmis alkamaan.

Herkullinen pohjustus VR-seikkailuun aiheuttaa kummastusta heti alkuunsa, koska tarina käynnistyy huomattavan lapsellisella alkutekstillä. Lisää hämmennystä luo, kun pelaajaa auttava tekoäly puhuu samaiseen varsin naiiviin sävyyn. Lopullisesti pelin uskottavuus karisee pois sen selvitessä, ettei tarina alakaan Robinin laskeutumisesta planeetalle. Pelin alkaessa hän on viettänyt planeetalla jo vuoden päivät. Kuluneen vuoden aikana Robin on kerennyt tutkia ympäristön ja esimerkiksi merkitä vaaralliset alueet, jonne ei ole pääsyä. Mystisen ja dinosauruksia sisältävän muukalaisplaneetan tutkimisen sijaan pelaajalle jääkin alkuun tehtäväksi niinkin mielenkiinnottomat arkiset askareet kuin kuurupiilon leikkiminen lemmikkidinon kanssa, ja samaisen dinon aitauksen siivoaminen.

Yllättävien tapahtumien seurauksena pelaaja sentään päästetään pois niin sanotuista kotiympyröistä. Tehtävänä on selvittää tapahtumien kulku, jotka johtivat planeetalle haaksirikkoutumiseen. Tämä tehdään ympäriinsä levinneiden HIGS-yksiköiden avulla. Sivussa voi myös kerätä tietoja planeetan eläimistä, johon robottiapuri kannustaa liiankin usein kierrättämällä samoja puheitaan. Luulisi tosin, että tällaisen tietojen keruun olisi ehtinyt jo suorittamaan kuluneen menneen vuoden aikana.

Tehtäviä myöten peli on siis kauttaaltaan todella lapsellinen. Linjausta tukee jopa hahmon kuolema, joka tilanteesta riippumatta tapahtuu aina samalla tavalla. Ruutu häivytetään mustiin, ja tekoälyapurin voivotellessa asiaa esiin tulee teksti planeetan asukkaiden lukumäärän muuttuessa ykkösestä nollaan. Koska luku ei koskaan ole ykköstä korkeampi, sen näyttäminen on täysin turhaa. Kaiken potentiaalinsa hukkaava peli on pullollaan tällaisia epäloogisuuksia ja muuta naurettavan kliseistä sisältöä, joka tuntuu olevan kuin suoraan vuosikymmeniä vanhan oppikirjan sivuilta kopioitu.

Tämä on mainos:

Toisin kuin voisi luulla pelaajahahmon kädessään pitämästä Move-ohjaimesta, ei peliä harmillisesti pelata kuin Playstationin perusohjaimella. Liikkuminen ja asteittain kääntyminen tapahtuvat tateista, ja erilaisia toimintoja hallitaan ristiohjaimen lisäksi perusnapeilla. Samanoloinen liikkumatekniikka oli toteutettu onnistuneesti Resident Evil 7 -pelissä säätämällä kävelynopeutta mieltymysten mukaan. Robinsonissa ei vauhtia voi kuitenkaan hidastaa, mikä aiheuttaa VR-pahoinvointia aika lailla. Pelin parissa tuli vietettyä taukoja vähintään yhtä iso määrä kuin mitä itse läpipeluu vaatii aikaa. Move-ohjaimia tulee erityisen ikävä varsin innovatiivisen ja hauskan kiipeilyominaisuuden parissa. Päätä heiluttamalla siirrellään yhtä kättä kerrallaan pitkin tarttumapintoja ja hahmo liikkuu kiinni ottaessa toivottuun suuntaan. Kiipeilytehtävät osoittautuivat vauhdikkaiksi, sillä jopa ilmasta pintoihin tarttuminen on mahdollista.

Robinsonin vetovoima on sen graafisessa ilmeessä. Pelin luojan, Crytekin, tyypilliseen tapaan on 3D-grafiikka näyttävää ja yksityiskohtaista. Vehreä viidakko tuntuu elävältä kaiken maailman ötököineen, eikä linssiheijastuksia tai muita erityistehosteita ole säästelty. Vaikka dinosaurukset ovat hiukan "pelimäisiä" muuhun ilmeeseen nähden, luovat ne tunnelmaa moitteetta ja varsinkin niiden välittömässä läheisyydessä oleminen tuo VR-kokemukseen sitä taian tuntua. Myös äänimaailma korostaa tunnelmaa onnistuneesti. Erilaisten olioiden äänet rikkovat hiljaisuutta luoden autenttisen oloisen, olioiden asuttaman planeetan tuntua. Ainut ärsytys äänissä tulee puhutussa dialogissa. Brittiaksentilla vääntävä HIGS-yksikkö on pelin suurimpia rasituksia työntyessään häiritsevästi näkökenttään vähän väliä ja laukoessaan todella puisia ja rasittavia letkautuksiaan loputtomiin.

Lupaus dinosaurusplaneetalla seikkailemisesta virtuaalisesti, ja Crytekin laadun maine näyttävän trailerin kanssa nostivat odotukset Robinson - The Journeysta katon läpi. Harmitukseksi trailerissa nähtyä tilannetta ei pelissä edes ollut. Samalla aivan ala-arvoinen tarinankerronta ja ärsyttävän lapsellinen kokonaisuus aiheuttivat pettymyksen lisäksi ärsytystä, joka kilpaili rinnatusten VR-pahoinvoinnin kanssa. Näyttävä grafiikka ja hetkittäin onnistunut tunnelma vieraalla planeetalla olemisesta saavat jaksamaan pelin loppuun, joka onneksi on ohi alle neljässä tunnissa.

On hienoa, että pelintekijät väsäävät jo oikeita VR-pelejä ikuisten teknologiatestien sijaan, mutta suosittelisin samanlaista panostusta kuin normaalipeleissäkin. Hyvänä esimerkkinä tällä saralla toimii edelleen aikaisemmin mainittu Resident Evil 7. Robinsonista ei kannata täyttä hintaa maksaa, vaikka paljon harmiteltu korkea hinta onkin nyt tiputettu viiteen kymppiin.

Tämä on mainos:
Robinson: The JourneyRobinson: The JourneyRobinson: The JourneyRobinson: The Journey
Robinson: The JourneyRobinson: The JourneyRobinson: The JourneyRobinson: The Journey
Robinson: The JourneyRobinson: The JourneyRobinson: The JourneyRobinson: The Journey
Robinson: The JourneyRobinson: The JourneyRobinson: The JourneyRobinson: The Journey
HQ
HQ
HQ
04 Gamereactor Suomi
4 / 10
+
Grafiikka, hetkittäin onnistunut tunnelma, aihe
-
Mielenkiintoisen aiheen potentiaalin käyttämättä jättäminen, lapsellisuus, ärsyttävä apuri
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä