Suomi
Gamereactor
arviot
Full Throttle: Remastered

Full Throttle: Remastered

Modernisoitu klassikkoklikkailu rullaa edelleen sata lasissa

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

90-luku oli klikkailuseikkailupelien kulta-aikaa. Vaikka monille näistä peleistä tulevat mieleen juurikin seikkailut apinasaarella, ulottuivat LucasArtsin taidot paljon pidemmälle. Yksi heidän onnistuneimmista ja hauskimmista seikkailuistaan oli moottoripyöräjengin menosta kertova Full Throttle. Pelin uudelleen julkaistu tuunattu versio kiillottaa kultaisen klassikon kiiltävämmäksi kuin koskaan entisen ja nykyisen pelisukupolven iloksi.

Kieltäydyttyään annetusta edustustehtävästä joutuu Polecats-moottoripyöräjengin johtaja Ben (Roy Conrad) yllättävän hyökkäyksen kohteeksi. Ben on lavastettu syylliseksi murhaan, ja Polecats on pahoissa ongelmissa. Ei siis auta muu kuin ratkaista ongelmat puhdistaen niin omansa kuin moottoripyöräjenginkin maine.

Pelin mielenkiintoista tarinaa kuljetetaan sujuvasti eteenpäin hauskojen hahmojen ja hyvän huumorin avustuksella. Hahmot on kirjoitettu uskottaviksi, ja persoonallinen huumori on ikimuistoista. Full Throttlen noin kuuden tunnin läpipeluuaika on varsin lyhyt verrattuna saman aikakauden muihin vastaaviin peleihin. Lyhyehköön kestoon on kuitenkin pakattu varsin monipuolista ongelmanratkaisua ja jopa pieniä toimintakohtauksia. Tylsiä hetkiä ei siis pääse tulemaan, ja selkeä pelirakenne pitää kokemuksen sekä dynaamisena että nautittavana.

Laadukkaan tarinan lisäksi alkuperäisen pelin audiovisuaalinen ulosanti edusti aikakautensa kärkeä. Full Throttle yhdisti upeita 2D-animaatiovideota ja 3D-elementtejä osaksi tyypillistä klikkiseikkailujen graafista maailmaa vaikuttavin lopputuloksin jo yli 20 vuotta sitten. Tähän mennessä usein käytettyjen amatööriääninäyttelijöiden sijaan tuotantoon palkattiin ison rahan ammattinäyttelijöitä, joihin kuului muun muassa Roy Conrad ja Mark Hamill. Myös peliä varten tuotetun musiikin tukena käytti LucasArts lisensoitua tavaraa esimerkiksi asiansa osaavalta rokkibändi Gone Jackalsilta.

Full Throttle: RemasteredFull Throttle: Remastered
Tämä on mainos:

Remasterointi vie tämän entisaikojen huipputuotannon aivan uusiin sfääreihin. Peliä aloittaessa ensimmäisenä tulee mieleen ajatus, että tältähän se näytti silloin kaksikymmentä vuotta sitten. Remastered-versio kuitenkin sisältää hauskasti mahdollisuuden vaihtaa pelin uuden ja vanhan grafiikan välillä lennosta nappia painamalla. Aika kultaa selvästikin muistot, sillä nappia painellessa silmät todellakin avautuvat kaikesta siitä työstä, mitä ulkoasun nykyaikaistamisen eteen on tehty. Pikselikasan sijaan hahmot ovat kuin modernista piirretystä, ja taustat loistavat upeasti sävytettyinä. Graafista ilmettä on jopa jatkettu saumattomasti molemmille sivuille kuvasuhteessa 16:9, sillä alkuperäinen grafiikka on ajalleen tutunomaisessa 4:3-kuvasuhteessa. Alkuperäistä ilmettä on osattu kopioida todella tarkasti, ja ainoa huomiota herättänyt muutos oli moottoripyörätaisteluissa. Näissä kohtauksissa sävytys ja taustojen värit poikkesivat yllättävän paljon alkuperäisestä. Aikanaan lukuisia kertoja peliä pelanneena voisin melkein sanoa, että tykkäsin pelata nämä kohtaukset alkuperäisillä grafiikoilla. Onneksi tämä oli mahdollista.

Pelin valikoissa on optioita myös äänille. Vaihtoehtoina ovat klassisen ja remasteroidun lisäksi auto-mahdollisuus. Koska halusin tutustua juuri pelin remasteroituun versioon, olivat kaikki asetukset tässä moodissa. En siis osaa sanoa miten auto-valinta vaihtelee alkuperäisen ja remasteroidun version välillä tai ylipäätään miksi se niin tekee. Joka tapauksessa muhkeat rokkiriffit ja sähkökitararevittelyt kuulostivat oikein hyviltä 5.1-miksauksella, ja loistava ääninäyttely oli eläväisempää kuin koskaan.

Ehostettu versio pelistä tuo mukanaan myös pientä helpotusta pulmien ratkomiseen. Tarvittaessa voi shift-nappia näpäyttämällä saada esiin kuvassa kaikki tavarat ja alueet, joiden kanssa voi olla vuorovaikutuksessa. Tämä keino on erityisen hyödyllinen ensi kertaa pelin ääreen tuleville: se auttaa ymmärtämään kuinka tällaista peliä pitäisi lukea, ja miten siinä on tarkoitus edetä. Vaikka olen 20 vuotta sitten läpäissyt pelin lukuisia kertoja käyttäen nyt shift -napin helpotusta, ei jokainen pulma silti ihan heti auennut. Peli ei kuitenkaan jätä pelaajaa jumiin epäreilun mahdottomilla pulmilla, vaan jokaiseen ongelmaan on loppujen lopuksi varsin selkeä ja johdonmukainen ratkaisu.

Vuosikymmentenkin jälkeen klassinen klikkailu pärjää vertailussa nykypäivän muuhun tarjontaan. Omaperäinen tarina sisältää nokkelia vitsejä ja hauskoja viittauksia muun muassa Star Warsiin. Hahmoissa on persoonallisuutta, jota ammattitaitoinen ääninäyttely korostaa. Ajaton ympäristö ja klassinen kehystarina mahdollistavat ikimuistoista seikkailua ja hilpeitä pulmia jokaisen makuun. Täydellä sydämellä ja huikealla ammattitaidolla työstetty uusintajulkaisu korostaa klassikkoa kunnioittaen lähdemateriaalia. Kyseessä on yksi parhaista klikkailuseikkailuista kautta aikain ja vielä hienompana kuin koskaan. Tätä ei kannata jättää väliin.

Tämä on mainos:
Full Throttle: Remastered
HQ
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Hauska tarina, persoonalliset hahmot, upea remasterointi
-
Oudon erilaiseksi remasteroitu moottoripyörätaistelu
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä