Suomi
Gamereactor
arviot
Get Even

Get Even

Matkusta muistoihisi tai kuole

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Ihmisen muisti on kummallinen. Jotkut asiat voi muistaa kristallinkirkkaasti, mutta usein kirkkaimmatkin muistot saavat kultareunukset ympärilleen. Joskus taas ihmisen alitajunta haluaa estää ikävien muistojen esiin tulemisen, tai sitten se laimentaa niitä niin, etteivät kyseiset muistot ahdistaisi. Get Evenin päähahmo Cole Black saa tästä varsin konkreettisen esimerkin, kun mies pistetään tutkimaan nuoren naisen kidnappausta Blackin omiin muistoihin tunkeutumalla.

The Farm 51:n Get Eveniä on työstetty vuosien ajan ja peli on muuttanut matkalla suuntaansa useaan otteeseen. Pitkän matkan tuloksena reseptiin on lisätty ideoita sieltä sun täältä ja lopputuloksena on peli, jonka genreä on hankala määrittää. Tiivistunnelmainen trilleri vaihtelee FPS-paukuttelusta hiiviskelyn kautta pelkkään kävelyyn ja tunnelmointiin saumattomasti, eikä seuraavan mutkan takana odottaa käännettä voi todellakaan arvata. Pelin kunnianhimoinen tavoite onkin määrittää genrerajoja ja pelikerrontaa kokonaan uudestaan.

Parhaimpina hetkinään yhdistelmä toimii erinomaisesti. Monisyinen tarina imaisee mukaansa kuin mikäkin ja yllätyksiä riittää todellakin loppuun saakka. Kovaksikeitetystä ytimestään huolimatta tarina on myös erittäin kaunis ja surullinen, jättäen lukuisia hienoja muistoja jälkeensä. Myös pelin rytmitys toimii parhaimmillaan erittäin hyvin. Pelin monilukuisiin osa-alueisiin ei juuri ehdi kyllästyä, sillä uutta vaihdetta lyödään silmään jatkuvasti.

Erilaisia ideoita on käytetty todella paljon. Vaikka pelin tarina onkin lineaarinen, matkan aikana tapahtuviin asioihin voi vaikuttaa monin tavoin. Jo pelkkä ammuskelu saattaa vaikuttaa siihen, mitä jatkossa tapahtuu. Tai mitä pitäisi tehdä esimerkiksi vapautta anelevalle vangille? Valitsit kummin vain, seuraukset ovat myöhemmin suoraan edessäsi. Ongelmien ratkaisuun käytössä on Blackin monitoiminen älypuhelin, jolla piilotetut kirjaimet löytyvät ja lämpimät sähköjohdot valaistuvat. Yllättävää kyllä, peli pysyy monipuolisuudestaan huolimatta lähes koko ajan todella nätisti hanskassa, eikä peli rönsyä missään vaiheessa sekavaksi sillisalaatiksi. Loppua kohden peli latistuu enemmän hiiviskelyksi ja ammuskeluksi, joka sopii kokonaisuuteen heikosti. Muutama loppupuolen hiippailu kestää vieläpä pienen ikuisuuden ja vartijat havaitsevat maastosta pienenkin rasahduksen. Ja siitä huolimatta myös hiiviskelykohtauksiin on keksitty aivan nerokkaita kikkoja, joiden ansiosta hiippailut vaihtelevat koko ajan innostuksen ja raivokohtausten välimaastossa.

Tämä on mainos:

Huonoimmillaan tarina sortuu muutaman kerran aivan kamaliin, kliseisiin ratkaisuihin jotka saavat välittömän otsapalmun aikaan. Lopetus on kauneudestaan huolimatta aivan käsittämättömän epälooginen ja rikkoo paljon aiemmin kerrottua. Siitä huolimatta pyyhkäisin lopputekstien rullatessa muutaman liikutuksen kyynelen poskelta pois. Tarina vetoaa tunteisiin todella voimakkaasti, samaten ympäristössä liikkuvien hahmojen satunnainen dialogi. Sitten taas toisaalla tulee vastaan se vartija, jolla on enää pari tuntia eläkepäiviin. Pahinta käsikirjoituksessa ei ole kuitenkaan sen epätasaisuus. Ei, pahinta on se, että se virittelee todella groteskia ratkaisua, jota ei lopulta kuitenkaan uskalleta tehdä. Paljon aiemmin kerrottua vedetään loppumetreillä suoraan pois jalkojen alta. Ja kun kuitenkin tarina on kaikesta huolimatta sellainen, että se jää pyörimään mieleen päiväkausiksi.

Get EvenGet EvenGet EvenGet Even

Yksi syyllinen todella voimakkaisiin ristiriitaisiin tunnelmiin on pelin tunnelma. Ympäristöt, musiikki, sivuhahmot, niin paljon on tehty oikein. Koko kymmentuntisen keston voisi tempaista helposti yhdellä istumalla, niin tiiviiksi on pelin tarina tunnelma rakennettu. Hieman yllättäen pelillisesti heikointa osa-aluetta kokonaisuudessa ovat toimintakohtaukset. Kun tekijätiimillä on takanaan Painkillerin ja NecrovisioNin kaltaisia, onnistuneita FPS-paukutteluita, jostain kumman syystä Get Evenissä ammuskelu on latteaa pakkopullaa. Ammuskella ei tosin tarvitse välttämättä lainkaan, sillä kaikki kohtaukset ovat ohitettavissa hiippailemalla.

Teknisesti pelissä näkyy pitkä kehityskaari ja vaikka esteettisesti ulkoasu miellyttääkin todella paljon, aina välillä vastaan tulee paikkoja, joissa pelimoottori iänikuinen muistuttaa itsestään. Eikä se estetiikkakaan aina aivan yhtenäistä ole. Kauniista ja tunnelmallisesta hautausmaaympäristöstä salamannopea vaihto mattaharmaaseen parkkipaikkaan, jossa ei ole muuta kuin poikkeuksellisen vähäpolygoninen auton irvikuva on ehkä selkein esimerkki siitä, missä osa-alueilla ulkoasua olisi vielä voinut viilata pidemmälle.

Tämä on mainos:

Vaan niin paljon kuin Get Eveniä haluaisinkin kritisoida siitä sun tästä, todellisuudessa rakastuin The Farm 51:n visioon. Ristiriidat ovat ilmiselviä ja räikeitä. Peliä olisi pitänyt viilata vielä hieman, kuten tarinaakin. Mutta kokonaisuus on ehkä juuri rosoisuudestaan johtuen todella vetoava. Matkan varrelta jää mieleen todella paljon upeita hetkiä, jotka tekevät Get Evenistä jopa osiensa summaa paremman teoksen.

Arvosanan antaminen Get Evenille on rikos, mutta sellainen on tämänkin tekstin loppuun pyöräytettävä. Numerosta huolimatta Get Even on nimittäin hyvinkin suositeltavaa pelattavaa, josta irtoaa taatusti tunteita, yllätyksiä ja myös hupia yllin kyllin. Olen todella yllättynyt, jos vähintäänkin mielisairaalakohtauksista ei saada aikaan faniteoksia laidasta laitaan.

Get Even on epätasainen, kaunis, ärsyttävä, liikuttava ja kaikkea siltä väliltä. Lyhyesti, kyseessä on yksi alkuvuoden erikoisimmista ja taatusti mieleenpainuvimmista pelikokemuksista. Get Evenille kannattaa ehdottomasti antaa mahdollisuus.

Get EvenGet EvenGet EvenGet Even
HQ
HQ
HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Tarina on parhaimmillaan erinomainen, upean tunnelmallinen, monipuolinen ja hyvin rytmitetty
-
Tarina on pahimmillaan kammottava, teknisesti vanhahtava ja epätasainen, rytmitys menettää otettaan loppua kohden
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
GR Livessä tänään Get Even

GR Livessä tänään Get Even

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Juhannuksen jälkitunnelmissa GR Livessä pelataan tänään Get Eveniä, jonka arvion voit lukea pohjille täältä. Liity mukaan katsomaan ja kommentoimaan klo 17:00 täällä. ...

0
Arviossa Get Even

Arviossa Get Even

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Gamereactorin avustaja Tero Kerttula arvioi teemaltaan rankan ja kokonaisuudeltaan suositeltavan pelin Get Even. Lue arvio täältä.

0
Perjantain ennakossa Get Even

Perjantain ennakossa Get Even

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Gamereactorin avustaja Tero Kerttula otti osaa Ruotsissa pidettyyn Bandai namcon tulevaa tarjontaa esittelevään tilaisuuteen. Lue miehen mietteet tulossa olevasta...

0
Get Even

Get Even

ENNAKKO. Kirjoittaja Tero Kerttula

Asiat eivät ole aina sitä, miltä ne ensiksi näyttävät. Get Even on tästä mainio esimerkki.



Ladataan seuraavaa sisältöä