Suomi
Gamereactor
arviot
Forza Motorsport 7

Forza Motorsport 7

Turn 10 siirtää sarjaansa piirun verran pois simulaatiopelaamisesta.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Seitsemännen Forzan painopiste on selvästi ollut sen pohjan hiomisessa, jonka jo Forza Motorsport 6 teki. Tämä selittänee myös vähäiset uudistukset, jotka ovat yksi uusi rata (Dubai Highway), muutama uusi auto verrattuna edelliseen Forzaan ja yksi uusi pelimuoto. Sisällön esitystapaa on kuitenkin muutettu, ja ennen kaikkea uratila on rakenteeltaan erilainen. Pääasiassa Forza 7 on kuitenkin se sama peli kuin Forza 6, joskin hieman hiotumpi. Kyseessä on mahdollisesti Turn 10:n kaikkien aikojen hiotuin peli.

Tällä kertaa säätilat muuttuvat. Sadevesi kerääntyy lätäköiksi, vesipisarat roiskuvat ja sumu vaikuttaa näkyvyyteen. Säätiloihin ihastuminen on kuitenkin vaikeaa, koska pelaamisen tarkoituksena on olla autollaan mahdollisimman nopea. On kuitenkin sanottava, että säätilat toimivat hienosti. Pääosan ajasta pelasin silti ilman muuttuvia säitä, joka onneksi on myös mahdollista.

Forza Motorsport 7 tarjoaa sitä samaa kuin sarjan aiemmatkin osat. Uratila on nimeltään Forza Driver's Cup, ja totuttuun malliin tyvestä puuhun noustaan. Ulkoista olemusta lukuun ottamatta oikeastaan mikään ei ole muuttunut. Tietyllä tavalla tämä on mukavaa, sillä heti lähtöruudussa tietää varsin tarkasti, mitä tuleman pitää. Toisaalta taas harmittaa pelata seitsemättä kertaa samanlaista uratilaa, eikä oman kuskin luominen toiston tunteelta pelasta. Pelinkehittäjien olisi jo korkea aika keksiä jotain uutta.

Edellä mainittu koskee myös moninpeliä. Aiemmista osista tuttuja moninpelimuotoja on hiottu ja monipuolistettu. Eniten muutoksia on tehty ajojen välillä nähtävään varikkotoimintaan. Tämä on ihan mukava lisä, mutta lopulta kuitenkin vain kosmeettinen uudistus. Arvostan silti Turn 10:n tapaa tehdä kokemuksesta aiempaa persoonallisempi.

Tämä on mainos:

Forza 7 ei rohkaise ostamaan ja myymään autoja. Päinvastoin tarkoituksena on kerätä mahdollisimman kattava kokoelma erilaisia pirssejä. Pelatessa ei kuitenkaan näkynyt jälkeäkään niistä ennakkoon luvatuista yli 700 autosta. Niin ikään Forza Motorsport 4:n suosikit puuttuvat. Koko pelisarjan paras auto Calsonic Nissan GT-R R34 Skyline JPGT loistaa poissaolollaan. Turn 10:n on aika suunnata katseensa Polyphonyn suuntaan, ja seurata Gran Turismo Sportin esimerkkiä valikoimassaan.

Forza Motorsport 7Forza Motorsport 7Forza Motorsport 7Forza Motorsport 7

Fysiikkamallinnuksen osalta Forza 7 on vähemmän ajosimulaatio kuin koskaan ennen sarjan historiassa. Kyseessä on omanlaisensa sekoitus Forza 5:n ja Forza Horizonin toimintaa. Tarkoituksena on tietenkin vedota aiempaa laajempaan yleisöön. Ajaminen tuntuu ajoittain suorastaan arcade-rällättelyltä, vaikka olisi kytkenyt kaikki ajoavut pois päältä. Moinen ei ole realistista, mutta erittäin hauskaa kuitenkin. Ratkaisu on erikoinen ottaen huomioon, että lähimmät kilpailijat Project Cars 2 ja Gran Turismo Sport matkaavat samaan aikaan juuri päinvastaiseen suuntaan pyrkien tarjoamaan todellisuudelle uskollista simulaatiota.

Turn 10 ansaitsee kiitosta autojen keskinäisen tasapainotuksen ja perusfysiikan osalta. Ajaminen tavoittaa nopeuden tunnun poikkeuksellisen upeasti, joka on tällaiselle pelille suorastaan elinehto. Pelaaminen onnistuu perinteisellä ohjaimella, mutta kunnollinen ratti + polkimet -yhdistelmä ovat melkein pakolliset aidolle nautinnolle.

Tämä on mainos:

Julkisuudessa on kovasti rummutettu seitsemännen Forzan 4K-resoluutiota ja 60 ruudun sekuntivauhdin ruudunpäivitystä, ja innokkaasti odotan tämän testaamista Xbox One X -konsolilla marraskuussa. Nyt testattu tavallisen Xbox Onen versio Forza Motorsport 7:stä näyttää hyvältä, mutta ei millään tavalla maailmaa mullistavalta. Silmäkarkkia on toki luvassa, mutta jälki ei ole yhtä vaikuttavaa kuin esimerkiksi lähimmässä kilpailijassa Project Cars 2:ssa.

Äänimaailma puolestaan on suorastaan mahtava. Jokaisen moottorin murinaa ei ole tallennettu alkuperäiselle uskollisesti, mutta pääasiassa mourunat, kirkunat ja pärinät on tuotu peliin onnistuneesti. Valikoiden musiikki istuu aiempaa paremmin pelin kokonaistunnelmaan.

On kuitenkin todettava Forza Motorsport 7:n olevan lievä pettymys. Kokonaisuus on viimeisen päälle hiottu, mutta odotin enemmän. Erityisesti harmittaa suuntautuminen enemmän arcade-ralleilun suuntaan simulaation kustannuksella. Autovalikoima ei myöskään ole täysin onnistunut. Kaikkien ajamisesta kiinnostuneiden kannattaa kuitenkin harkita uuden Forzan testaamista.

Forza Motorsport 7
HQ
HQ
HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Grafiikka, äänet, tasapainotettu pelattavuus, tasainen ruudunpäivitys, autojen tuunailumahdollisuudet
-
Kummallinen autovalikoima, pitkät latausajat, ei erityisen realistinen
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Täydentävä mielipide

Ossi Mykkänen

Vain muutama viikko sitten Project Cars 2 (2017) käynnisti autopelien raskaansarjan syyskauden. Kilpa-autoilun vanha tekijä Forza vastaa nyt haasteeseen seitsemännellä osallaan, ja pelaajat pääsevät kilpailemaan suosikistaan. Forza polkee tunnetusti hiukan kevyemmällä vaihteella viihteellisyyden nimissä, mutta tätä kilpakumppania ei kannata aliarvioida, sillä koneistosta löytyy potkua vaativampaankin kaasutteluun.

Heti kättelyssä peli tuntuu jo rennommalta päävastustajaansa nähden. Selkeät valikot eivät sisällä liikaa säädettävää, ja oleellisia asioita on korostettu sopivasti. Rento tunne jatkuu pienillä yksityiskohdilla, kuten kypärän koristelulla, ja sillä että pelaaja voi valita mieskuskin sijaan naisen autonsa rattiin näin halutessaan. Tämä on mukava yllätys.

Itse autoilu tuntuu myös miellyttävän letkeältä. Verrattuna Project Cars 2:n tekniseen jäykkyyteen, Forza ottaa kaahailun enemmänkin pelilliseltä kantilta kuin realistisuuteen pyrkimisenä. Se myös näkyy. Autoilla ajamisessa on rentoa fiilistä jännittävämmänkin kisan parissa, ja auto tuntuu pysyvän kivasti käsissä. Ei tarvitse edes valita asetuksista automaattiohjausta, joka on kyllä mahdollista niin halutessaan. Forzan tutusta taaksepäin kelailusta voi olla montaa mieltä, mutta kieltämättä itselläni se säästi kivasti aikaa, kun ei tarvinnut jokaisen kämmäilyn takia aloittaa koko kisaa aina uusiksi.

Ammattikuskien ei tarvitse säikähtää Forzan arcademaista ja helpohkoa ajotuntumaa. Ajoasetuksia pääsee kyllä ruuvailemaan varsin vapaalla kädellä siihenkin pisteeseen saakka, että pelkkä auton pysyminen tiellä vaatii taitoja. Peli osasi arvioida muutaman testiajon perusteella varsin hyvin itselleni sopivat ajoasetukset vastustajan vaikeustasoa myöten. Hetken pelailtuani nostin keskitason tosin yhtä ylemmäksi, ja kisat tarjosivat näin sopivan jännää haastetta.

Graafisesti Forza on ollut oikeastaan aina näyttävimpiä autopelejä, mitä konsoleille on tarjoiltu. Koska tehot ovat rajalliset, eivät tekijät pysty loputtomiin nokittamaan huippuunsa viilattua kokonaisuutta, eli Forza näyttää yhtä hienolta kuin aina. Pelissä on tuki uudelle Xbox One X -konsolille, joten on mielenkiintoista seurata kuinka paljon grafiikka voi vielä parantua, kun tehoja saadaan enemmän.

Forza ottaa myös ilmeessään pelillisiä vapauksia, jotka näkyvät muun muassa hiukan ylisaturoituna värimaailmana korostettuine efekteineen. Mukavan tyylitelty lopputulos on miellyttävä silmälle, ja uutuutena on tullut nyt kovassa huudossa autopelien parissa olevat dynaamiset sääolosuhteet. Sää voi vaihdella radikaalistikin kisan aikana, ja erityisesti piiskaava sade näytti upealta ratin takaa katsottuna. Ongelmitta pyörivän graafisen loisteen keskellä on outoa, että pelin välivideot tökkivät häiritsevästi.

Grafiikan tavoin Forza hiukan ylikorostaa äänimaailmaansa. Normaalisti sisältä ajettuna varsin vaimennetut moottoriäänet murisevat ja rähisevät nyt miehekkäästi kaasua poljettaessa. Muhkea äänimaailma saa hyvän mielen kisailuun lisäten tuntua vauhdista ja voimasta.

Kovimpaan vastustajaansa nähden Forza ottaa autourheiluun hiukan pelimäisemmän kannan. Valinta rentouttaa ilmapiiriä, ja tekee autolla ajamisesta miellyttävämpää. Autoilua myös monipuolistaa pelin käsittämätön yli 700 auton kokoelma. Mukaan on mahtunut muun muassa The Fast & Furious -elokuvasarjan autoja sekä rallirekkoja. Erityisesti rekoilla ajaminen on yllättävän hauskaa touhua. Minulle juuri näiden asioiden takia Forza vie paalupaikan Project Cars 2:lta. Jokainen kuski kuitenkin hypätköön talliinsa mieltymystensä mukaisesti.

7/10

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Hot Wheels tulossa Forza Motorsportiin

Hot Wheels tulossa Forza Motorsportiin

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Hot Wheels -autot ja -varusteet ovat tulossa sekä peliin Forza Motorsport 7 että Forza Horizon 4. Linjoille sisältö saadaan marraskuun päivityksen mukana 6. marraskuuta...



Ladataan seuraavaa sisältöä