Celeste

Vuori symboloi haasteita, voittamista ja toki laajemman näkökulman saavuttamista, kun lopulta pääsee huipulta tähystelemään. Celesten ideana on kiivetä vuorta. Huippu on saavutettavissa, mutta ei ilman työntekoa.

Celeste on haastava tasoloikka, jonka ovat tehneet aiemmin Towerfall: Ascensionilla kunnostautuneet Matt Makes Games Inc. Aiemmassa pelissä omaksuttu pikselimäinen grafiikka tekee paluun myös Celestessa. Myös pelattavan hahmon pituus, paino ja pelituntuma ovat tuttuja Towerfallia pelanneille. Celeste on lyhyt, mutta intensiivinen matka läpi satojen haastavien esteiden.

Ohjaus on huomattavan yksinkertainen. Pelaaja voi hyppiä, kiivetä seinillä ja tehdä lyhyen rykäisyn eteenpäin yhteen kahdeksasta ilmansuunnasta. Seinällä voi roikkua vain lyhyen aikaa kerrallaan, ja rykäisy latautuu uudelleen ainoastaan kiinteällä maalla vietetyn hetken jälkeen. Celesten ajatus on isossa mitassa suunnitella oma reitti erilaisten piikkien, lieskojen ja kuoppien ohi, joka sitten toteutetaan menestyksellisesti. Yleensä ratkaisuja on vain yksi, ja se on saavutettavissa havainnoimalla, keskittymällä ja olemalla tarkka toiminnoissaan.

Peli ei kuitenkaan ole tiukasti lineaarinen, sillä pelaaja liikkuu halki osittain staattisen alueen. Jokainen ruutu on oma itsenäinen haasteensa, ja kesken kaiken kuoleminen palauttaa tuon kyseisen haasteen alkuun välittömästi. Toisin sanoen samaa yksittäistä haastetta ei koskaan tarvitse suorittaa kahta kertaa onnistuneesti. On olemassa jonkinlainen keskeinen reitti, joka kuljettaa kohti loppuratkaisua, mutta samalla yleensä tarjolla on useita sivupolkuja uusien haasteiden kera. Palkkio sivupolkujen suorittamisesta on satsi välkkyviä mansikoita. Näillä marjoilla ei tosin ole muuta virkaa kuin kavereille leveily. Muita tasoihin piilotettuja tavaroita ovat esimerkiksi C-kasetit, joilla avataan "remiksattuja" versioita tavallisista tasoista.

Matka ei ole helppo, ja usein reitin varrella iskee turhautuminen. Celeste ei anna armoa, ja jotkut haasteet tuntuvat jopa liian vaikeilta. Toisaalta taas ne eivät sitä ole, sillä kaikki haasteet ovat suoritettavissa. Sitä paitsi tarjolla ei ole kahta brutaalia tasoa peräkkäin, vaan epätavallisen vaikeaa seuraa yleensä selvästi helpompi haaste. Tällä tavalla pelin tempo ei koskaan pysähdy tyystin. Lopputuloksena saadaan hyvin suunniteltu ja hiottu kokonaisuus.

Celeste on siis vaikea, mutta se kuuluu asiaan. Mukana on myös vaihtoehtoinen pelimuoto niille, jotka eivät halua liiaksi hikoilla. Kehittäjät itse ovat kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että riittävä haaste sopii paremmin huolella luotuun tunnelmaan.

Varsinainen tarina tuntuu vilpittömältä ja konstailemattomalta. Juoni etenee tekstilaatikoita lukemalla, ja Celestessa on onnistuttu pitämään tarina vahvasti muun pelin mukana. Toisin sanoen pelin mekaniikka ja tarina eivät ole toisistaan erillään olevia asioita. Tätä voi ehkä pitää Celesten suurimpana saavutuksena. Pelin tunnelman on yhtä aikaa riipivä ja söötti. Vertailukohdaksi mieleen tulee Undertale. Haasteilla on oma identiteettinsä niin ulkoisesti kuin pelimekaanisestikin. Kokonaisuuden kruunaa hyvin toteutettu musiikki, joka pelaa jatkuvasti hienosti yhteen muun pelin kanssa.

Celesten pystyy läpäisemään yhdessä illassa, mutta mukana on riittävästi motivaatiota myös uusintakierrokselle. Niin ikään pelin vaikeus itsessään on keskeinen osa tarinaa. Epäonnistumisista pidetään kirjaa, ja niiden avulla muistutetaan, miten pitkälle pelaaja onkaan päässyt. Celeste onkin näin omanlaisensa monumentti peräänantamattomuudelle.