UFC 3

Gamereactorin aiemman UFC 3 -arvion voi lukea täältä.

Vapaaottelupelit ovat menneet viime vuosina täysin ohi oman tutkani. Edellisen kerran pistin vastustajia solmuun vuonna 2010, joten vuosien tauon jälkeen ajattelin palata jälleen Octagoniin. Ajattelin uuden kehittäjän ja lukuisten vuosien tuoneen mukanaan rohkeita ja raikkaita uudistuksia. Todellisuus ei kuitenkaan aivan vastannut odotuksiani.

Nostan hattua EA:lle, joka on onnistunut luomaan hyvin näyttävän pelin. Ennen otteluita nähtävät esittelyt ovat todella makeita ja tappelijat näyttävät todella esikuviltaan. Iskujen ja potkujen osumat mäjähtelevät tyydyttävästi ja selostajat pysyvät aika hyvin tilanteiden tasalla.

Kehään astuttaessa ensimmäisenä kiinnittää huomiota ohjauksen epätarkkuuteen. Lyönnit lähtevät pienellä viiveellä ja etenkin iskusarjojen ketjuttaminen on tästä syystä ajoittain hankalaa. Välillä peli tuntuu rekisteröivän kaikki painallukset, välillä vain osan niistä. Viiveen ja painallusten rekisteröitymisten epävarmuudesta johtuen taktikointi on hankalaa. Omia strategioita on vaikea toteuttaa, koska puolet ajasta lyönnit eivät tunnu edes lähtevän. Tätä pakkaa sotketaan myös sillä, että vastustajan iskut keskeyttävät tai jopa estävät omat lyönnit kokonaan. Tämän voidaan tietysti väittää olevan realistista. Jotenkin ihmeellisesti tekoäly tuntuu aavistavan lyöntini hieman turhan usein ja mäjäyttää suoran iskun kuuppaani aina, kun oma lyöntini on vasta lähdössä.

Mattotaistelussa vaikuttavat aivan toisenlaiset säännöt. Tärkeintä on pystyä reagoimaan vastustajan liikkeisiin sekä kampeamaan itsensä otolliseen asentoon joko voimakkaita lyöntejä tai tehokasta lukotusta varten. Mekaniikka nojaa pienten visuaalisten vihjeiden tunnistamiseen sekä nopeisiin reflekseihin. Vastapuolen siirtymisestä uuteen asentoon vihjataan pääasiassa pienillä käsien ja vartalon liikkeillä, joista täytyy nopeasti päätellä mihin suuntaan analogista ohjainta pitää liikauttaa. Kuvakulmat tekevät tästä joskus hankalaa, sillä kaikkia pieniä vihjeitä ei aina vain näe. Lukotukset hoidetaan pienellä minipelillä, jossa on tarkoituksena aavistaa toisen mielenliikkeet. Lukotettava yrittää paeta liikuttelemalla analogista ohjainta eri suuntiin, kun taas lukottaja yrittää estää tämän painamalla omaa ohjaintaan samaan suuntaan. Mikäli rimpuilijan onnistuu pitämään tarpeeksi kauan aisoissa, avautuu mahdollisuus lukon kiristämiseen painamalla toista analogista tattia oikeaan suuntaan. Tämä samalla myös nollaa pakenijan etenemistä. Mekaniikka on ihan hauska ja selvästi parempi kuin UFC Undisputed -sarjassa nähty analogisen tatin vimmattu pyöritys.

Keräilykortteihin perustuva ja EA:lle rahaa takova Ultimate Team nähdään myös tässä pelissä. Tarkoituksena on kehittää omia taistelijoita varustamalla heitä erilaisilla liikkeillä ja bonuksilla. Taistelijoita, liikkeitä ja bonareita on kolmea eri tasoa pronssista hopean kautta kultaisiin. Parempi liike on heikompaa tehokkaampi ja verottaa myös vähemmän kuntoa. Lisäksi paremmilla taistelijoilla on etu jo ominaisuuksiensa puolesta huonompiin verrattuina.

Uutta sälää ja kamppailijoita saa ostamalla korttipakkoja joko pelin aikana kertyvillä kolikoilla tai sitten oikealla rahalla. Kolikoita saa jokaisesta pelatusta ottelusta, tai katsomalla mainoksia. Tässä piileekin sitten se suurin motkotuksen aihe, sillä lyömällä taaloja tiskiin on mahdollista rakentaa huomattavasti vastustajiaan kovempi kaveri. "Mutta pakkoja voi hankkia myös pelaamalla!" huutavat innokkaimmat fanit. Tämä on toki totta, mutta kuinka kauan on hauskaa pelkästään ottaa turpiin ja toivoa että siitä seuraavasta pakasta tulisi jotain käyttökelpoista? Noin 50 nettiottelun jälkeen minulla on muutama kultainen esine, joista useimmat ovat vain muutaman kerran käytettäviä bonuksia. Yhden kultaisen liikkeen olen sentään onnistunut saamaan.

Sen lisäksi, että vastaan tuntuu tulevan verkossa pelatessa ainoastaan turboahdettuja kultaisia taistelijoita, vaivaa nettipelejä myös ikävä viive. Kun tämän lagin yhdistää epätarkkaan ohjaukseen, ovat taistelut usein vailla suurempia strategioita. Eipä siinä ole paljon nokan koputtamista, kun vastustaja leipoo puolustuksen murusiksi sekunneissa eikä tapahtumiin ehdi reagoida lagien vuoksi. Kaukana ollaan vaikkapa jostain Street Fighter V:stä, jossa ottelut toimivat viiveettä kunnon nettiyhteydellä. Onneksi UItimate Teamia voi hakata myös yksin. Tämä toimii mielestäni huomattavasti paremmin kuin verkkopelit, sillä yhteydestä johtuvaa lagia ei tässä tapauksessa esiinny.

Mukana on onneksi reippaasti tekemistä yksinpelaajille, jotka voivat vaikkapa kokeilla luotsata oman virtuaalisen ottelijan tuntemattomuudesta vapaaottelun kiistamattomaksi kuninkaaksi. Matka pohjalta huipulle vaatii runsaasti treeniä sekä otteluita. Aluksi katujen tuntematon kingi ei tunnu osaavan mitään, mutta liittymällä erilaisiin seuroihin ottelijan liikevalikoima karttuu ja voimat kasvavat. Oma suomalainen kaverini on erikoistunut lukotuksiin, joten hänelle luontevin valinta olivat erilaiset jiu-jitsua opettavat klubit. Uran aikana annetaan myös haastatteluja ja vastaillaan kilpakumppanien trollaaviin twiitteihin. Monipuoliselta kuulostava uramoodi on kuitenkin suurimmaksi osaksi aika pelkistettyä valikkojen pläräystä. Toki uusia liikkeitä opetellessa täytyy suorittaa jonkinlaisia tappeluhaasteita ja otteluun valmistautuessa voi kokeilla sparrata vastustajaa matkivaa ottelijaa vastaan. Silti ominaisuuksia olisi ollut mukava parantaa vaikkapa Fight Night -sarjan tyyliin.

Eräs hauska pelimuoto on myös oikeiden UFC-tapahtumien ympärille rakennettu XXX. Siinä on tarkoitus arvata tulevien otteluiden tuloksia ennakkoon, ja sitten yrittää toteuttaa oma ennustus pelissä. Mikäli arvaukset osuvat oikein, on palkintoina asteittain parantuvia korttipakkoja Ultimate Teamia varten. Näitä olen nähnyt vasta yhden, joka rakennettiin UFC 221:n ympärille, mutta maaliskuussa nähtäneen toinen kunhan UFC 222:n ottelupäivä lähenee.

EA:n UFC 3:n suurimmiksi vioiksi nousevat epätarkka ohjaus sekä verkkopelien viat. Lyöntien tulisi lähteä mahdollisimman rivakasti, mutta nykyisellään napin painamisen ja käden liikkeen välillä on liian pitkä viive. Tämä syö peliltä runsaasti strategista ja taktista ulottuvuutta. Viiveen kanssa oppii toki elämään, ja ottelut ovat ihan viihdyttäviä. Tarkempi tuntuma olisi napsauttanut arvosanaan kyllä lisää pisteitä. Eniten nautin otteluista yksin, sillä verkossa tuntuvat pärjäävän ne, jotka haluavat latoa tiskiin ylimääräistä rahaa. Toki omia ottelijoita voi kehittää myös ilman lompakon raottamista, mutta tässä tapauksessa pakkojen ostaminen on hidasta. Lisäksi olemme nyt ylittäneet jonkinlaisen rajan ilmaispelien ja maksettujen pelien välillä, sillä mainosten katsominen ilmaisten kolikkojen toivossa on hiipinyt myös näihin.