Vuonna 2013 julkaistu Ni no Kuni: Wrath of the White Witch oli onnistunut peli. Siinä Studio Ghiblin visuaalinen ilme toimi hyvin yhteen Joe Hisaishin sävelmien kanssa. Jatko-osa Ni no Kuni II: Revenant Kingdom julkistettiin vuonna 2015, ja ajan kuluessa peliä on esitelty useaan otteeseen. Tämä puolestaan on houkutellut paikalle runsaasti sellaisia, jotka eivät koskaan alkuperäistä Ni no Kunia pelanneet.
Päähenkilö on nuori kuninkaallista sukua oleva Evan Pettiwhisker Tildrum, joka joutuu lähtemään maanpakoon Ding Dong Dell -kuningaskunnastaan vallankaappausjuonen jälkeen. Hieman ennen kaappausta ihminen Roland kuljetetaan omasta maailmastaan Evanin maailmaan. Roland auttaa Evania pakenemaan, ja he ottavat tavoitteekseen uuden kuningaskunnan perustamisen, jonka nimeksi on tuleva Evermore.
Kokonaisuus kerrotaan lastenkirjan mukaan, eli ikään kuin kyseessä olisi iltasatu. Evan on nuori, optimistinen ja ajoittain idealistinenkin. Näin hän voittaa puolelleen matkan varrella kohdattavat liittolaiset, joiden avulla Evermore kasvaa alati vakavasti otettavammaksi valtakunnaksi. Evanin tarkoituksena on luoda valtakunta ilman sotaa, ja karismallaan hän tempaa muut mukaansa tehden koko pelistä omalla tavallaan hassun. Optimismi näkyy kaikessa, kun eri henkilöhahmot ponnistelevat luodakseen valtakunnan, jossa ei vallankaappauksia tapahdu.
Satukirjamainen toteutus pätee tarinan ohella myös ulkoasussa, sillä kirkkaat värit ovat ahkerasti käytössä. Malliesimerkki on Evan itse keltaisissa hiuksissa ja punaisessa viitassa, ja sama linja pätee kautta koko pelimaailman. Visuaalinen ulosanti on erittäin merkittävä, ja se kantaa pelkkiä värejä syvemmälle. Sarjakuvamaisen jäljen avulla nähdään lukuisia mieleenpainuvia paikkoja ja henkilöhahmoja. Tekijät ovat selvästi käyttäneet paljon aikaa saadakseen pelistä kokijalleen mieleen jäävän näköisen.
Ni no Kuni II:n ensimmäiset 10 tuntia toimivat pitkänä opastusosiona. Ajan kanssa esitellään tarpeellisia pelimekaniikkoja, jotka samalla kertaa kerrottuna olisivat olleet liikaa sisäistettäviksi. Ensimmäiseksi opitaan toki kolmannen persoonan toimintaroolipeleille ominainen toiminta, jota tehdään suurin osa peliajasta.
Taisteluissa on mukava tasapaino. Taikahyökkäyksiin tarvittava "polttoaine" saadaan tekemällä tavallisia keveitä ja raskaita hyökkäyksiä. Siinä mielessä taistelu muistuttaa Bloodbornea, että tappeluissa vaaditaan paljon väistelyliikkeitä. Higgledyt ovat ryhmiä värikkäitä olioita, joiden kykyjä voi hyödyntää taistelukentällä esimerkiksi vahvoissa hyökkäyksissä tai saadakseen aikaan parantavan ympyrän maahan. Level-5 on luonut eri higgledy-ryhmille omat persoonansa, ja erilaisia yhdistelmiä kokeilemalla selviävät parhaat yhdistelmät. Apu tulee tarpeeseen varsinkin pelin myöhemmässä vaiheessa. Pomotaistot tuovat mieleen Daavidin ja Goljatin kohtaamisen, ja ne ovat aina omia kohokohtiaan pelissä.
Luolastojen ja kaupunkien ulkopuolella maailmaa tutkitaan pieninä avatar-hahmoina, eli näkymä on erilainen verrattuna tavalliseen kolmannen persoonan vinkkeliin. Avatar-hahmona katsellaan avointa maailmaa, löydetään uusia alueita ja törmätään hirviöihin. Moisessa ei ole mitään uutta varsinkaan japanilaisten roolipelien ystäville. Pahiksien tason näkee selvästi numeroina heidän päänsä yläpuolella. Näin ollen on helppoa selvittää, kenen kimppuun kannattaa hyökätä, ja kenen luota paeta hippulat vinkuen. Välillä kohdataan puhtaimman pahuuden korruptoimia vihollisia, joiden kaataminen tuottaa paljon työtä. Luonnollisesti suorituksesta saatava palkintokin on samaa asianmukaista luokkaa.
Avatar-näkymää käytetään myös Skirmish-kohtaamisissa, joissa päästään ohjaamaan joukkoja taistelukentällä. Ellei karttanäkymässä nappuloiden siirtely strategisesti kiinnosta, voi nämä osuudet suurimmaksi osaksi ohittaa. Sitä paitsi strateginen homman nimi on helposti ymmärrettävä.
Niin sanottu Kingdom-muoto on koko pelin palkitsevin osuus. Evanin hieman totuttua johtajan rooliinsa ja hankittuaan ystäviä, on aika perustaa Evermore. Omaa valtakuntaa hoidetaan monin tavoin, ja näkymä on sama pieni avatar-tyyli kuin maailmassa samoillessa. Ajan kuluessa kertyy valuuttaa nimeltä kingsguilder, jonka avulla voi rakentaa erilaisia rakennuksia oman valtakunnan alueelle. Tämä kartuttaa samalla vaikutusvaltaa, joka on tietenkin tarpeellista kuninkaalle.
Rahakirstujen täyttymistä odotellessa rekrytoidaan kansalaisia, ja tällöin kuvaan astuvat sivutehtävät. Kansalaisia voi sitten lähettää tehtäviin, jotka sopivat parhaiten heidän kyvyilleen. Esimerkiksi seppä on hyvä laittaa aseita takomaan, ja kokki taasen keittiöön. Alussa asukkaiden älykkyys ei ole kummoinen, mutta ajan kanssa hekin oppivat erilaisia taitoja. Halutessaan voi myös rekrytoida käyttöönsä suoraan veteraaneja, joilla saa melkoisen "boostin" omalle valtakunnalleen. Oman kuningaskunnan hoitaminen on monipuolista ja vaativaa, mutta muiden keskeisten elementtien lailla pelaaja tutustutetaan erilaisiin hienouksiin vähitellen.
Kaikki edellä mainitut osatekijät esitellään ensimmäisen 10 tunnin aikana, ja sen jälkeen aikaansa saa käyttää melkein miten mielii. Halutessaan voi tehdä yksinomaan tarinaa edistäviä päätehtäviä, tai vaikka tutkia maailmaa taistellen pahiksia vastaan. Ni no Kuni II:ssa edistyminen ei tunnu grindaamiselta, joka on usein japanilaisten roolipelien helmasynti.
Itsensä voi pitää kiireisenä myös maailman asukkaille juttelemalla. Heiltä nimittäin aika usein saa pieniä toimeksiantoja tehtäväksi. Hommaa riittää, eikä kohdattavissa sivuhahmoissa tunnu olevan tiettyä itseään toistavaa rakennetta. Kaikilla on oma tarinansa kerrottavanaan, ja osa syventää myös pelaajan tietoja omista matkakumppaneista.
Tarina ja tapa jolla se kerrotaan ovat mahtavia, mutta valittamisen aiheena on ääninäyttely (tai oikeastaan sen puute). Keskeisissä välivideoissa ääninäyttely on mukana, ja se on erittäin onnistunutta. Harmillisesti näiden välivideoiden ulkopuolella luetaan vain suuret määrät tekstiä. Moinen ei tuhoa pelikokemusta, mutta olisi ollut mukava kuulla samaa laadukasta ääninäyttelyä kautta linjan.
Tarinapainotteisuudesta huolimatta pelaajalle jää paljon valinnanvaraa sen suhteen, miten omaa valtakuntaansa pyörittää. Level-5 on kuorruttanut kaiken upealla taiteellisella ilmeellä. Kyseessä ei ole ainoastaan loistava jatko-osa, vaan myös klassikoksi nouseva roolipeli sekä lajityypin faneille että yleensä suurten tarinoiden ystäville.