Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Tomb Raider

Tomb Raider (2018)

Viihdyttävä toimintaelokuva Indiana Jonesin hengessä.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Tomb Raiderista nähtiin muutama elokuva jo 2000-luvun alussa, mutta koska sarja loi nahkansa vuoden 2013 lähtien pelimaailmassa, päätettiin elokuvissakin tehdä samoin. Ruotsalaisen Alicia Vikanderin tähdittämä Tomb Raider on näyttävä toimintaelokuva, joka viihdyttää koko kestonsa ajan. Lajityypin klassikkoa siitä ei ehkä tule, mutta ainakin se nostanee Vikanderin itsensä tähtiin.

Leffa aloittaa Lara Croftin tarinan niin sanotusti alusta. Neiti asustelee Lontoossa tehden lähetin töitä kärsien samalla alati rahapulasta. Pakko hänen ei olisi moista tehdä, sillä hän on suuren Croft-imperiumin perijä. Omistaja isäpappa katosi maailmalle seitsemän vuotta sitten, mutta Lara ei halua julistaa isäänsä kuolleeksi. Pian ollaankin muinaisen arvoituksen äärellä matkalla trooppiselle saarelle, josta löytyy niin pahiksia kuin menneiden vuosisatojen uhkiakin. Tarina on kelvollinen. Se ei mullista maailmaa, mutta tarjoaa riittävät puitteet itse asialle eli näyttävälle toiminnalle.

Kaikki valitut näyttelijät istuvat hyvin rooleihinsa. Illan tähti on tietysti Vikander itse, joka onkin muovattu hyvin esikuvansa näköiseksi. Huomiota herättää lähinnä digitaalista versiota jykevämpi leuka ja korkealle kohotessaan särkyvä ääni. Muut suoritukset eivät jää mieleen, joskaan eivät häiritsekään. Yleensä tällaisiin leffoihin on lähes pakollista lisätä mukaan pieni romanssi, mutta sitä ei onneksi ole tehty. Oletettavasti siksi, että keskiössä on Lara Croftin suhde oman perheensä eri jäseniin. Tässä onkin ihan riittävästi tekemistä yhden elokuvan ajaksi.

Teknisesti uusi Tomb Raider on hyvin tehty. Rahaa on käytetty oikeisiin paikkoihin, ja toteutus on kaikin tavoin onnistunut. Visuaalisuus muistuttaa huomattavaa paljon uudemman polven videopelejä, ja se on tietysti ollut tarkoituskin. Elokuvien puolelta mieleen tulee etsimättä Indiana Jones.

Tämä on mainos:

Lisämateriaaleja on kourallinen, ja ne ovat odotettuja katsauksia kulissien taakse varauksettomine rinkikehuineen. Ainoa aidosti kiinnostava on kymmenminuuttinen pätkä Lara Croftin ja Tomb Raidereiden historiaan. Hämmentävää tosin on, että Angelina Jolien tähdittämät Tomb Raiderit ohitetaan kokonaan. Lisämateriaaleissa nostetaan aivan liiaksi esiin Lara Croftin sukupuoli. Naisia on toki toimintasankareina vielä miehiä vähemmän, mutta moinen keinotekoinen suitsutus ei silti olisi tarpeellista. Terminatorin Sarah Connor ja Alienin Ellen Ripley toimivat hienosti, vaikkei heidän sukupuoltaan ole koskaan erityisemmin rummutettu.

Uuden polven Tomb Raider on samanlainen kuin videopelit, joihin raina pohjautuu: oikealla tavalla modernisoituja teoksia tämän ajan kuluttajille.

HQ
Tomb Raider
Tämä on mainos:
Tomb RaiderTomb Raider
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä