Suomi
Gamereactor
arviot
Spider-Man

Spider-Man: The Heist DLC

Spider-Manin ensimmäisessä DLC-latauksessa kissa leikkii hämähäkin kanssa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Heti Insomniac Gamesin Spider-Manin loppuratkaisun jälkeen moni jo halusi takaisin heilumaan New Yorkin taivaalle. Ensimmäinen kolmesta lisäosasta on nimeltään The Heist, ja kyseessä onkin hyvä tekosyy palata pelin pariin. Nämä kolme lisäriä tuntuvat muodostavan yhden kokonaisen tarinan, josta The Heist on vasta se ensimmäinen kolmannes. Kannattanee siis ehkä ostaa koko paketti, ja odottaa kaikkien kolmen julkaisua ennen pelin pariin palaamista.

Pääpelissä Black Cat eli Felicia Hardy kiusoitteli Spider-Mania muutamaan otteeseen. Lisäosassa leidi pääsee viimeinkin parrasvaloihin. Juoni linkittyy järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Myös Mary Janella on oma tärkeä roolinsa, eikä Miles Moralesiakaan ole unohdettu. The Heist sijoittuu ajallisesti peruspelin jälkeiseen aikaan, joten päätarina on ensin läpäistävä ennen lisäosan kimppuun hyökkäämistä.

Juoni itsessään on jokseenkin lyhyt, ja loppuun pääsee muutamassa tunnissa. Loppu koittaa hyvin äkkinäisesti, eivätkä tapahtumat saa lähimainkaan ratkaisuaan. Luvassa on pääosin sitä samaa kuin ennenkin. Koska kyse on laajennuksesta, ei moinen tietenkään ole huono asia.

Tarinan ohella mukana on uusia rikoksia estettäväksi, haasteita tehtäväksi ja kerättävää tavaraa löydettäväksi. Uutta on tehtävätyyppi, jossa etsitään pommia Spider-Botilla. Masiinan ohjastaminen on hauskaa, mutta ei millään tavalla erityisen mieleenpainuvaa.

Tämä on mainos:
Spider-ManSpider-ManSpider-Man

Keräiltävänä on joukko Black Catin varastamia ja piilottamia maalauksia. Jokainen löydetty teos valaisee hieman lisää Felicia Hardyn isästä, mutta pääpelin malliin varsinainen ratkaisu jää tulevien laajennusten harteille.

Haasteet muistuttavat hyvin paljon peruspelin Taskmasterin vastaavia. Tällä kertaa Screwball haluaa testata Spider-Manin kykyjä, koska haussa on lisää klikkauksia omalle sosiaalisen median sivustolle. Käytännössä haasteet kulkevat samalla tavalla kuin ennenkin. Haasteiden läpäisystä palkitaan tutusti joko kultamitalilla, hopealla tai pronssilla.

Bonuksena mukana on kolme uutta pukua, joista yhdessäkään ei ole uusia erityisiä kykyjä. J. Jonah Jameson pauhaa uusilla aiheilla radiossa, ja uusi vihollistyyppi on valinnut aseekseen suurikokoisen konekiväärin. The Heist ei ole mitenkään erityisen merkittävä tai muistettava laajennus, mutta pelaaminen on yhtä hauskaa kuin peruspelissäkin. Tarinan kesken jääminen harmittaa, mutta oletettavasti seuraavat kaksi lisäosaa vievät juonen päätökseen. Turf Wars julkaistaan marraskuussa ja Silver Lining joulukuussa.

Tämä on mainos:
Spider-ManSpider-Man
HQ
HQ
HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Hyvin tuotettu lisäsisältö, Black Catin ja Spider-Manin suhde, tekosyy palata pelin pariin
-
Tarina on lyhyt ja jää kesken, ei lisää mitään aidosti uutta pelaamiseen
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä