Sphinx and the Cursed Mummy (Switch)

Pohdittaessa toivottuja uusintaversioita Nintendo Switchille Gamecube/PS2/Xbox-konsolipolven ajalta, ei Sphinx and the Cursed Mummy tulisi monella edes mieleen. Eurocomin toimintaseikkailun nappasi itselleen THQ Nordic, ja peli on nyt julkaistu uutena versiona Nintendo Switchille. Muinaisen Egyptin muumioseikkailu julkaistiin alun perin vuonna 2003.

Pelimekaanisesti Sphinx toimii käytännössä samalla tavalla kuin The Legend of Zelda -pelit. Maailman avautuessa lisää saadaan käyttöön uusia esineitä, joilla sitten päästään uusin paikkoihin ja avaamaan aiemmin lukittuja ovia. Pelihahmo kehittyy matkan varrella selvästi kykyjen monipuolistuessa, ja lopuksi pelastetaan maailma pahuudelta. Seikkailu ei ole lineaarinen, ja kannattaa varautua käyttämään Internetin ihmeellistä maailmaa apuna joitakin kohtia selvitettäessä.

Tarinan keskiössä on Sphinx, joka lähtee kaverinsa Horuksen kanssa etsimään Blade of Osirista. Matka vie pahaan Urukin maahan, ja esineen löydyttyä mestari Imhotep käskee kulkemaan kummallisen portaalin läpi. Matkan aikana kerätään lisää amuletteja uusien portaalien avaamiseksi. Näin päästään uusiin paikkoihin, joskin perille pääsee myös jalan tai veneellä.

Cursed Mummy -lisänimi viittaa nuoreen Tutankhameniin, joka joutuu isoveljensä pettämäksi syntymäpäivänään. Tutankhamen muuttuu muumioksi pahan rituaalin tuloksena. Löytämällä Canopic Vase -esineitä muumioitunut Tutankhamen pystyy muuttumaan lyhytaikaisesti eläväksi. Hän on kaiken aikaa Castle of Urukissa Sphinxin hoitaessa asioitaan ulkopuolella.

Sphinx tarvitsee omalla matkalla edetäkseen esineitä Castle of Urukista. Eloon heränneen korin avulla näitä esineitä voidaan siirtää Tutankhamenilta Sphinxille, jolloin matka jatkuu. Näin ollen pelissä vaihdellaan jatkuvasti kahden pelattavan hahmon välillä. Suurin osa ajasta kuluu kuitenkin Sphinxiä ohjatessa.

Sphinxillä pelaaminen painottuu taisteluihin ja erilaisten kykyjen käyttöön, kun taas Tutankhamenin osuudet painottuvat pulmanratkontaan. Hauskasti ratkaisut vaativat usein kuolemattomuuden hyväksikäyttöä, kuten itsensä tuleen sytyttämistä tai sähköiskun ottamista. Tällaiset hetket ovat lähes poikkeuksetta hyvällä tavalla koomisia.

Sphinx pystyy myös ottamaan haltuun maailmasta löytyviä ötököitä. Näin pääsee käsiksi uusiin paikkoihin maailmassa, kuten esimerkiksi polttamalla tiellä olevan risuaidan tai räjäyttämällä paikkoja. Ötököitä voi myös lahjoittaa museoon, jolloin palkkioksi saa terveysmittaria kartuttavia Ankh-paloja. Erityisen syvällisestä järjestelmästä ei ole kyse, mutta se yhdessä kilven ja puhallusnuolien kanssa pitävät toiminnan vaihtelevana.

Pelimaailmassa on runsaasti ylimääräistä löydettävää päätarinan ohella. Abydoksen kaupungissa voi pelata minipelejä, ja voittaa pillerinpyörittäjiä. Näillä voi sitten ostaa erilaisia esineitä. Mukana on myös sivutehtäviä ja ystävällisiä sivuhahmoja, joiden kanssa voi keskustella. Mitään erityisen syvällistä ei tämäkään ole, mutta lisätekeminen on mukavaa puuhaa.

Mitä uutta tämä versio tarjoaa Switchillä? Peruspeli on aivan se sama, eikä kyse ole kokonaan uudesta remakesta tyyliin Ratchet & Clank. Sphinx kuitenkin näyttää selvästi aiempaa paremmalta, joskin 16-vuotiaan pelin ikä on silti nähtävissä. Hahmomallit ovat hieman kulmikkaita, mutta värimaailma on rikas. Näin ollen peliä katselee mielellään myös isolta ruudulta.

Nappien paikat ovat koko ajan vasemmassa yläkulmassa näkyvillä, joten pelaaminen on sikäli helppoa. Kaikki rullaa hyvin niin käsikonsolimuodossa kuin isollakin ruudulla pelattuna. Uutena lisäyksenä kameraa voi halutessaan ohjata kosketusnäytöllä sormella. Toiminto on käytännössä tarpeeton. Puhallusnuolia käyttäessä voi ohjauksen hoitaa myös niin sanotulla gyrolla. Harmillisesti kamera tuottaa edelleen ongelmia. Liian usein näkymä juuttuu seiniin varsinkin ahtaissa paikoissa. Lisäksi ääninäyttely puuttuu kokonaan. Tämä olisi ollut omiaan lisäämään pelin vetovoimaa.

Switchin versio on siis paitsi yhtä hyvä kuin ennenkin, myös paranneltu sieltä sun täältä. Teknisesti Sphinx näyttää päivitetyltä, mutta vanhentunut pelisuunnittelu paljastaa sen juurien olevan 2000-luvun alussa. Pelaaminen on edelleen hauskaa, ja haastetta on tarpeeksi niin vanhoille kuin nuorillekin. Ääninäyttelyn puuttuminen on iso miinus.