Suomi
Gamereactor
arviot
Mortal Kombat 11

Mortal Kombat 11

Kun menneisyys potkaisee kirjaimellisesti päähän

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Kansainvälisen arvion pääsee lukemaan täällä.

Mortal Kombat on tarjonnut veristä mättöä jo vuosikymmenten ajan. Onnistuneesti vuonna 2011 sarjan nykyaikaan päivittänyt NetherRealm Studios on nyt kolmannen kerran kyhäilemässä tappelua pystyyn kuolevaisten ja kuolemattomien välille. Jos edes on mahdollista, meno on taas entistä karumpaa.

Jatkuen Mortal Kombat X:n tarinasta, turmeltunut Raiden pyrkii suojelemaan hiukan liian kiihkeästi Earthrealmia kaikelta. Tämä epätasapaino ei miellytä mystistä ajan jumalaa, Kronikaa, joka päättää luoda kokonaan uuden aikakauden, jossa Raidenia ei nähtäisi ollenkaan. Tässä onnistuakseen Kronika sekoittaa aikajanoja, tuoden menneisyyden osaksi nykypäivän taistoja.

Ajan sekoittelun myötä pelin tarina on jo todella korkealentoista. Hyviksistä tulee pahiksia ja päinvastoin, kuolleet nousevat henkiin ja pitkälti kaikki on mahdollista. Tarinaa voi olla hiukan vaikea seurata, varsinkin jos edellinen Mortal Kombat on jäänyt välistä. Pelin hauska tapa yhdistää saumattomasti tappelu osaksi tarinaa pitää kuitenkin huolen, ettei tarinasta niin väliä kunhan mättö sujuu, ja sehän sujuu.

Tämä on mainos:

Mortal Kombat rajoittaa 2,5-ulotteisen liikkumisensa lisäksi tappeluun tarvittavat napit maltillisesti neljään ikoninappiin. Napit ovat kuitenkin täysin riittävät tekemään mitä monimutkaisempia sarjoja yhdistellessä niitä osana liikkumista, heittelyä ja suojausta. Alkuun pelin suosittelema opastusosio käy perusteet selkeästi läpi, ja antaa maistiaisia pelisarjan kuuluisaksi tekemistä erikoishyökkäyssarjoista. Nolona joudun myöntämään, että muutama näistä helpoimmista sarjoista jäi itselläni tekemättä, vaikka harjoittelussa vastustaja ei hyöki päälle, ja liikesarjan vaiheet ovat näkyvillä. Osittain ongelmaksi muodostui sarjaa tehdessä nappien painamattomuus. Vaikka omasta mielestäni kuinka olin painavinani sarjan läpi, osa käskyistä tuntui jäävän välistä, jolloin iskusarja ei toteutunut. Voi tosin olla, etteivät vanhan pelitoimittajan nakkisormet enää taivu veitsenterävää ajoitusta vaativiin komboihin, mutta toisaalta ei lukuisia napin painalluksia vaativat sarjat pysyisi muistissakaan täydessä hulinassa. Onneksi tähän ongelmaan Mortal Kombat 11 tarjoaa helpommat viimeistelyliikkeet, jotteivat tusinataistelijatkaan jäisi voittaessaan ilman veret seisauttavia lopetusliikkeitä.

Mortal Kombat 11Mortal Kombat 11Mortal Kombat 11Mortal Kombat 11

Peli ei ole mahdottomasti uusiutunut edellisestä osasta. Uusia hahmoja on vain muutama, joten taistelijat ovat varsin tuttuja ja sen myötä myös taistelu luonnistuu vanhoilta Mortal Kombat -konkareilta kuin kuudentena aistina. Aikaisemmin hyväksi todetut ja huippuunsa hiotut liikesarjat ja hahmojen väliset tasapainotukset ovat pysyneet lähes alkuperäisenä, joten taistelu on monipuolista ja laadukasta. Hitaampien sotureiden hyökkäykset kohdistuvat lähitaisteluun ja tehden paljon vahinkoa, kun taas vauhdikkaammat taistelijat hyökkäävät kaukaa, mutta joutuvat tekemään enemmän iskuja voittaakseen. Erikoishyökkäykset vaativat oman aikansa toteutuakseen, mutta onnistunut sarja välittää leijonanosan vahinkoa vastukseen yksityiskohtaisten ja brutaalien animaatioiden saattelemana. Jokaiselta hahmolta löytyy kiitettävä määrä persoonallisia liikkeitä ja aseita, mikä kivasti rikastuttaa tappelukokemusta. Kestosuosikkini, Liu Kang, on edelleen mainio jakamaan tossua ilman halki ja pehmittämään vastustajan kehoa nopeilla iskusarjoilla erikoishyökkäyksiä unohtamatta.

Perinteisen mätön lisänä on hyödynnettävissä myös taustamaiseman osia osana vihollisen kurmotusta. Interaktiiviset taustan osat välähtelevät valkoisina ja tarkkasilmäiset pelaajat voivat huomata hahmonsa energiatason alla vilahduksen taustaobjektin hyödyntämiseen tarvittavasta napista tämän kohdalla. Nämä lisäavut ovat joko suoranaisia hyökkäysapuja eri muodoissa, mutta myös auttavat hahmoa pakenemaan tukalasta tilanteesta tai sijoittamaan tämän strategisesti paremmin. Jo aikaisemmista NetherRealmin peleistä tuttu ominaisuus värittää kivasti kärhämiä, ja saattaa olla tarpeellinen apu kääntämään tappelun selkeältä näyttävän tilanteen päälaelleen.

Tämä on mainos:

Mortal Kombat 11:sta näkyvin uudistus on Fatal Blow -nimisen iskusarjan lisäys. Tämä suuresti vahinkoa viholliselle jakava sarja on aktivoitavissa ainoastaan, kun pelaajan energiataso on tippunut tarpeeksi alhaiselle tasolle. Isku aktivoidaan muutaman napin yhteispainalluksella, mutta se on myös torjuttavissa. Hyökkäyksen ajoitus on siis oltava kohdallaan, sillä erikoiskyvyn käyttö on rajoitettu yhteen per taistelu, meneepä se perille tai ei.

Perinteisen tarinaosuuden Mortal Kombat 11 pieksee tyypilliseen tapaan varsin nopeasti. Tämä on kuitenkin vain osa siitä, millä tavoin pelissä voi haastaa riitaa. Klassiset Mortal Kombat -tornitaistelut tekevät paluun muutamin eri asetelmin klassisesta moderniin. Tietysti kavereiden kanssa harjoitettavat käsirysytkin ovat mukana, ja sohvalla olon lisäksi myös muiden pelaajien kanssa voi ottaa mittaa netissä. Peliin on lisätty jopa kolmannen persoonan perspektiivistä pelattava ja kovasti God of Warin (SIE Santa Monica Studio, 2018) mieleen tuova aarteenkeräystila. Tässä tilassa hahmoa liikutellaan jäykästi pitkin muinaista temppeliä availlen aarrearkkuja kerättyä rahaa vastaan. Arkuista löytyy erilaista keräilyroinaa ja muita arvoesineitä pelaajan iloksi. Tila kuitenkin ihmetyttää turhuudellaan ja hukatulla potentiaalillaan, sillä siitä paistaa läpi väkinäinen tarve olla osana nykypäivänä suosittua roinankeruu ja kehitys -metapeliä. Tässä olisi ollut oiva tilaisuus lisätä Mortal Kombatiin ikimuistoinen bonuspeli, kuten Tekken teki jatkuvalla katutappelulla tai Street Fighter autoja potkiessa. Mortal Kombatin vastine on kuitenkin vain jäykästi liikkuvalla hahmolla aarrearkkujen availua eikä sekään ole ilmaista.

Lukuisten eri taistelumoodien lisäksi pelissä on varsin kehittynyt hahmon muokkausrakenne, joka tosin on ensisijaisesti kosmeettinen. Taistelut ja aarrearkut palkitsevat pelaajaa tavaroin, liikkein ja pullistelu-elein, joita voi sitten lisätä hahmolleen vapaasti. Säätömahdollisuuksia on varsin hulppeasti, mikä antaa kivasti persoonallista väriä taisteluihin. Hahmokohtaiset erityisliikkeet voivat tuoda pientä lisätehoa tappeluun näyttävyyden lisäksi, mutta erilaisin talismaanein sekä voimakortein pelaaja voi ehostaa hahmonsa voimia yksittäisten matsien ajaksi. Tässä on vaara epäreiluun asetteluun, mutta tehot vaikuttavat olevan kuitenkin varsin minimaalisia.

Mortal Kombat 11Mortal Kombat 11Mortal Kombat 11Mortal Kombat 11

Graafisesti Mortal Kombat 11 on hiukan epätasainen. Itse mätöt on toteutettu näyttävästi tasojen ollessa täynnä yksityiskohtia, joista vielä kohtuullisen isoa osaa voi hyödyntää osana tappelua. Olisi kuitenkin ollut kiva nähdä tasojen jakautuvan useampiin eri osiin, kuten NetherRealm teki Injustice 2:n kanssa. Hahmot ovat omaperäisiä ja tämän lisäksi niiden mallit on tehty ensiluokkaisesti. Efektejä riittää tekemään taisteluista varsin näyttäviä ja kamerakikkailut sekä hidastukset tekevät brutaaleista liikkeistä jopa niin karuja, ettei tilanteille voi oikein kuin nauraa. Valaisua taistelussa on tehostettu nokkelasti hahmoilla saaden ne korostumaan taustasta tapaan, joka muistuttaa tyyliltään ensimmäisen Mortal Kombatin (Midway Games, 1992) digitoituja hahmoja. Välivideoista taisteluihin ja päinvastoin siirtyminen on edelleen saumatonta ja hienosti toimivaa. Mutta itse välivideot näyttävät pitkälti liian vanhanaikaisilta. Osa hahmoista on todella tökerön näköisiä ja taustat yksinkertaisia ottaen huomioon, että kyseessä on vuoden 2019 peli. Välillä taas välivideotkin loistavat hienoudellaan. Tähän epätasapainoon kiinnittää yllättävän paljon huomiota, koska pitkiäkin välivideoita tarinatilassa on yllättävän paljon.

Äänipuoli on kauttaaltaan varsin muhkea. Yksityiskohtiin on kiinnitetty paljon huomiota, jolloin luut napsahtelevat napakasti ja terät leikkaavat lihaa epämiellyttävän aidon kuuloisesti. Mätkimisen äänet tehostavat turpakäräjiä tehokkaasti, ja yleinen veren lotina nostaa väkivaltaiset hakkausvideot omalle tasolleen. Hahmojen ääninäyttely on toimivaa ja vaikka tunteet ovatkin pääsääntöisesti vihaa ja uhoa, homma toimii moitteetta. Musiikki ei Mortal Kombat 11:ssä jää oikein mieleen lukuun ottamatta lopputekstien rallia, joka kuulostaa olevan täysin väärä valinta.

Mortal Kombat 11 sisältää kaikki eväät kunnon turpakäräjiin. Hyväksi todettu konsepti on vahvasti läsnä ja uudistuksia on tehty ainoastaan varovaisella kädellä, mikä ehkä onkin pelin suurin ongelma. Jos aikaisemmat osat ovat tuttuja, ei uusimmalla tulokkaalla ole mitenkään kauheasti annettavaa, paitsi ehkä juuri monipuolisessa hahmon personoinnissa. Kokonaisuudessa harmittaa myös hukattu potentiaali bonuspelin kanssa mutta ennen kaikkea pakottava tarve lähteä mukaan keräilyyn ja ehosteluun. Toki vastaavaa on aikaisemminkin ollut, mutta tällä kertaa varsinkin kaiken maailman tavaran keräily tuntuu aivan liian päälle liimatulta. Mikään huono pelihän kyseessä ei kuitenkaan ole ja mättäminen on mitä parhainta. Odotuksiin nähden petyin kuitenkin hieman.

Mortal Kombat 11Mortal Kombat 11Mortal Kombat 11Mortal Kombat 11
Mortal Kombat 11Mortal Kombat 11Mortal Kombat 11Mortal Kombat 11
HQ
HQ
HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Hiottu taistelujärjestelmä, brutaali meno, paljon hakattavaa, monipuolinen hahmon säätäminen
-
Päälle liimattu keräily, epätasainen graafinen ilme, ei kauheasti uudistusta aikaisempaan
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä