Suomi
Gamereactor
arviot
Trover Saves the Universe

Trover Saves The Universe

Oudot oliot pelastamassa outoa universumia positiivisesti yllättävässä aikuisten tasoloikassa

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Rick and Morty on minulle tuttu ainoastaan nimensä puolesta, ja mahdollisesti osaisin sen liittää oikeaan kuvaan sellaisen nähdessäni. Tämän suositun sarjan luoja, Justin Roiland, on kyhännyt omannäköisensä pelin, joka kiinnitti huomioni VR-tuen myötä. Täytyy myöntää, että jo pelkkä pelin trailerin näkeminen saa minut ärsyyntymään, joten tästä ei välttämättä hyvää seuraa.

Mystinen ulkoavaruuden olento Glorkon on varastanut maanasukin koirat ja työntänyt ne päähänsä silmiksi. Näin hän voi valjastaa äärimmäiset voimat ja kylvää loputonta tuhoa pitkin universumia. Huomattavasti Glorkonia reppanampi avaruusolento, Trover, tulee maininneeksi asiasta täysin tietämättömälle ihmiselle ja pyytää hänet mukaansa. Onhan sessut saatava takaisin kotiin, ja mielellään se universumikin pitäisi pelastaa täydeltä tuholta.

Koska pelin älyvapaa juoni karkaa edetessään aina vain naurettavammaksi, en odottanut pelin juurikaan toimivan pidemmän päälle. Trover Saves the Universea kuitenkin kannattelee kaikessa outoudessaan sen vahvat hahmot, joiden johdonmukaisen epäjohdonmukainen käytös on vastoin kaikkia todennäköisyyksiä viihdyttävää seurattavaa. Alakuloiset ja sosiaalisesti vaivautuneet olennot eivät säästele sanojaan tuodessaan ilmi tunteitaan ja mielipiteitään maailmasta sekä pelaajasta eikä yhtään sen vähempää pelin tekijöistä tai itse pelistäkään. Karun totuuden teroittama sanan säilä sivaltaa syvältä ja taukoamatta luoden toinen toistaan hulvattomampia ja odottamattomampia tilanteita. Välistä peli horjahtelee teinimäiseen perseilyyn ja tuntuvaan liikakiroiluun, mutta onneksi kerronta pysyy enimmäkseen positiivisen puolella.

Vahvasti omaperäisen tarinan sisällä sykkii tutumpi tasoloikka, joka tulee pienellä lisämausteella suolistokaasujen lisäksi. Pelaaja ohjaa pleikkaohjain kädessä sohvalla röhnöttävää maanasukkia, joka taas ohjaa tasoissa juoksentelevaa Troveria. Trover tekee kaiken likaisen työn hyppelystä taistelemiseen ja tavaran keräilystä kuolemiseen. Olipa toiminta mitä tahansa, Trover pitää huolen siitä, että hänen kantansa asiasta tulee kuitenkin sanotuksi. Ei maanasukkikaan kuitenkaan jää pelkäksi sohvalla koomailevaksi nörtiksi, sillä hän pääsee esimerkiksi nousemaan lepolassillaan korkeuksiin saadakseen strategisesti paremman näköalan ympäristöstä. Hän voi myös nostella ja heitellä isompia esineitä sekä heilutella päätä vastauksiksi monivalintakeskusteluissa. Yhdessä näiden kahden varsin erilaisen lurkin toilailusta muodostuu yllättävän toimiva ja monipuolinen seikkailu.

Tämä on mainos:
Trover Saves the UniverseTrover Saves the UniverseTrover Saves the UniverseTrover Saves the Universe

Yksinkertaisesti perusnappeja hyödyntäen pelin ohjaus on varsin suoraviivaista ja napakkaa. Tosin osa tuplahypyistä jää välistä vieden Troverin turmioon. Vaikea sanoa, onko ongelma pelaajassa vai tahallisesti istutettu peliin, sillä ainakin Trover jaksaa kärkkäästi muistuttaa asiasta pelaajaa.

On hienoa huomata, että näinkin kieli poskessa tehdyn pelin kokonaisuuteen on jaksettu panostaa pelkän omaperäisen tarinan sijaan. Pelin design on hauskan uniikki tuoden lähinnä mieleen Simpsonit, mutta härskisti aikuismaisella korostuksella. Hahmot ovat sympaattisen näköisiä eikä niiden fallosmaisia muotoja ole korostettu itsestään selviksi. Kaksiulotteisen tyylin käännös kolmiulotteisuuteen on onnistunut hienosti yhdistellen piirrettyä grafiikkaa kolmiulotteisten muotojen päälle saaden hahmot elävöitymään kivasti. Selkeitä perusvärejä yhdistellen yksinkertaiseen varjostukseen ja hillittyihin efekteihin luovat miellyttävän vahvan ilmeen ja oikeanlaisen tunnelman pelin lukuisiin eri maailmoihin. Peli kierrättää paljon samoja tavaroita, mutta onnistuu silti luomaan toimivan kokonaisuuden, joka ei käy tylsäksi. Koska peli on pelattavissa VR:n lisäksi myös suoraan television kautta, kaikkia virtuaalisuuden mahdollistamia tehokeinoja peli ei onnistu hyödyntämään, mutta sentään pyörii sujuvasti tavallisella Playstation 4:llä.

Pelin suurimpia vahvuuksia on ääninäyttely. Hahmojen selitykset ovat yllättäviä ja kovin aitoja. Yleinen valitus kaikesta ja asioiden väistely loputtomilla selityksillä on odotetun ärsytyksen sijaan pelin kantavia voimia ja vahvoja tunnelman luojia. Erityisesti Troverin jatkuvat mielipiteet aivan kaikesta moraalisine pohdintoineen jaksavat huvittaa. Pelintekijät ovat varautuneet pelaajan yllättäviinkin toimintoihin tapahtumissa, joten hahmot reagoivat asioihin useilla eri tavoilla, ja se kannustaa kokeilemaan eri päätöksiä.

Tämä on mainos:

Myös pelin musiikki on onnistunut. Harmoniset sävelet ovat juuri sopivan kepeitä rallatuksia, että ne tulevat huomioiduksi varastamatta kuitenkaan huomiota. Musiikki vaihtuu tasoittain, ja onnistuu peilaamaan ja vahvistamaan nähtyä tunnelmaa hyvin.

Trover Saves the Universe ei todellakaan ollut sitä mitä odotin. Pelin omaperäinen sisältö, mutta myös hauska ja monipuolinen pelattavuus, yllättävät positiivisesti. Aikuismainen lähestyminen, rohkeat linjaukset ja itseironian hallinta piristävät kokonaisuutta tehden mieleenpainuvan vaikutuksen. Ajoittain tapahtuvat ylilyönnit hiukan rasittavat, mutta eivät kuitenkaan onnistu pilaamaan yleistä tunnelmaa. Suosittelen kokeilemaan, vaikka traileri olisikin ärsyttänyt.

Trover Saves the UniverseTrover Saves the UniverseTrover Saves the UniverseTrover Saves the Universe
HQ
HQ
HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Rohkeasti erilainen, mahtava ääninäyttely, hyvät musat
-
Turhaa perseilyä, liikaa kiroilua, ajoittaiset ohjattavuushäikät
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä