The Sinking City

Etsiväksi ryhtynyt entinen armeijan sukeltaja Charles W. Reed kärsii pahoista ja liiankin todentuntuisista painajaisista. Etsiessään syytä ahdinkoonsa, joka on tuntunut leviävän muihinkin, Reedin tutkimukset vievät miehen pieneen kalastajakylään nimeltä Oakmont. Kummallinen Oakmont tuntuu olevan pahuuden riivaama, joten Reedillä riittää työsarkaa henkilökohtaisten ongelmien lisäksi myös ammattinsa puolesta.

The Sinking Cityn tarina ja yleistunnelma edustavat H.P. Lovecraftin hengessä odotetunlaista synkkyyttä ja alavireisyyttä. Oakmont on pitkälti veden peitossa, talot raunioina ja ihmiset masentuneita ja epätoivoisia. Tulvavesissä ja ihmissaastassa kahlaaminen on osittain puuduttavaa, mutta tarina osaa imaista mukaansa mystiikallaan ja huolitellulla kerronnaltaan. Pienen kylän kiehtovia mysteereitä selvittää lopulta innolla.

Peli pakkaa tyypillisen kolmannen persoonan perspektiivistä pelattavan seikkailun sisään varsin monipuolisen etsiväjärjestelmän. Pelaaja pääsee tutkimaan alueita johtolankojen toivossa, haastattelemaan kohteita saadakseen tietoja ja tekemään johtopäätöksiä niiden pohjalta. Hankittuja johtolankoja yhdistellään loogisesti rikospaikkojen ja uhrien kesken selvittäen faktoja tapahtumista. Hahmolla voi myös kurkistaa maailmojen väliin erityisellä taidollaan pelin henkimaailman puolta ruokkiakseen. Näin pelaaja voi saada uutta tietoa tilanteesta, jos tutkimukset ovat muuten umpikujassa.

The Sinking Cityn monipuolinen tutkintajärjestelmä käy selväksi viimeistään monimutkaista valikkorakennetta ihmetellessä. Peli jaottelee tutkintojen yhteydessä löydetyt todisteet ja vihjeet omiin valikoihin, joista voi esimerkiksi yhdistellä johtopäätelmiä keskenään, liittää tilanteita kartalle sekä rakentaa totuutta annettujen todisteiden valossa. Alkuun järjestelmän raskas ja sekava ulkoasu tuntuu ahdistavalta, mutta hetken pelailun jälkeen järjestelmän mielenkiintoinen tapa käsitellä asioita alkaa voittamaan puolelleen.

Aiheita riittää tutkittavaksi runsain mitoin eivätkä pelin monimutkaiset järjestelmät tee totuuden selvittämistä mitenkään helpoksi ymmärtää. Tilannetta ei auta The Sinking Cityn tapa viilata pilkkua esimerkiksi tavaroiden ylitarkan syynäykseen muodossa vihjeiden löytämiseksi. Tällaisen tapauksen takia juutuin esimerkiksi heti pelin aloitukseen yli kymmeneksi minuutiksi.

Matka taittuu The Sinking Cityssä joko apostolilla tai veneellä. Hiukan häiritsevästi peli pidentää elinikäänsä juoksuttamalla pelaajaa kohtuullisen isolla kartalla edestakaisin useaan otteeseen. Tämä kuljeskelu alkaa hieman tympiä varsinkin kun matkalle ei mahdu mitään ylimääräistä toimintaa. Yllättäen viattomia kyläläisiä voi hakata tai jopa ampua tylsyyteensä, mutta silläkään ei näytä olevan minkäänlaista vaikutusta mihinkään. Peli mainostaa pikamatkustusominaisuuden aktivoitumista aina uuteen kaupunginosaan tullessa, mutta en ole yksinkertaisesti löytänyt mistään tapaa hyödyntää tätä ominaisuutta.

Juostessa vihjeiden perässä pitkin pahasti ränsistynyttä Oakmontia, pelaaja pääsee myös osaksi taistelua pahuutta vastaan. Uhkien loitolla pitäminen onnistuu joko tuliasein tai sitten perinteisemmin huitomalla jollain kättä pidemmällä. Jälkimmäinen vaihtoehto on vähemmän tehokas tappeluissa, mutta toisaalta aseiden luodit ovat jopa niin harvassa, että Oakmontin asukkaat arvostavat niitä yli oikean rahan. Luotien vähyys käy viimeistään selväksi kun muun muassa kaupungin valtaamat lukuisat oudot oliot ovat vähän väliä kimpussa.

Liikkuminen kuten taistelukin on ohjattavuudeltaan hiukan kankeaa. Varsinkin hahmon kääntyily on astemaista ja tähtääminen epätarkkaa. Vaikka normaalilla vaikeustasolla pelaaminen ei niin kauheasti tuottanutkaan tuskaa, on hyvin selvää, että The Sinking Cityn pääpaino on etsivätyön tutkintaosiossa. Tästä muistuttaa puuduttavan iso määrä tekstin lukemista erilaisista pelimaailman kohteista. Vaikka peli perustuukin kirjallisuuteen, olisin toivonut siltä suurempaa keskittymistä itse pelaamiseen lukemisen sijaan. Onneksi teos osaa sentään näppärästi tiivistää tekstien olennaisen sanoman muutamaan lauseeseen tutkinta-aineistoa läpikäydessä.

Vaikkei pelin grafiikka nyt mitenkään huonoa ole, paljastaa se kuitenkin sen, että kyseessä ei ole mikään AAA-peli. Hieman halvan oloisten hahmojen liikkeet ovat jäykkiä ja animaatiot saattavat nykiä kesken välidemojen. Maailma on varsin rajattu eikä suunniteltujen tilanteiden ulkopuolella ole oikeastaan elämää. Hahmo myös esimerkiksi kävelee suoraan läpi tiettyjen esineiden - kuten tyylikkäästi tuulessa lepattavien kankaiden - ilman minkäänlaista vaikutusta niihin. Onneksi synkkä tunnelma on saatu aikaiseksi hyödyntämällä muun muassa sadetta ja erilaisia efektejä savuista valoihin. Pelin hienoimmaksi anniksi nousevat vedenalaiset tilanteet tehostavat vahvan painostavaa tunnelmaa entisestään. Myös Cthulhun kohtaaminen on odotusten arvoista.

Tekstien lisäksi peli nojaa paljon puheeseen. Hahmojen keskustelut ovat aidon oloisia ja varsinkin päähahmon lakoninen asenne välittyy hyvin puheesta. Kuitenkin tunnelmaa nakertaa hahmojen samojen fraasien käyttäminen. Jos keskustelua pyrkii käymään saman hahmon kanssa useaan otteeseen, toistaa tämä täysin saman keskustelun kuin kaikilla muillakin kerroilla.

Äänimaailma on kivan täynnä pieniä yksityiskohtia. Kaikenmaailman rapina ja narina, varsinkin olioiden lähettyvillä, saa helposti vainoharhaiseksi erityisesti kuulokkeilla pelattaessa. Myös musiikki tehostaa aavemaista tunnelmaa synkillä sävelmillään.

Pelistä jää sellainen maku, ettei sitä olisi ennätetty optimoimaan kunnolla ennen julkaisua. Aikaisemmin mainittujen animaatio-ongelmien lisäksi hahmot saattavat jäädä jumiin tiettyihin paikkoihin. Parhaimmillaan löysin useita ilmassa leijuvia hahmoja, tosin ottaen huomioon tarinan lähdemateriaalin, en osaa varmaksi sanoa kuuluivatko nämä tilanteet osaksi maailmaa. Kuva myös tökkii ja repeilee (tearing) jopa Xbox One X:llä.

The Sinking City on pitkälti juuri sellainen kuin sen odottikin olevan. Itse olisin toivonut parempaa panostusta pelilliseen antiin, ja olisipa peli hyötynyt huolitellusta viimeistelystäkin. Onneksi miellyttävän pitkälle pohdittu tarina nappaa pelaajasta entistä tiukemman otteen etenemisen myötä. Synkeä tunnelma on myös kiistaton ja omiaan tekemään pelistä omaperäisen kokemuksen. Kyllä tämän dekkaroinnin pitäisi ainakin upota mystiikasta ja yliluonnollisista tapahtumista kiinnostuneisiin pelaajiin.