Suomi
Gamereactor
arviot
F1 2019

F1 2019

Codemasters tuo formulasirkuksen takaisin radalle entistä tukevammalla pohjalla.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Viime vuonna julkaistu F1 2018 lähenteli täydellisyyttä, ja annoimmekin pelille tuolloin ansaitun 9/10. Tekijät ovat kiristäneet tahtia aikataulullisesti, sillä vain 10 kuukautta myöhemmin käynnistellään F1-autojen virtuaalimoottoreita uudestaan. Vaikka edeltäjästä ei löytynyt puutteita kuin pienistä asioista nipottamalla, Codemasters on onnistunut tekemään vuosipäivityksestä perustellun. F1 2019 tarjoaa perinteisten ulkoasupäivitysten lisäksi kokonaan uuden F2-sarjan, jonka pienemmät ja yksinkertaisemmat menopelit tuovat tyystin uudenlaista tunnetta kilvanajoon.

Uusi kilpasarja näkyy myös uratilassa. Ennen kuin virtuaalipilottisi pääsee moottoriurheilun kuninkuusluokkaan, vauhtia haetaan viime vuoden F2-sarjasta. Neljän kisan mittainen pyrähdys esittelee kilpakumppanit, jotka eivät voisi olla kliseisempiä. Tiimikaverisi Lukas Weber on luultavasti koko moottoriurheilun ystävällisin persoona, kun taas toisessa tallissa ajava Devon Butler on itsekäs kuumakalle. Kolmikko nousee kauden päätteeksi ylempään sarjaan riippuen menestyksestä, jonka perusteella tallit tarjoavat kuskeille sopimuksia.

Tulokaskolmikko korvaa F1-sarjassa Alex Albonin, George Russelin sekä Lando Norrisin, jotka kaikki nousivat viime kauden päätteeksi F2-sarjasta ylöspäin. Oikeaa kolmikkoa olisi voinut hyvin hyödyntää pelissäkin, mutta kenties todelliset kuskit eivät olisi tarjonneet kaivattua vastakkainasettelua ja tarinankerrontaa. Kilpakumppanit kun näkyvät myös yhä isosti esillä olevassa mediapelissä. Varikkohaastatteluissa kysellään omien suoritusten lisäksi myös kommentteja Butlerin ja Weberin tempauksista.

Tämä on mainos:

Formula 2 edustaa perinteisempää ja rehellisempää kilpailua. Moottorit, renkaat ja muut auton osa-alueet on vakioitu, joten kilvanajo on vain miehestä kiinni. Erilaisuus näkyy myös kisaviikonlopussa. F2-karavaani pyrähtää radalla aika-ajon sekä kahden kilpailun verran. Ensin ajettava perinteinen kilpailu saa seurakseen vielä lyhyemmän sprinttiversion, joka ajetaan käänteisessä järjestyksessä. Tämä tuo mukanaan roimasti hyviä taisteluita ja ohituksia.

F1 2019

Oikeat sääntömuutokset näkyvät F1:n puolella. Etenkin uratilassa on tärkeää huomata, että kilpailun nopeimmasta kierroksesta palkitaan lisäpisteellä. Toisinaan voikin olla järkevintä pyörähtää varikolle hakemaan tuoreet kumit alle ennen vauhdikasta yritystä. Tämä toki vaatii sopivaa pesäeroa kilpakumppaneihin, sillä ruuhkaan joutuminen vie mahdollisuudet kierrosennätykseen sekä pahimmillaan sijojakin. Toinen muutos näkyy Pirellin renkaissa. Aiempi sateenkaarimalli on poistettu, joten nykyään kumit valitaan pehmeästä, mediumista ja kovasta seoksesta. Oikea vaihtoehto riippuu radasta ja lämpötilasta, joten olosuhteisiin täytyy aina reagoida.

Hyvin sujuvasta kaudesta palkitaan sopimusneuvotteluissa. Noin viiden kisan välein uusittava paperi mahdollistaa tiimin vaihtamisen, mikä helpottaa mestaruuksien tavoittelemista. Kuskin kiinnostavuus tosin vaatii ensin todellisia näyttöjä.

Tämä on mainos:

Codemasters on panostanut pelillisten uudistusten ohella visuaalisuuteen ja ulosantiin. Uusi TV-tyylinen kuvakulma tarjoaa mainion näkymän baanalle, eikä halon kaltaiset esteet häiritse keskittymistä. Tosin kuvakulman erinomaisuudesta huolimatta veri vetää yhä realistiseen ohjaamonäkymään, vaikka siihen ei lennäkään vesipisaroita ja likaa töllöttimestä tutun kameravaihtoehdon tavoin.

Uudet valaisuefektit tuovat erityisesti iltakisoihin huomattavasti lisää ihasteltavaa. Bahrainin ja Singaporen kaltaiset myöhäisspektaakkelit erottuvat joukosta entistä vahvemmin. Valaisun ohella sateeseen on keskitytty. Märkyys on toteutettu upeasti riippumatta siitä, sataako radalla tihkuttaen, kuurossa vai onko ajolinjalle kertynyt jo lätäkkö. Olosuhteita täytyy kunnioittaa, sillä varomaton kuski spinnaa pöpelikön puolelle jo avausmutkassa. Sama murhe toki voi johtua myös renkaan kulumisesta, mikä näkyy aidommin kuin koskaan aiemmin. Kärkipaikalla viilettävän otsalle nousee herkästi hikikarpaloita, kun kumin kuoriutuminen ja likaantuminen pahenevat kierros kierrokselta. Lopputulos näyttää hämmästyttävän aidolta, joskin valitettavasti yksityiskohtien määrä näkyy lataustaukojen pituudessa.

F1 2019F1 2019

F1 2019 ei ole pelkästään uusiutunut, vaan mukana on myös nostalgiasisältöä. Kisata voi jopa viideltä eri vuosikymmeneltä napatuilla menopeleillä. Näiden ympärille on rakennettu erilaisia kutsutapahtumia, joissa pyritään ohittamaan mahdollisimman paljon, päihittämään rataennätys tai yksinkertaisesti kurvaamaan radalla aikarajaa vastaan mahdollisimman pitkään. Erityisen suuri satsaus on Legends-lisäsisältöpaketti, joka tuo mukanaan Ayrton Sennan ja Alain Prostin välisen kaksinkamppailun. Molempien urotekoja tallitovereina sekä myöhemmin verisinä kilpakumppaneina voi ihastella ensin radalla ja sen jälkeen esittelytilassa. Mukana on myös historiallista tietoa, joten muistikuvia voi kerrata pelin parissa leppoisasti.

Uudempiin tuuliin lukeutuu tyystin oma F1 Esports -sivusto. Valikkoon lisätty välilehti tarjoaa katsauksen uutisiin, liigasijoituksiin, sääntöihin sekä tietysti ottelunauhoituksiin. Vähemmän vakavaa nettipeliä kaipaavat pääsevät puolestaan ajamaan viikoittaisia tapahtumia, liigoja sekä irtokisoja. Näitä emme valitettavasti päässeet pahemmin testaamaan, sillä palvelimilla ei ollut suhareita riittävästi ennen varsinaista julkaisua.

Kaiken kukkuraksi omiakin urotekoja voi ihastella nauhalta jälkikäteen. Highlights Theatre -tila taltioi kolme viimeisintä kilpailua, minkä jälkeen parhaat muistot voi vielä säilöä pysyvästi talteen.

On tunnustettava, että emme uskoneet Codemastersin keksivän kummoisesti parannettavaa viimevuotiseen osaan verrattuna. Lyhyestä kehitysajasta huolimatta on kuitenkin ilo huomata, että F1 2019 on entistä parempi, realistisempi ja sykähdyttävämpi simulaattori.

HQ
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
Immersiivisempi tarina ja pelattavuus, historialliset autot, näyttää uskomattoman aidolta
-
Lataustauot, ei suuria muutoksia F2-sarjaa lukuun ottamatta
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Arviossa F1 2019

Arviossa F1 2019

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Mesiä

Viikonlopun odotus käynnistetään tuoreen F1-simulaattorin arvostelussa.



Ladataan seuraavaa sisältöä