Suomi
Gamereactor
arviot
The Blackout Club

The Blackout Club

Stranger Things tapaa Paranormal Activityn tässä hiiviskelyä ja kauhua yhdistävässä pelissä.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Kehittäjä Question on päättänyt yhdistää toisiinsa hiiviskelyn, kauhuilun ja moninpelin. Tuloksena on The Blackout Club. Jotain kummaa tapahtuu Redacren kaupungissa, ja sen seurauksena kaikki aikuiset muuttuvat sanalla sanoen vanhoiksi ja vammaisiksi. Joukko teinejä kärsii lyhyemmistä tai pidemmistä muistikatkoista, mutta se ei estä lähtemästä etsimään vastauksia. Teinijoukon nimi on kuin onkin The Blackout Club. Kyseessä on vain ja ainoastaan verkkoyhteydellä pelattava peli lukuun ottamatta noin puoli tuntia kestävää aloitusjaksoa. Luvassa on satunnaisesti generoituvia tehtäviä, ja ideana on, että jokainen tehtävä tuntuu omanlaiseltaan.

The Blackout Club koetaan kokonaan ensimmäisestä persoonasta, ja ohjaaminen on varsin yksinkertaista. Jos sattuu pääsemään pahiksien taakse salavihkaa, onnistuu heidän pois pelistä ottamisensa liipaisinta painamalla. Samaiset pahikset voi myös sitoa aloilleen niin halutessaan. The Blackout Clubin oma juttu on mahdollisuus sulkea silmät nappia painamalla. Näin näkee piilossa olevat kohteet, kuten jalanjäljet ja pelkoa aiheuttavat uhkaavat viestit.

Hieman yllättäen silmien sulkeminen on se paras kikka hengissä säilymiseen. Silmien sulkeminen on nimittäin ainoa keino jäljittää yliluonnollista The Shape -oliota. Elukka tulee paikalle, jos pelaaja aiheuttaa liiaksi meteliä ja hämminkiä. Toisin sanoen on hyvinkin mahdollista, ettei oliota kohtaa koskaan. Olettaen siis, että päättää pelata taitavasti hiiviskellen. Muita vihollistyyppejä on muutama, joiden hoiteleminen edellyttää pelaajan sopeutumista käsillä olevaan tilanteeseen.

Käytössä on onneksi myös kättä pitempää, kuten tarttumakoukkua kiipeilyyn ja siteitä parantamista varten. Yhden tavaran saa mukaansa tehtävää aloittaessa, ja muita sitten löytää satunnaisesti tehtäviin ripotelluista arkuista. Pelin sisäistä puhelinta voi käyttää muistiinpanoihin tai taskulamppuna. Moinen on toki riskialtista, sillä valo paljastaa pelaajan paikan.

Tämä on mainos:
The Blackout ClubThe Blackout Club

Jokainen pelattava hahmo on hieman erilainen, ja hahmonkehitystä tapahtuu perk-kykyjä avaamalla. Kehitystä taasen tapahtuu suorittamalla tehtäviä, avaamalla uusia alueita, pelimuotoja ja uusia vihollistyyppejä. Perk-kykyjä on major- ja minor-tyyppiä riippuen niiden voimakkuudesta. Kerrallaan voi käytössä olla ainoastaan yksi major-perk, kuten esimerkiksi kyky taistella pahiksia vastaan. Minor-perkejä voi sitten olla käytössä neljä, ja niillä saa esimerkiksi +10% stamina-mittariin. Kokemuspisteillä voi myös ostaa kosmeettista tavaraa pelin sisäisestä kaupasta.

Kuten jo tuli mainituksi, The Blackout Club toimii yksinomaan verkkopelinä. Yksinkin pelaaminen onnistuu, mutta seuran löytäminen on aina nopeaa ja helppoa seuranhaun ansiosta. Kannattaa kuitenkin katsoa, että peliseura on suunnilleen samalla kokemuspistetasolla kuin itsekin. Kauhuelementtiä saadaan mukaan siten, että peli seuraa mikrofonin kautta hengitystä ja reagointia tilanteisiin, joka sitten näkyy ruudulla pelihahmossa. Onneksi tämän seurannan voi kytkeä halutessaan pois päältä.

perinteisen co-op-pelaamisen ohella mukana on tyyli nimeltä Stalker Mode. Tähän pääsee käsiksi vain, kun kaikki pelaajat ovat tasolla 5. Tällöin pääsee kuokkimaan muiden peleihin, ja välittämään tietoa The Blackout Club -joukon liikkeistä pelin pahiksille. Idea on kieltämättä mielenkiintoinen, sillä tarkoituksena on sabotoida muiden pelaajien tekemisiä.

Tämä on mainos:

Visuaalisesti tyyli on jossain animaation ja realismia tavoittelevan välillä. Välillä videopätkissä näkyy ihan ihmisiä näyttelemässä, joka on täysin vastoin pelin muuta tyyliä. Ääniraita on tunnelmallinen, joskaan ei pelottava.

The Blackout Club on siis jokseenkin erikoinen yhdistelmä kauhua ja hiiviskelyä, jota vielä pelataan yleensä kaveriporukassa joukkueena. Tehtäväsuunnittelun vuoksi selkeää tarinaa ei kuitenkaan ole, ja pelaaminen saattaa tuntua ajoittain sen vuoksi tylsältä. Pelimekaniikka toimii, mutta taiteellisen tyylin ja äänimaailman puolesta peli suorastaan loistaa.

HQ
HQ
HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Kauhupeli yhdistää co-op-pelaamista erikoisella tavalla
-
Tarina jää pahasti taka-alalle
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
GR Livessä tänään The Blackout Club

GR Livessä tänään The Blackout Club

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Kehittäjä Question on päättänyt julkaista heinäkuun loppuun kauhupelinsä The Blackout Club, jota pelataankin tänään GR Livessä kahden tunnin ajan. Liity mukaan katsomaan...

0
The Blackout Club on uusi kauhupeli

The Blackout Club on uusi kauhupeli

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Question on julkistanut uuden kauhupelin The Blackout Club, joka omien sanojensa mukaan painottaa tiimityötä. Pelissä seurataan joukkoa teini-ikäisiä, joiden kaupunkiin...



Ladataan seuraavaa sisältöä