Suomi
Gamereactor
arviot
Gears 5

Gears 5

Nyt kokeillaan avoimen maailman pelaamista, ja pohjustetaan trilogian viimeisen osan lopullinen mittelö.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Gears of War 5 jatkaa monella tavalla suoraan siitä, mihin edellinen peli lopetti. Suuri draaman kaari etenee hyvinkin ennalta arvattavia polkuja, mutta samalla tarina on hyvin kerrottu erilaisia henkilöhahmoja painottaen. Gears of War 5 ei koske ydinpelattavuuteen, mutta kokeilee uusia asioita. Gears on aina ollut hyvä vuoden peli -kandidaatti, ja sitä on myös tämä uusin osa.

Gears of War 4:ssä selvisi Kait Diazin poikkeuksellinen sukulaisuussuhde Sera-planeetan pahiksiin eli swarmeihin (tai siis locusteihin). Tällä tiellä jatkaa myös Gears of War 5, ja samalla sota swarmia vastaan kiihtyy. Muuta tarinasta ei sitten kannatakaan tietää etukäteen. Paljon mielenkiintoista asiaa kerrotaan, ja samalla odotetusti paljon jää selvittämättäkin sitä jatko-osaa silmällä pitäen. Kuten aina ennenkin sarjan peleissä, olennaista ei niinkään ole itse tarina, vaan tarinan henkilöhahmot. Eniten hahmokaartin edesottamuksista saavat irti Gears of Waria alusta asti seuranneet veteraanit, ja tämän voinee laskea uusimman pelin puutteeksi. Suuren draaman kaaren yksinkertaisuuden vuoksi tarina ei todennäköisesti imaise mukaan ensikertalaisia, vaikka veteraanit itse kuinka innoissaan olisivat.

Pelilliset uudistukset alkavat heti alkulatauksen aikana. Pelaaja voi nimittäin priorisoida, ladataanko pelikuntoon ensin moninpeli vaiko kenties se kampanja. Näin hätähousut pääsevät optimaalisella vauhdilla käsiksi siihen osioon, joka heitä eniten kiinnostaa.

Rakenteellisesti Gears of War 5:n kampanja jakautuu seuraavasti. Ensin on tutusti lineaarisen tarinavetoinen Act I, jota seuraavat avoimen maailman mittavat Act II ja Act III. Lopuksi Act IV on taas tutun lineaarinen ja saattaa tarinan tilanteeseen, josta seuraavan pelin on helppo jatkaa. Uusimman Gears of Warin rakenne tuo mieleen uudemman polven Tomb Raiderit, joissa lineaariset jaksot vuorottelevat avoimen maailman tutkimisen kanssa. Lisäksi uusimman Gearsin rakenteessa on havaittavissa hyvin selkeä kaava, jopa niiden avoimen maailman osuuksien suhteen. Yksi hienosti hoidettu osuus on vielä mainittava, koska siinä kaavamaisuus toimii tarinan eduksi. Kohdattavista pahiksista saadaan paljon pelottavampia siten, että ne esitellään pelaajalle mahdollisesti jopa useamman kerran ennen varsinaisen tappelun alkamista. Näin pelaajalla on jo valmiiksi tietoa siitä, miten iso ja paha ja pelottava kyseinen pahis onkaan. Täsmälleen samalla tavalla se ihan ensimmäinen Gears of War loi pelin loppuvastustaja RAAMista unohtumattoman kokemuksen.

Tämä on mainos:
Gears 5Gears 5Gears 5Gears 5

Avoimen maailman maisemia tutkitaan erikoisella tuulivoimaan luottavalla skiff-kelkalla, joka liikkuu varsin sujuvasti ja nopeasti. Pelaaja pystyy seuraamaan joko suoraan päätehtävän osoittamaan suuntaan, tai harhautumaan sivupoluille tekemään sivutehtäviä. Näitä sivupolkuja ei ole kovinkaan paljon, ja ne suorittamalla saa yleensä jotain lisäpäivitystä mukana kulkevalle Jack-dronelle. Aivan oikein: Gears of Warissa on nyt mukana roolipeleistä tuttua hahmonkehitystä. Yksin pelatessa Jack-drone osallistuu aktiivisesti taisteluihin, ja pönttöä voi käskeä haluamallaan tavalla. Jackin voi esimerkiksi käskeä pudottamaan sähköllä shokeeraavan ansan, jonka laukaisemisen jälkeen paikoilleen sätkimään jäänyt pahis on helppo napsia pois päiviltä. Pelin edistyessä Jackin panos muuttuu aina vain merkittävämmäksi, joten siksi avoimen maailman sivutehtävien tekeminen on suositeltavaa.

Gears of War 5:n avoimen maailman osuudet tuntuvat eräänlaiselta kokeilulta. Kokonaisuus on hiottu varman päälle toimivaksi turhia riskejä ottamatta, ja nyt kehittäjät sitten seuraavat, mitä pelaava kansa niistä ajattelee. Itse olen tottunut lineaariseen ja tiukasti ohjattuun menoon, koska se mahdollistaa kehittäjille parhaat välineet tarinan kertomiseen haluamallaan tavalla. Avoimen maailman jaksoissa käy juuri niin kuin pelkäsinkin: se varsinainen tarina jää taka-alalle. Toisaalta henkilöhahmojen keskinäinen sanailu syventää pelaajan ymmärrystä henkilöhahmoista, joka on toki sekin kiva juttu. Lisäksi avoin maailma on jokseenkin tyhjä, eikä paikasta toiseen suhailun aikana tapahdu paljoa. Kyllähän nämä jaksot toimivat, mutta ehkä muutosvastarinnan ajamana olen pakotettu sanomaan, että lineaarinen rakenne on parempi. Lineaariset osuudet on muutenkin rakennettu Gears of War 5:ssä upeasti, sillä kiivaat taistelut vuorottelevat paikkojen tutkimisen ja toisaalta dialogin kanssa. Näin ollen pelaamisen rytmi on rakennettu paremmin kuin mihin paraskaan avoimen maailman peli koskaan pystyy.

Kuten jo mainitsin, ei pelattavuuden ydin ole muuttunut. Gears of Warin kolmannen persoonan ohjaus on ollut likipitäen täydellinen jo vuosia, joten siihen ei ole tarvinnut koskea. Muutoksia sen sijaan on tehty taisteluiden rakenteeseen. Ensinnäkään taistelu ei enää automaattisesti ala siten, että pelaaja joutuu tulituksen kohteeksi. Usein voi valita hiiviskelyn pahisten selän taakse, ja ottaa heitä pois päiviltä hiljaa yksi kerrallaan. Yleensä jossain vaiheessa vihut kuitenkin huomaavat pelaajan, jonka jälkeen tappelu sujuu perinteisissä merkeissä.

Tämä on mainos:
Gears 5Gears 5Gears 5Gears 5

Toinen muutos taisteluihin on se, että kamppailu käydään varsin usein isokokoisella alueella. Näin kauaksi tehokkaasti ampuvilla aseilla, kuten longshot-kiväärillä, alkaa olla kysyntää. Toisekseen suurikokoinen kenttä mahdollistaa kylkeen tai selkään koukkaamisen ainakin, jos pelaa muiden ihmisten kanssa. Yksinkin pelatessa mukana on lähes aina useita tekoälykavereita, joten sotimisessa on harvoin sitä samaa yksin tekemisen tuntua kuin aiemmissa Gears of Wareissa. Huonona puolena on se, että Gears of War 5:n kampanja on selvästi suunniteltu pelattavaksi useamman kaverin kesken. Jo normaalilla vaikeustasolla tulee ongelmia, kun vastaan saapasteleva pahisjoukko keskittää kaiken tulen nimenomaan pelaajaan. Suosittelen kokemaan kampanjan ensin yksin helpoimmalla Beginner-tasolla tarinasta nautiskellen, ja ottamaan toiselle kierrokselle muutaman kaverin mukaan nähdäkseen, miten kampanja on oikeasti tarkoitettu pelattavaksi. Yksin pelaten kampanjan lopputekstejä pääsee seuraamaan noin 12 tunnin jälkeen.

Ottaen huomioon Gears of War 4:n maltillisuuden uudistusten suhteen, on Gears of War 5:ssä mukana paljonkin uusia pahiksia, ja ennen kaikkea uusia aseita. Uudet viholliset ovat pitkälti vanhojen pahisten hieman muutettuja versioita. Hienona uutena asiana on mainittava se, että isojen pahisten pään päälle ilmestyy tulittaessa jäljellä olevaa energiamäärää näyttävä palkki. Tämä jos mikä on omiaan vähentämään stressiä niiden kiivaimpien tappeluiden aikana.

Uudet aseet ja Jack-dronen kyvyt sen sijaan pakottavat sarjan veteraaninkin miettimään. Mieleeni jäi erityisesti swarmin claw-kivääri, jossa on hervottoman suurikokoinen lipas, yhtä hervottoman pitkä latausaika ja pitkään tulittaessa niin tarkkuus kuin tulinopeuskin huononevat merkittävästi. Kampanjan aikana pelaajalle esitellään kaikki aseet, ja niitä onkin kertynyt sarjan kuluessa sen verran mittavasti, että ensikertalaiset ovat varmasti helisemässä moisen lukumäärän kanssa.

Myös vanhoja tuttuja aseita on tuunattu, joskin hyvin vähäisessä määrin. Suoraan juoksusta ei enää pysty ampumaan suoraan gnasher-haulikolla, joten kentällä säntäily pahiksien viereen ei kannata. Lancer-kiväärin rekyyliä on kasvatettu, joten käytännössä tähtääminen on vaikeampaa. Hammerburst on kokenut jälleen ison muutoksen, sillä nyt kyseessä on lyhyitä purskeita ampuva kivääri. Uutta sen sijaan on lancer GL, jossa moottorisaha on korvattu kauas ampuvalla kiväärikranaatilla eli "nuubi tuubilla". Sarjan vanhoja pelaajia ajatellen kammottavin opettelua vaativa uudistus on, että lancerin moottorisaha käynnistetään RB-napilla, ja B-napilla huitaistaan vain nopeasti puukolla. Kokonaisuutena on sanottava, että tähtäämisestä yleensä on ilmeisesti tehty aiempaa hankalampaa. Joko niin, tai sitten olen tulossa vanhaksi.

Gears 5Gears 5Gears 5Gears 5

Teknisesti Gears of War 5 on hyvin samanlainen kuin edeltäjänsä, ja ikääntyvän konsoliraudan rajoitukset näyttävät tulleen vastaan. Lataustauot ennen varsinaisen pelaamisen alkamista saattavat kestää helposti toista minuuttia, mutta itse pelaamisen aikana lataukset ovat hyvin lyhyitä. Silloin nämä kohdat huomaa yleensä siitä, että osa pelihahmoista "warppaa" taianomaisesti eteenpäin uudelle ladatulle alueelle. Noin muuten ahtaat käytävät vaihtelevat onnistuneesti laajojen aukeiden kanssa, ja kaikkialla on mukavan paljon yksityiskohtia. Gears of Warien helmasyntinä on ollut taipumus laittaa pelaaja pimeisiin ja harmaisiin maisemiin, mutta moinen ei ole Gears of War 5:n ongelma. Tarina kuljettaa niin jäätiköltä aavikolle, ja sortuneista rakennuksista kaupungin kaduille. Äänimaailma on sekin tutun toimivalla tasolla. Musiikki asettaa tilanteelle oikean painoarvon, ja aseiden äänissä on tarvittavaa munaa. Joidenkin pahisten murina on niin aavemaista, että iho uhkaa nousta kananlihalle varsinkin tarinan alkuvaiheissa.

Mainittujen mittavien lataustaukojen ja lyhyiden "warppaamisien" ohella teknisiä ongelmia on muitakin. Joskus harvoin tekoäly ei kytkeydy päälle lainkaan, ja iso pahis jää vain keskelle kenttää seisomaan ottaen vastaan kaiken tulituksen, minkä pelaaja vain ehtii ampumaan. Joskus myös tekoälykaverit jäävät paikoilleen tyhjänä tuijottamaan, juuttuvat kulmiin kiinni eivätkä tule auttamaan kontilleen "downiin" pudonnutta pelaajaa ylös. Ajoittain äänet menevät sekaisin, jolloin lyhyttä räsähdystä seuraa täydellinen hiljaisuus ehkä 3-4 sekunnin ajan. Lisäksi hahmojen huulten liike ja kaiuttimista kuultava puhe ovat joskus selvästi epätahdissa keskenään. Ainakin yhden kirjoitusvirheen huomasin, kun alun "Lizzy" muuttui loppuajaksi muotoon "Lizzie". Ikävintä oli kuitenkin se, että kaksi kertaa koko peli jäätyi vaatien uudelleenkäynnistyksen Xboxin alkuvalikosta. Mainitsemani tekniset ongelmat eivät pilaa pelinautintoa, mutta muuten näin laadukkaassa pelissä joukko pieniä ongelmia pistää pahasti silmään.

Pelkän kampanjansa osalta Gears of War 5 on jo nyt minulle vahva vuoden peli -ehdokas. Paketti tarjoilee kuitenkin myös mittavasti moninpeliä sen eri muodoissa, ja siihen aion paneutua seuraavassa tekstissäni lähitulevaisuudessa.

Gears 5Gears 5Gears 5Gears 5
HQ
HQ
HQ
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
Lähes täydellinen kolmannen persoonan ohjaus, isojen pahisten päälle ilmaantuva energiamittari niitä ammuttaessa, tarinankerronnan ja toiminnan onnistunut rytmitys lineaarisissa jaksoissa, uuden Gearsin aloittaminen on aina Kokemus
-
Pitkät lataustauot, bugit, ei ole suunniteltu yksin pelattavaksi, tarinaan voi olla vaikea päästä mukaan ilman aiempien osien pelaamista
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Gears 5Score

Gears 5

ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Nyt kokeillaan avoimen maailman pelaamista, ja pohjustetaan trilogian viimeisen osan lopullinen mittelö.



Ladataan seuraavaa sisältöä