Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Shazam!

Shazam!

Varsin onnistunut komediallinen satu

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Sarjakuvafilmatisoinnit ovat nykyään varsin vakavalla mielellä tehtyjä, mutta Shazam! on selkeä poikkeus tähän sääntöön. Elokuvan henkilöhahmoilla on hauskaa supervoimiensa kanssa, jota tietysti hyödynnetään heti myös sosiaalisessa mediassa. Lisäpiste on annettava poikkeuksellisen mielenkiintoisesta making of -dokumentista lisämateriaaleissa.

Sijaiskodeissa kasvanut 14-vuotias Billy Batson joutuu keskelle maailmanlopun mittelyä, kun muinainen velho luovuttaa hänelle suuren voiman. Näin hänestä tulee hieman yli kolmikymppinen supersankari Shazam, vaikka sisäisesti hän on se sama 14-vuotias poika kuin aina ennenkin. Odotetusti tästä seuraa kaikenlaista erikoista, kuten tahatonta supervoimien esittelyä ja silminnähden omasta uudesta statuksestaan innostuneena olemista. Maailman kohtalo on tietysti myös vaakalaudalla ennen pitkää.

Shazam on kaikkiaan hyvinkin positiivinen satu. Yhdessä hujauksessa supervoimaiseksi aikuiseksi muuttuva Billy Batson käyttää aluksi kykyjään muun muassa koulukirjojensa tuhoamiseen sormista lähtevillä salamoilla. Elokuva etenee ammattitaidolla toteutettuna tilanteesta toiseen, ja kaikki tapahtumat tuntuvat elokuvan oman maailman puitteissa luonnollisilta ja uskottavilta. Toisin sanoen Shazamia on kaiken kaikkiaan helppo ja mukava katsella. Useammalle katselukerralle tarvitaan sitten jo erityinen fanitus, mutta kyllä Shazamin kertaalleen katsoo ihan pelkästä mielenkiinnosta. Suuremman budjetin sarjakuvafilmatisoinnista muistuttavat ehkä eniten tehosteet, joiden toteutukseen on selvästi uhrattu runsaasti rahaa ja aikaa.

Lisämateriaaleista on annettava erityinen kiitos, sillä mukana on ylimääräisen tauhkan ohella puolen tunnin mittainen dokumentti rainan tekemisestä. Tämä onkin ollut tarpeen, sillä Shazam on supersankarina hieman tuntemattomampi, ja samalla katsoja pääsee tutustumaan juuri nähdyn leffan työryhmään. Kaikkiaan tämä yksi lisämateriaali onnistuu luomaan juuri riittävästi lisävaloa tähän sanalla sanoen vähän erikoisempaan sarjakuvafilmatisointiin.

Shazam! ei millään tavalla mullista katsojansa maailmaa, mutta se kuitenkin viihdyttää koko kestonsa ajan, ja jättää positiivisen jälkitunnelman lopputekstien rullatessa.

Tämä on mainos:
Shazam!Shazam!
Photo: IMDb
HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Shazam!

Shazam!

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Varsin onnistunut komediallinen satu



Ladataan seuraavaa sisältöä