Suomi
Gamereactor
arviot
Stela

Stela

Näyttävä ja synkkä Stela on nopeasti koettu, tuttu ja turvallinen tasoloikka.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

SkyBox Labsin Stela on kasattu häikäilemättömästi kopioiden muiden saman tyylilajin edustajien osia aloitusta myöten. Peli käynnistyy kovasti prinsessa Leiaa muistuttavan naisen herätessä tuntemattomasta luolasta. Pian liikkeellelähdön jälkeen käy ilmi, että nainen on vieraalla planeetalla, joka kuhisee erilaisia vaaroja. Näitä vaaroja juostaan kirjaimellisesti karkuun koko pelin lyhyen keston ajan.

Vastaavanlaisten tasoloikkapelien tavoin sivulta kuvatussa Stelassa liikutaan pääsääntöisesti vasemmalta oikealle ratkoen aika-ajoin pieniä pulmia eteenpäin pääsemiseksi. Pelin pulmaosuudet ovat sen verran kevyitä, että ratkaisun näkee jo kaukaa. Yleensä kyseessä on jonkin laatikon siirtely, jotta hahmo yltää korkeammalle tai piilossa kyykkiminen ja oikean ajan odottaminen, ettei vihollinen pääse yllättämään. Lähinnä pelin soljuvaa etenemistä jarruttelevat kuolemaan vievät yllättävät tilanteet, joita ei voi oppia kuin epäonnistumisen kautta. Niin kuin aina, tällaiset tilanteet hiukan häiritsevät epäreiluudellaan, mutta sentään automaattitallennuspisteet ovat kohtuullisen tiuhassa.

Hahmon ohjailu on karsittu minimiin, mikä auttaa myymään pelin varsin suoraviivaista kokemusta. Pelaajalla on käytettävissä tattiohjaus, jota enimmäkseen käytetään sivuttaisliikkeeseen. Tämän lisäksi käytettävissä on ainoastaan napit hypylle ja tarttumistoiminnolle. Selkeät napit tottelevat kohtuullisen hyvin käskyjä, vaikkei peli tavoittelekaan pikselitason tarkkuudella suoritettavia tehtäviä.

StelaStelaStela
Tämä on mainos:

Stela on visuaalisesti erittäin miellyttävän näköinen. Peli hyödyntää paljon parallaksiefektiä taustoissa, joka luo hienoa syvyystunnelmaa. Ilmapiiriä tehostavat myös näyttävät valot, vahvat varjot ja erilaiset partikkeliefektit. Erityisesti sumuiset metsäosiot ovat mieleenpainuvia.

Kaunis ulkoasu ei kuitenkaan päde viimeiseen tasoon, joka on yksinkertaisesti sanottuna ruma ja pelillisesti tylsä. Taso muutenkin poikkeaa muusta kokonaisuudesta, joka on vahvasti kiinni realistisissa fysiikkapohjaisissa pulmissa, sillä viimeisessä kentässä hypitään yksinkertaisilla tekstuureilla päällystettyjen abstraktilaatikoiden päällä. Aivan kuin kenttä olisi yrityksen kesähessujen työstämä jättäen huonon maun suuhun kokonaisuudesta.

Pääsääntöisesti kauniista ulkokuorestaan huolimatta Stela on yllättävän synkkä. Hahmoa jahtaavat oliot ovat varsin pelottavia, ja tekevät pahaa jälkeä hahmon kiinni saadessaan. Peli turvautuu useaan otteeseen säikyttelemään pelaajaa hyppysäikäytyksin, jotka tehdään ensisijaisesti olioiden epämiellyttävin ääntelyin. Jopa musiikki on todella painostava pitäen jatkuvaa ahdistuksen tunnetta yllä. Stela ei selvästikään ole tarkoitettu perheen pienimmille.

Tykkään paljon tunnelmallisista tasohyppelyistä, ja olin innoissani Stelastakin pelkän videomainoksen ansiosta. Vaikkei kyseessä ole huono peli, on Stela kuitenkin itselleni pienoinen pettymys. Se lainailee liikaa muualta tuntuakseen omaperäiseltä. Jatkuvalle painostavalle tunnelmalle ei oikein löydy syytä, ja viimeinen taso ei istu kokonaisuuteen millään muotoa. Pelin näyttävä grafiikka on kuitenkin ilo silmälle. Lisäksi nopeatempoinen ja selkeä eteneminen toimii hyvin. Pelin selättää alta kahden tunnin, joten kyllä Stelasta saa kertaistumiselle ihan hyvää ajanvietettä.

Tämä on mainos:
StelaStelaStelaStela
HQ
HQ
HQ
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
+
Kaunis grafiikka, nopeatempoinen, vahva tunnelmointi
-
Omaperäisyyden puute, tylsä ja ruma viimeinen taso
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
StelaScore

Stela

ARVIO. Kirjoittaja Ossi Mykkänen

Näyttävä ja synkkä Stela on nopeasti koettu, tuttu ja turvallinen tasoloikka.



Ladataan seuraavaa sisältöä