A Knight's Quest

Nintendo Switchillä on jo nyt huima valikoima pelattavaa, jolloin joukosta erottuminen voi olla vaikeaa. Juuri tällainen tunne jää A Knight's Questista, joka on saatavilla myös PC:lle, PS4:lle ja Xbox Onelle. Mukana on vahvasti Zeldan tunnelmaa aina taiteellista asua myöten.

Pelin sankari on pinkkihiuksinen Rusty, joka laskee maan päälle yliluonnollisen voiman, ja nyt on etsittävä muinaisia sotureita tilanteen korjaamiseksi. Käytännössä matka kuljettaa kuningaskunnan eri osiin, ja tarjoilla on perinteistä jäistä tundraa, aavikkoa, nurmikkoista maisemaa ja niin edelleen. Vaihtelua siis riittää, ja taiteellinen tyyli takaa, ettei tylsää tule olemaan.

Maailma koostuu toisiinsa liitoksissa olevista avoimista alueista, joista jokaisessa on omat salaisuutensa ja haasteensa. Kaikkialle ei kuitenkaan pääse aivan heti, ja joihinkin paikkoihin on palattava uudelleen pelin myöhemmässä vaiheessa. Rusty kartuttaa kykyjään matkan aikana, ja aseena on miekan ohella myös taikaa ja kilpeä. Kaidetta pitkin pääsee kulkemaan Ratchet & Clankin malliin, ja tornadoja pystyy kutsumaan avukseen miekan avulla. Tämä kaikki riittää pitämään pelaajan mielen virkeänä.

Taistelumekaniikka jättää kuitenkin toivomisen varaa. Miekalla ja kilvellä ei ole massan tuntua, joten suurimmaksi osaksi pelaaminen on huitomista ja taikahyökkäyksien heittelyä silloin tällöin. Tappelut monipuolistuvat ajan kanssa, kun mukaan saa esimerkiksi raskaita iskuja ja hyppyhyökkäyksiä. Siitä huolimatta tappelut tuntuvat ilman huiskimiselta, sillä osuminen ei tunnu tyydyttävältä. Myös torjuminen eli niin sanottu pärryttäminen onnistuu, mutta se ei paljoa lisää mukaan tuo.

Parasta A Knight's Questissa on tasoloikkailu ja pulmien ratkominen. Hyppääminen on hieman turhan ilmavaa, mutta pulmat ovat hauskoja, ja niissä hyödynnetään pelaajan käytössä olevia keinoja. Kaikkien ratkominen ei ole pakollista tarinassa edistymisen kannalta, sillä jotkut avaavat uusia alueita ja salaisuuksia. Sama koskee myös tasoloikkaa, sillä runsaasti uusia alueita löytyy juurikin loikkimalla.

Maastossa on myös paljon mukaan poimittavaa, joka omalta osaltaan monipuolistaa peruspelaamista. Esineiden hyödyntäminen muiden kykyjen ohella on avain pelistä nauttimiseen, ei niinkään menestymiseen. Tämä koskee erityisesti pommien käyttöä. Pomotaistot ovat yksi kohokohta, sillä niiden kaataminen edellyttää kaikkien opittujen keinojen hyödyntämistä. Niissä on siis selvästi enemmän haastetta kuin pelkkää nappien hakkaamista.

Alueilla on myös kolikoita kerättäväksi, joita saa arkuista, kaatuneilta pahiksilta ja niin edelleen. Kolikoita voi sitten käyttää monilla tavoilla. Parantavien kaivojen käyttäminen vaatii valuuttaa, ja kylässä on maksettava sepälle aseiden parantamisesta.

Kylä onkin pelikokemuksen keskus, sillä sieltä saa myös suunnan tarinan edistymiselle. Harmillisesti kylä tuntuu sittenkin enemmän vain mukavalta ja tyylikkäältä, eikä niinkään tarpeelliselta. Kylässä ei ole kuin muutama ihminen, eikä uuden suunnan saatua mikään rohkaise viettämään kylässä aikaa.

Sama tarpeellisuuden puute koskee tarinaakin. Harmillisesti mukana ei ole puhuttua dialogia, sillä pelkkien tekstilaatikoiden lukeminen saa tarinan tuntumaan hyvin pintapuoliselta. Lisäksi ainutkaan henkilöhahmo ei ole erityisen muistettava tai mieleenpainuva. Jokainen vain toteuttaa sen oman pakollisen roolinsa yltämättä muuhun.

A Knight's Quest ottaa häpeilemättä innoitusta muilta peleiltä, varsinkin Zeldalta. Harmillisesti tarjolla on jo paljonkin pelejä, jotka tekevät samaa, ja vieläpä paremmin. Näin ollen A Knight's Quest tuntuu enemmänkin imitaatiolta kuin omalta persoonalliselta seikkailultaan.

A Knight's Questilla on kuitenkin hetkensä. Lajityypin faneille se tarjoaa hauskaa hupia varsinkin tasoloikan ja pulmien ratkomisen muodossa. Jos taas kokee jo saaneensa tarpeekseen tällaisista peleistä, ei A Knight's Quest erotu riittävästi edukseen. Ongelmia on varsinkin tarinan kertomisessa, ja taistelumekaniikasta puuttuu tarvittava massan tuntu.