Suomi
Gamereactor
arviot
Everreach: Project Eden

Everreach: Project Eden

Kunnianhimoa riittää, mutta tekijöillä on ollut enemmän intoa kuin taitoa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Elder Gamesin kehittämän ja Headup Gamesin julkaisema Everreach: Project Eden on pienen indie-studion tekemä toimintaroolipeli. Kunnianhimoa on riittänyt enemmän kuin tarpeeksi, mutta harmillisesti tekijöillä on selvästi ollut paljon enemmän intoa kuin taitoa. Halvemmasta hintalapustaan huolimatta Everreach jää auttamatta loppuvuoden nimekkäämpien teosten jalkoihin.

Everreach: Project Eden on jonnekin tulevaisuuteen sijoittuva kolmannen persoonan toiminnallinen tieteispeli hieman (mutta vain hieman) Biowaren Mass Effectin hengessä. Ihmiset ovat päässeet tähtiin, ja tietysti vieneet ongelmansa mukanaan. Pelaaja omaksuu Nora Harwoodin roolin, joka työskentelee jonkinlaisen turvallisuuspalvelun leivissä. Maan kaltaisella Eden-planeetalla tapahtuu jotain kummaa, ja sitä on lähdettävä selvittämään. Reissu vie halki sokkeloisten ja putkimaisten kenttien, eikä tulitaisteluilta voi välttyä.

Everreach tekee mukavan ensivaikutelman. Liikeanimaatiot ovat toki puisevia, kamera pyörii hahmojen ympärillä kummallisesti ja latausajat jopa välivideoiden aikana ovat aivan liian pitkät. Pelin aloittava opastusosio on tehty esimerkillisen hyvin, sillä se ohjaa pelaajan niin tarinaan kuin keskeisiin pelimekaniikkoihinkin oikein hyvin. Musiikki ja ääninäyttely on tehty myös hyvin, ja rohkea värien käyttö auttaa Everreachia erottumaan lähimmistä kilpailijoistaan. Pieni studio on selvästi halunnut haastaa itsensä, eikä lähteä tekemään esimerkiksi kaksiulotteista pikseligrafiikkaan luottavaa tasoloikkapeliä. Mutta tähän ne hyvät puolet jäävätkin.

Everreach: Project EdenEverreach: Project EdenEverreach: Project Eden

Piirtoetäisyys on huomattavan lyhyt. Käytännössä tämä ilmenee siten, että kohteita ilmaantuu tyhjästä pelaajan eteen jatkuvasti, ja horisonttiin katsoessa näkyy pelkkää sumeaa puuroa. Lisäksi kolmannen persoonan näkymä tuntuu siltä kuin peliä katselisi putken läpi. Toisin sanoen ruudun reunat on tummennettu ja sumennettu. Yläruudussa ja taukovalikossa näkyy kartta, mutta sitä ei voi liikutella vapaasti. Tämä vaikeuttaa oman paikan hahmottamista, ja tietenkin sitä reitinvalintaa.

Tämä on mainos:

Everreachin keskeisin ongelma on sen kiikkerä ohjaus. Pelaaja tuntuu enemmänkin leijuvan kuin kävelevän, ja sama puolelta toiselle heiluva luistelutuntuma koskee ennen kaikkea aseella tähtäämistä. Tähtäintä on huomattavan hankalaa saada asetetuksi kohdilleen. Mukana on vapaaehtoinen tähtäysapu eli Aim Assist, mutta siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Automaatti nimittäin kohdistaa pelaajan tähtäimen siihen kohteen viereen, ja siihen se pelaajan tähtäys palaa aina. Näin ollen pelaaminen helpottuu merkittävästi, kun tähtäysavun ottaa pois päältä.

Maastoa tutkiessa Noran kävely on mallinnettu ihan hyvin, mutta liikkumisesta puuttuu massan tuntu. Lisäksi hahmo jää todella helposti kaikenlaisiin nurkkiin kiinni kuin liimattuna ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Tämä on yleensä kohtalokasta, mikäli se tapahtuu kesken kiivaan tulitaistelun. Turhautumista aiheuttaa myös tekoäly. Yleensä pahikset vain seisovat paikoillaan, ja avaavat tulen jo kauan ennen kuin Nora on edes ehtinyt heidän näköpiiriinsä. Paras tapa onkin ampua muutama lyhyt sarja, kykkiä hetki kiven takana terveysmittarin palautumista odotellen, ja tehdä sitten sama prosessi uudelleen. Kaikki edellä mainittu johtaa siihen, että värikkäiden maisemien tutkiminen ei ole kivaa, ja tulitaisteluita oppii nopeasti välttämään viimeiseen asti. Kokonaisuutena on sanottava, ettei ohjaus ole niin tarkalla tasolla kuin mitä tällainen peli edellyttäisi. Näin ollen kaikki Everreachin osa-alueet kärsivät, ja peli-ilo katoaa.

Everreach: Project EdenEverreach: Project EdenEverreach: Project Eden

Rakenteellisesti Edenin planeetta on kokoelma pieniä sokkeloisia ja putkimaisia pelialueita, joihin lähdetään valitsemalla tehtävä tukikohdan karttanäkymästä. On pidettävä huoli, että ennen päätehtävään lähtemistä kaikki siihen mennessä annetut sivutehtävät on suoritettu. Peli nimittäin pyyhkii päätehtävään lähdettäessä koko pöydän puhtaaksi, jolloin vaiheeseen jääneet sivutehtävät jäävät iäksi tekemättä. Sama nollaus koskee myös asetuksia. Äänten tasoja toisiin verrattuna voi säätää, pelinsä voi säätää helpommaksi ja tähtäysavun kytkeä joko päälle tai pois. Haluamansa asetukset oppii nopeasti ulkoa, sillä täsmälleen samat säädöt on tehtävä joka kerta pelin käynnistyessä. Everreach nimittäin nollaa kaikki pelaajan tekemät asetukset samalla, kun pelin sulkee. Lisäksi näitä perusasetuksia ei voi muuttaa itse pelin aikana, vaan sitä varten on ensin palattava alkuvalikkoon.

Tämä on mainos:

Koska kyseessä on toimintaroolipeli, on mukana myös hahmonkehitys. Uusia konsteja avataan varsin mittavasta pensasmaisesta kykypuusta. Ongelmaksi muodostuu se, että valikoiden käyttäminen on tehty tuntemattomasta syystä liian hankalaksi. Vähintään kerran valikkoa käyttäessään tulee painettua jotain väärää nappia, koska missään vaiheessa ei ole aivan selvää, minkä symbolin päällä se kohdistin onkaan. Tiedä sitten, onko optimointi konsoliohjaimelle jäänyt puolitiehen, vai mistä moinen johtuu. Joka tapauksessa valikoiden käyttämistä oppii näin ollen nopeasti välttämään viimeiseen asti.

Tehtävien aikana on hyvin todennäköistä joutua palaamaan takaisin aiemmalle tarkistuspisteelle. Pelaaminen on ajoittain vaikeaa, mutta vääristä syistä. Lisäksi aiemmalle tarkistuspisteelle palautuminen nollaa kaiken tehdyn edistyksen. Toisin sanoen kaikki valikoissa tehdyt asetukset, hahmonkehitysvalinnat, maastossa avatut laatikot sun muut joutuu tekemään kaikki uudestaan. Tämä johtaa siihen, että lähellä olevia checkpoint-tallennuksia oppii ennakoimaan. On siis kannattavaa tehdä kaikki haluamansa asetusmuutokset ja valikkokikkailut juuri ennen checkpointin saavuttamista.

Everreach: Project EdenEverreach: Project EdenEverreach: Project Eden

Kuten jo mainitsin, lataustauot ovat kautta linjan erittäin mittavat. Pelialueelta toiselle siirtymistä odotellessani ehtii helposti käymään keittiössä hakemassa joulutorttuja ja lasin maitoa. Nämä pitkät lataustauot ovat omiaan tappamaan peli-ilon, sillä tehtävien aikana vastaan tulee ajoittain niin sanottuja äkkikuolematehtäviä. Tallennuspisteelle palauttamisen hitauden vuoksi saattaa käydä niin, että suurin osa peliajasta kuluu sen latausruudun tuijottamiseen. Nämä osiot ovat selvästi luokkaa "yritys ja erehdys", mutta niitä yrityksiä ei ehdi kertyä kovinkaan nopealla tahdilla. Näin ollen pelaaminen on joko harjoitus kärsivällisyydelle, tai sitten pelaaja siirtyy hyvin nopeasti Internetin ihmeelliseen maailmaan etsimään ohjeita.

Entäpä se tarina sitten? Alun hyvin kerrottua opastusosiota lukuun ottamatta niin iso draaman kaari kuin eri henkilöhahmotkin katoavat jonnekin taustalle. Toisin sanoen tekijöillä hajoaa pakka käsiin, eikä taustalla keikkuvaa aidosti ihan kiinnostavaa tarinaa onnistuta välittämään pelaajalle. Juonta edistetään eri henkilöhahmojen kesken pääasiassa dialogilla, ja ajoittain pääsee tekemään valintoja muutamasta vaihtoehdosta. En kuitenkaan huomannut, että tekemilläni valinnoilla olisi ollut sen ihmeempää vaikutusta tapahtumien kulkuun. Lopuksi on mainittava se, ettei Everreach: Project Edenissä ole lainkaan mikromaksuja tai loot-laatikoita. Nykyaikana moinen kun ei ole mitenkään itsestään selvää.

Everreach: Project Edenissä on ainesta, ja tekijöillä on ollut selvästi niin ajatusta kuin kunnianhimoakin. Harmillisesti syystä tai toisesta tiimillä on ollut selvästi enemmän intoa kuin taitoa. Napakka ohjaus ja ampumisen munakkuus olisi pelastanut jo paljon. Ehkä sitten ensi kerralla. Ottaen huomioon kuluvan loppuvuoden muun pelitarjonnan ei Everreachia voi suositella, vaikka hintaa onkin selvästi vähemmän kuin muilla peleillä.

Everreach: Project EdenEverreach: Project Eden
HQ
HQ
04 Gamereactor Suomi
4 / 10
+
Ei mikromaksuja tai loot-laatikoita, värikäs, hyvä ääninäyttely, tunnelmallinen musiikki, sci-fi-meininki, kunnianhimoa riittää
-
Kiikkerä ohjaus, pitkät latausajat, ampumisessa ei ole munaa, valikoiden käyttö hankalaa, yleinen hiomattomuus
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä