Suomi
Gamereactor
arviot
Damnation

Damnation

Nomen est omen, osattiin kertoa aikanaan. Damnationin arvostelun valmistuminen on noudattanut kyseistä ennettä. Koskaan ei ole mikään peli vaatinut näin paljon aikaa ja vaivaa arvostelijaltaan, saati tulkintaa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Ensimmäisten tuntien ajan olin varma pelaavani ensimmäiseen Half-Lifeen perustuvaa modifikaatiota. Sen jälkeen pohdin, oliko peli jonkinlainen sisäpiirin vitsi Epiciltä? Puistattava totuus on kuitenkin se, että Damnation on täysiverinen peli. Termi täysiverinen tosin on tässä yhteydessä ainoastaan silkka vitsi, sillä Damnation onnistuu epäonnistumaan miltei jokaisella osa-alueellaan.

Tehdään heti kättelyssä selväksi, että ainoa hyvä asia Damnationissa on sen miljöö. Steampunk on varsin harvinainen asetelma pelille, ja se eittämättä tuntuu tuoreelta, vaikka itse juoni onkin ammuttu niin kauas avaruuteen, ettei avaruusteleskooppi Hubblekaan sitä tavoittaisi.

Hamilton Rourke on entinen sotilas, joka on kääntynyt kapinallisten puolelle. Enempää tarinaa pilaamatta, hän yrittää estää maailmanvalloitusjuonta yhdessä sellaisten hahmojen kanssa, joiden ylenpalttinen melodraama tekee mahdottoman: se onnistuu ylittämään jopa Disgaea: Hour of Darknesin hämärät taustatarinat. Mukaan on saatu kaikki mahdolliset arkkityypit hullua professoria ja romanttista espanjalaista myöten mukaan. Niin, ja pakollinen naissivuhahmo, jonka rinnat eivät tahdo pysyä piilossa.

Ääninäyttely on sanoinkuvailematonta. Täysin... sanoinkuvailematonta.

Tämä on mainos:

Kuten sanoin, Damnation oli vaativa arvosteltava kaikin puolin. Yllättävästi kaikista vähiten arvostelua haittasivat satunnaiset kaatuilut, jotka pysäyttivät koko konsolin toiminnan. Tämä sentään siunasi kriitikkoa pienellä tauolla. Huomattavasti enemmän peli-intoa sammutti... no, kaikki muu.

Peli on oikeastaan kopion kopion kopio, mitä pelimekaniikkaan tulee. Se on kolmessa ulottuvuudessa tapahtuva räiskintä, joka on yrittänyt ottaa mallia genren merkkiteoksilta kuten Gears of Warilta, ja ainakin jossain määrin myös seikkailujen kuningasparilta Tomb Raiderilta sekä Prince of Persialta. Tarkoitus ilmeisesti on yhdistää suojan takaa tapahtuvat tulitaistelut pystysuoraan pelityyliin, joka eliminoi tylsät putkijuoksut. Käytännössä sen lahja pelimaailmalle on jatkuvat äkkikuolemat, jotka syntyvät useimmiten kontrolleista.

Hahmoa on miltei mahdotonta ohjata toivottuun suuntaan. Toki, hypyt tapahtuvat suunnilleen sinne päin, ja joskus reuna johon tähtää sattuu osumaan juuri oikeaan kohtaan. Suurimman osan ajasta toimitaan kuitenkin sokkona. Tämä johtuu useimmiten kamerasta joka on aina väärällä puolella pelaajaa. Damnation ei myöskään aina osaa rekisteröidä kaikkia pelaajan käskyjä, joten useimmiten hyvin suunniteltu hyppy seinien ja kuilujen välillä päätyy maahan mätkähtämiseen. Tämä tarkoittaa useimmiten kuolemaa, mutta joskus edes sadan metrin pudotus ei tunnu sankarillamme missään. Useimmiten henkiinjääminen on hyvä asia, mutta Damnationin tapauksessa ihmepelastuminen vain ottaa päästä. Rotkon pohjalta ei nimittäin ole enää mitään asiaa ylöspäin, joten päähenkilön henkeä vaaliva bugi pakottaa pelaajan palaamaan edelliseen tallennuspisteeseen. Kyseessä voi olla ainoastaan arvosteluversion bugi, mutta sekin tuntuu kaukaa haetulta, arvio kun tehtiin kahdella koodilla. Toinen niistä toimi pääsääntöisesti noin viisi minuuttia kerrallaan.

Tulitaistelut tekevät oikeutta pelin tasohyppelypuolelle olemalla tasaisesti yhtä kuralla. Tähtäys on hankalaa kiitos nykivien kontrollien sekä aivan käsittämättömän nappien sijoittelun. Kenen idea on, että aseen lataamiskäsky annetaan painamalla oikeaa analogista tikkua? Vaan eipä tussareistakaan ole suurta iloa. Käytännössä jokaisen taistelun aikana on pakko mennä vastustajan iholle, mikäli mielii saada luodin perille asti. Sinänsä tämä ei haittaa, saati ole vaarallista, sillä vihollisen tekoäly ei päätä huimaa. Useimmiten ne patsastelevat paikallaan ja odottavat noutajaansa. Jos jostain syystä vihollinen avaakin tulen, voi pelaaja piiloutua suojan taakse. Turvasta käytävän tulitaistelun voi silti suosiolla unohtaa, sillä hahmot eivät tietenkään osaa ampua suojan takaa. Siellä sitten kykitään luotisateelta piilossa niin pitkään kuin siltä tuntuu.

Tämä on mainos:

Tämä lienee kuitenkin ensimmäinen kerta, kun päähahmon rinnalla kulkevista tekoälykävereista on edes jotain hyötyä. Tovereiden jumalallisen sihdin ansiosta muutamat tulitaistelut olivat ohi ennen kuin ehdin huomata niiden edes alkaneen. Se lienee ainoa hyvä asia mitä Hamiltonin ystävistä saattaa sanoa. Useimmiten poloiset juoksevat päätä pahkaa taistelukentälle ja kuolevat heti. Joskus he vain häviävät, ainoastaan ilmestyäkseen tyhjästä sata metriä Hamiltonin yläpuolella. Ja tietenkin sitten huudellaan pitämään kiirettä.

Mitään tästä ei helpota se, ettei kentistä tahdo saada edes selvää. Grafiikat ovat tummansävyisiä siihen pisteeseen asti, ettei pintojen muodot edes erotu. Tälle rujolle kauneudelle tekee oikeutta ainoastaan hahmonmallinnus, ruudunpäivitys ja erikoisefektit, jotka ovat täysin luokattomia. Olen myös kohtalaisen varma, että osa valikoista on kopioitu suoraan Gears of Warista.

Kirsikkana kakun päällä peliä rytmitetään satunnaisilla kaahauskohtauksilla. Tai ainakin yritetään. Käytännössä ohjaimen voi tässä vaiheessa antaa naapurin dementoituneelle mummolle ja käskeä pitämään nappia pohjassa. Moottoripyörät ja muut liikkuvat niin järkyttävää vauhtia, ettei vihollisella saati pelaajalla ole mahdollisuutta osua edes ladon seinään.

Ei ole yllättävää että Damnation alkoi amatöörien työstämänä Unreal Tournament 3:n modifikaationa, eikä ole oikeastaan kehittäjän vika, että pelistä tuli mitä siitä tuli. Syyttävä sormi kääntyy tässä vaiheessa pikemminkin siihen osapuoleen, joka päätti tehdä ihan mukiinmenevästä ilmaisesta modista kaupallisen tuotoksen. Damnation ei pärjää millään osa-alueellaan muuten kuin vahingossa. Sen bugit, amatöörimäinen tarina ja ääninäyttely pilaavat kaiken tunnelman mitä steampunk voisi muuten tarjota. Damnation on kivenkova todiste siitä mitä tapahtuu, kun kunnianhimo kohtaa ammattitaidottomuuden.

DamnationDamnationDamnationDamnation
01 Gamereactor Suomi
1 / 10
+
Steampunk
-
Kontrollit, äänet, tarina, grafiikka
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

DamnationScore

Damnation

ARVIO. Kirjoittaja Heikki Takala

Heikin mielenterveys oli romahduspisteessä poloisen jouduttua pelaamaan Damnationia. Nimi todellakin on enne.

0
Damnation

Damnation

ENNAKKO. Kirjoittaja Kimmo Pukkila

Damnation on jälleen uusi esimerkki siitä, että pelimodauksen harrastaminen voi johtaa pelialan töihin.



Ladataan seuraavaa sisältöä