Suomi
Gamereactor
arviot
Fallout 76

Fallout 76: Wastelanders

Fallout 76:n odotettu Wastelanders-päivitys on linjoilla. Mukana myös uusi tarina ja NPC-hahmoja.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Joutomaa tarvitsee jälleen pelastajaa. Scorched Plague vaivaa maanpiiriä, ja kadut ovat täynnä mutatoituneita petoja ja innokkaita rosvoja. Pelaaja etsii käsiinsä Vault 76:n Overseerin, ja sen jälkeen muovataan suunnitelma sivilisaation pelastamiseksi. Vault 79 sisältää riittävästi varallisuutta uuden valuutan käyttöön ottamiseksi. Tämä valtionhallinnon bunkkeri on kuitenkin suojattu tykkitorneilla ja lasereilla. Pelaaja tarvitsee siis oikeanlaista erikoisosaamista ja tukea. Onneksi kaksi ryhmittymää (The Settlers ja The Raiders) on juuri muuttanut asumaan pelaajan alueelle.

Näillä molemmilla toisiaan vastustavilla ryhmittymillä on omat taistonsa ja ideologiansa. Huomasinkin, että näiden välillä on hankalaa tehdä lopullista ratkaisua. The Raiders ei siedä kukkoilua keneltäkään, ja ovat myös tehokkaita tappamaan. The Settlers puolestaan luottaa enemmän sovitteluun, mutta samalla jää epävarmaksi, onko heistä kuitenkaan edessä olevan työn hoitajiksi. Sitä paitsi heitä johtaa entisten rakennustyöntekijöiden muodostama klikki.

Pelatessa voi suorittaa molemmille ryhmittymille tehtäviä, ja näin avautuu käyttöön erityisiä kykyjä suhteen syventyessä. Oma maine alkaa asennosta Hostile eli vihamielinen, ja kaikkiaan näitä mainetasoja on seitsemän. Maine kasvaa päätehtäviä, ja myös päivittäisiä pikkutehtäviä, suorittamalla. Maineen kasvaessa molemmissa leireissä tulee saataville enemmän tavaraa kauppamiesten myymänä hyvin samaan malliin kuin silloin joskus pelissä Fallout 4. Maineensa kasvattaminen on mielekästä puuhaa, ja ottaa tietysti oman aikansa.

Tämä on mainos:
Fallout 76

Huomasin olevani aiempaan verrattuna huomattavasti kiinnostuneempi tarinasta, koska pelaaminen tuntui kuin olisi palannut ihan oikean Falloutin pariin. Henkilöhahmot tuntuvat kiinnostavilta, ja päivitetty dialogijärjestelmä antaa riittävästi vaihtoehtoja pelata kuten itse haluaa. Fallout 3:sta paluun tekee taitotason tarkastaminen, jolloin dialogin aikana avautuu lisää vastausvaihtoehtoja. Valinnat vaikuttavat NPC-hahmon toimiin, joten kannattaa miettiä, mihin niitä kokemuspisteitään käyttää.

Uuden tarinan läpikäyminen kestää noin 10 tuntia, ja siihen pääsee heti käsiksi niin uutena kuin vanhanakin pelaajana. Suurin osa Wastelandersin tarinaa valmistaudutaan suureen ryöstöön, ja aina tähän keikkaan saakka pystyy pelaamaan niin The Settlersin kuin The Raidersinkin puolella. Ne itse tehtävät ovat joko hittejä tai huteja. Varsinkin tarinan puolivälissä tehtävissä pitää yleensä vain noutaa jotain tavaraa jostain, jotta pelaaja seuralaisineen olisi riittävästi valmistautunut tulevaan. Mukaan mahtuu onneksi myös aidosti kiinnostavia tarinatehtäviä.

Fallout 76Fallout 76
Tämä on mainos:

Rivakka tarinassa eteneminen tyssää kuitenkin kesken kuin seinään, sillä pelaajan on pysähdyttävä kohottamaan oma tasonsa lukemaan 20 ennen jatkamista. On siis pakko siirtyä tekemään niitä tehtäviä, joita pelissä on ollut jo aiemmin. On sanottava, että parannuksia on tehty. Uudet NPC-hahmot tuovat mukaan lisää syvyyttä, ja jo entuudestaan tutuilla on aiempaa enemmän sanottavaa. Harmillisesti tämä pakollinen tutustuminen vanhaan materiaaliin riittää osoittamaan sen, miten eri tasolla uusi ja vanha sisältö ovat.

Wastelanders on merkkipaalupäivitys kovia kokeneelle Fallout 76 -pelille. Kyseessä on ehdottomasti se tärkein edistysaskel sitten pelin julkaisun. NPC-hahmot tuovat mukaan sitä aitoa Fallout-tunnelmaa, ja sitä vanhaakin sisältöä on paranneltu selvästi. Uuden ja vanhan sisällön laadullinen ero on aivan liian selkeä, ja uudessakin tarinassa on mukana tylsää pelattavaa. Jos Fallout 76 on joskus tullut hankituksi, kannattaa pelin nykykunto testata. Tämä päivitys kun on ihan ilmainen kaikilla alustoilla.

HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
NPC-hahmot tuovat mukanaan selvästi paremman tarinankerronnan, keskustelut ovat aiempaa parempia, vanhaankin sisältöön on panostettu
-
Itseään toistavat tylsät tehtävät vähentävät peli-iloa, vanhat tehtävät ovat edelleen huonoja, hyvin alkanut pelaaminen tyssää äkkiarvaamatta keinotekoisella tavalla
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä