Need for Speed: Shift

Tunnin pelaamisen jälkeen olen täysin valmis luovuttamaan. Häviän kisan toisensa jälkeen, sininen Honda Civicini kääntyy kuin vanha riippumatto kevättuulessa ja jarrut alkavat ylikuumentua jo ensimmäisen kierroksen jälkeen. Kilpailijat ampaisevat ohi heti alkumetreillä ja jokainen mutka on uusi ykkösviholliseni. Need for Speed: Shift antaa todella kurjan ensivaikutelman. Kestää hetken tottua anteeksiantamattomaan ja raskaaseen fysiikanmallinnukseen, ja toinen tovi päästä eroon siitä surkeasta Civicistä. Sen jälkeen peli paljastaa todellisen luonteensa.

Need for Speed: Shift on vakavaluonteinen kilpa-ajopeli, joka nyrpistää nenäänsä sarjan edellisille, hyvinkin kepeille arcadekaahailuille. Shift ottaa täysin uuden suunnan. Tulos on kuin yhdistäisi GTR 2:n pilkuntarkan ajomallinnuksen ja Project Gotham Racingin näyttävyyden. Käsissä on rallisimulaattori, jossa pelaajat voivat trimmata ja koristella ajokkejaan. Sen armoa-antamattomat ja vaikeat kilpailut ottavat kuskeista mittaa jokaisessa kurvissa. Shift ei ole täydellinen, mutta helvetin hyvä askel uuteen suuntaan, poispäin edellisvuoden fiaskosta.

Shiftin alussa vauhdin hurma ja ajotuntuman upeus on kuitenkin tiessään. Tai oikeastaan, pelaajan taskussa olevalla 20000 dollarilla ei saada alle kuin jokin vähän vähemmän hohdokkaista kumijaloista, jolla on sitten jyystettävä läpi niiden pakollisten tylsärallien, kunnes on varaa johonkin parempaan.

Odotukseni ajotuntumaan ja autojen fysiikanmallinnukseen olivat todella korkealla. Ei ihme, sillä Need for Speed: Shiftin takana on Slightly Mad Studios, tiimi joka teki GTR 2:n, yhden tarkimmista ja hienoimmista rallisimulaattoreista koskaan. Hyvän ratin avulla Shiftin vaikein vaikeustaso onkin häkellyttävän lähellä realistista ajamisen fiilistä. Ohjauksessa on kuitenkin pikkiriikkinen viive, ja ennen kuin sen osaa ottaa huomioon, yhdestä pienestä viiveestä paisuu jatkuvien korjausliikkeiden sarja.

Shift vaatii kärsivällisyyttä, aikaa ja runsaasti harjoittelua, aivan kuten monet simulaattoritkin. Pelaajan on opittava missä auton tasapainopiste sijaitsee ja käytettävä kaasua maltillisesti ja tasaisesti. Varsinkin vaikeimmilla tasoilla on tärkeää, että renkaita ei yritä pakottaa tekemään useaa asiaa samanaikaisesti. Nopeutta on hyvä kasvattaa ennen mutkia, sitten höllätä kaasua tiukan käännöksen ajaksi ja sitten vasta painaa polkimia uudelleen. Tämän yksinkertaisen ajomekaniikan hallitseminen vaatii hiukan harjoitusta, mutta sen oppimisen jälkeen rallit muuttuvat palkitseviksi, jännittäviksi, koukuttaviksi ja intensiteetiltään musertaviksi.

Renkaiden pidon mallintamisen ohella paras esimerkki Shiftin ajofysiikan tarkkuudesta on selkeät erot eri autotyypeissä. Lyhyet pikkuautot vetävät mutkat ketterästi ja vauhdikkaasti, ja ovat yleensäottaen tasaisia ajettavia. Takavetoiset muskelihirviöt kuten Corvette Z06 ja Ford GT ovat todellisia voimanpesiä, jotka vikuroivat kuin niillä olisi oma tahto ja heittävät perää jokaisessa mutkassa. Nelivetoiset mahtiautot, joiden vakaa hallittavuus ja ylivertainen kääntyvyys takaavat vauhdista huolimatta tukevan ajettavuuden, yhdistelmän johon muut muskeliautot eivät pysty. Kehittäjät saivat esimerkiksi Mitsubishi EVO IX:n ajotuntuman ja auton luonteen täysin kohdalleen. Sen kamikaze-henkinen ajomalli järjettömän nopeine kiihdytyksineen on silti vakaa ja luotettava hallittava. Hyvin tuunattuna se on yksi pelin parhaista ja helpoimmin ajettavista autoista.

Perinteisen kisaamisen ohella Shiftistä löytyy myös aikaa vastaan kaahaaminen, eliminointiajot ja driftaamiseen keskittyvä Car Battle Drift. Näistä aikarajoitteiset radat ovat selkeästi hauskimpia, ja paras kolmesta -tyyliset kaksintaistelut tuovat kassaan mukavasti lisää kilisevää. Selvä pahnanpohjimmainen on driftausskaba, jonka jäykät ajomallit tekevät tylsistä ympyräsuhaamisista puuduttavaa puuhaa.

Pelissä on kuitenkin muutama pikkuinen mutta rasittava ongelma, joita ei voi olankohautuksella ohittaa. Se aiemmin mainittu pikkiriikkinen viive ohjailtavuudessa on yksi pelin pahimmista heikkouksista. Viiveen rasitteet korostuvat etenkin silloin, jos haluaa käyttää autoa ulkopuolelta käsin seuraavaa kameraa. Pelin käyttöliittymä on myös turhan täyteen pakattu tekstinnyherrystä, joka yrittää jakaa turhan paljon informaatiota turhan pienessä tilassa. Fonttivalinnan vuoksi lopputulos on vaikealukuista söherrystä, joka ei jaksa kiinnostaa.

Käyttöliittymää lukuunottamatta Shift on erittäin nätti peli, jonka automallit ovat kauniita ja yksityiskohtaisia. Tarkka grafiikka ja ilahduttavan vähäiset valoefektit antavat pelin muiden efektien, kuten äärimmäisen tyylikkäiden varjostusten korostaa vauhdin hurmaa.

Kun ensimmäistä kertaa tartuin Need for Speed: Shiftin haasteisiin, olin oikeastaan pettynyt siitä kuinka anteeksiantamaton ja simulaattorimainen peli oli. Läpäistyäni kaikki pelin kisat en voi kuin myöntää olleeni ihan täysin väärässä. Olen iloinen siitä, että Slightly Mad Studios ei päästä Shiftin pelaajaa helpolla. On totta, että Shift ei ole virheetön helmi. On myös totta, että vaikka sen ajomallinnus ja fysiikka ovatkin ensiluokkaisia, sen on todennäköisesti vaikea pistää kampoihin ensi kuussa julkaistavalle, äärimmäisyyksiin menevälle Forza Motorsport 3:lle. Mutta mikäli et halua ihan niin raskasta rallia mutta kevyt kaahailukaan ei jaksa enää innostaa, Need for Speed: Shift pelastaa syksysi, etenkin hyvän rattiohjaimen kanssa.