Trials of Mana

Viime kesänä Collection of Manan arviossa ylistin isoon ääneen alun perin vuonna 1995 vain japanilaisten pelaajien riemuksi jäänyttä Seiken Densetstu 3:a, joka vihdoinkin yli kahden vuosikymmenen jälkeen sai kokoelmassa länsijulkaisun nimellä Trials of Mana. Syitä ylistykseen oli ja on edelleenkin, sillä SNES-klassikko on kestänyt aikaa erinomaisesti. Kun katsoo miten upeasti Final Fantasy VII:n uudelleenmasterointi on toteutettu, myös Trials of Manan siirtyminen kolmanteen ulottuvuuteen herätti toiveita upeasta lopputuloksesta.

Lähtökohtaisesti peli on prikulleen sama oma itsensä kuin ennenkin. Kyseessä on kevyen kevyt JRPG reaaliaikaisella taistelulla ja riittävän monipuolisella hahmonkehityksellä. Pelin varsinaisena jippona tarina on pelattavissa kuudella eri päähenkilöllä, joilla on oma näkökulmansa päätarinaan. Kukin tarina kestää parinkymmenen tunnin verran, joten kokonaisuuden läpipelaamiseen kannattaa varata huolella aikaa. Käsikirjoitus ei ole parasta koskaan kirjoitettua fantasiaa, mutta silti kiinnostavasti ja taitavasti kerrottu kokonaisuus, jossa seuraavaa käännettä odottelee aina mielellään.

Trials of Mana oli SNES-kriteereillä fantastisen kaunis peli, ja erityisesti musiikkiraita on yksi parhaista Square Enixin peleissä kuultuja. Audiovisuaaliseen puoleen on kiinnitetty myös uudelleenjulkaisussa huomiota. Vaikka ympäristöt ovat suht yksinkertaisia toteutukseltaan, värikkäät kaupungit ja maastot, sekä ennen kaikkea erinomaisesti alkuperäistä kunnioittaen suunnitellut hahmot ovat silmälle helppoa katseltavaa. Musiikkiraita on äänitetty kokonaan uudestaan alkuperäisen säveltäjän, Hiroki Kikutan, valvoessa tuotantoa. Lopputulos on todella huikeaa kuultavaa. Vanhat tutut ja kauniit sävellykset ovat saaneet juuri oikeanlaisen kuorrutuksen kaverikseen, eikä ääniraita häviä yhdellekään muulle genrensä edustajalle.

Pelillisesti kolmiulotteinen Trials of Mana on ristiriitainen tapaus. Vanhaan pelimekaniikkaan ei ole kajottu juuri lainkaan, ja niinpä ympäristöjen tutkiminen ja taistelu ovat sitä samaa karkkia kuin ennenkin, yhdellä kummallisella poikkeuksella. Alkuperäisen pelin tempo oli rauhallinen ja harkitseva, mutta nyt ruudunpäivitys ja samalla tempo ovat saaneet turbonapista, eikä lisävauhti ole yksiselitteisesti hyvä asia. Jostain syystä esimerkiksi tarinan rytmi tuntuu hätäisemmältä, kun paikasta toiseen sinkoillaan tuplavauhtia entiseen verrattuna. Samalla taistelu, vaikka edelleen taitavasti toteutettu onkin, muistuttaa tässä muodossaan enemmän Bayonettan ja Devil May Cry'n kaltaisia sorminäppäryyttä testaavia kombohirvityksiä, kuin alkuperäistä strategisempaa taistelua. Edellä mainittujen pelien varpaille Trials of Mana ei kuitenkaan pysty astumaan mitenkään päin, joten loppujen lopuksi taistelusta jää turhan kaoottinen kuva. Upeat pomotaistelut sentään toimivat nopeammalla taistelusysteemillä erinomaisen hienosti.

Ei pelin omaa, höpsöä sielua ole silti menetetty. Hahmonkehitys on juuri sopivan monipuolista, vastaantulevat hirviöt ovat hupaisa galleria kaikenlaista mahdollista ja parannusesineet ovat kirjaimellisesti karkkia. Yksi tärkeä asia on kuitenkin pitänyt kolmiulotteisuuden tieltä poistaa, nimittäin moninpeli. Alkuperäiseen seikkailuun sai samalla konsolilla kaverin mukaan, nyt se ei enää onnistu. Pelimoottorin vaatimukset huomioon ottaen ratkaisu on ymmärrettävä, mutta juuri moninpeli oli SNES-aikoina yksi Mana-kaksikon rakastetuimmista ja muistettavimmista ominaisuuksista.

Huomaan olevani Trials of Manaa kohtaan yllättävänkin kriittinen, vaikka tosiasiassa pidin suurimman osan aikaa pelaamastani. On kuitenkin selvää, että pelin alkuperäinen painos teki vuosi sitten ison vaikutuksen ja samaan suuruuteen päivitetty versio ei harmi kyllä yllä. Muutokset ovat todella pieniä, mutta kokonaisuutta ajatellen sitten kuitenkin merkittäviä.

Kritiikkiä ei silti kannata ottaa liian tosissaan. Kitinän alla on nimittäin hauska ja vauhdikas kevyt toimintaroolipeli, jollaisia ei markkinoilla liikoja ole. Final Fantasy VII:n synkemmälle ja syvällisemmälle maailmankuvalle Trials of Mana on oikein mainio vastapaino, eikä pelissä ole loppujen lopuksi kuitenkaan suurempia vikoja osoiteltavaksi. Alkuperäiselle se ei kuitenkaan pärjää, mikä on isompi harmi kuin alun perin ajattelinkaan.