The Misadventures of P.B. Winterbottom

Nyt ei korkeimmallakaan hyllyllä oleva kaakku ole turvassa, sillä hra Winterbottom osaa taivuttaa aikaa. Winterbottom voi temppuilla pitkänkin pätkän ja sitten kiskaista itsensä menneestä eräänlaisena kloonina, joka suorittaa juuri ne toimet mitä herrasemme äsken teki. Näin se ainoa ja oikea Winterbottom voi käyttää itsensä mennyttä muotoa kiikkulaudan toisessa päässä olevana painona, tai vaikkapa ratsastaa ajasta tempaistun klooninsa hatun päällä. Asiaan kuuluvasti Winterbottomista on liikkeellä myös pahoja klooneja, joilla ei ole hyvät mielessä.

Itsellään kikkaileminen on The Misadventures of P.B. Winterbottomin sydän ja sielu, ja pelin onneksi ajalla leikkiminen on aidosti hauskaa hupia. Pelaaja voi muun muassa tallentaa itsensä lyömässä sateenvarjollaan ilmaa, ja kun esiin putkahtava klooni husii sontikallaan, ottamalla klooninsa iskusta takalistoon lentää kivassa kaaressa korkeammalla olevalle tasolle. Kloonien tekosten ketjuttaminen on oleellinen askel piirasaarteeseen pääsemiseksi, ja vaikeammissa kentissä kloonien liike on vieläpä ajoitettava täysin oikein.

Oivallinen pulmapelikonsepti saa tukea rakeisia mykkäelokuvia ja sarjakuvamaisuutta jäljittelevästä toteutuksesta. Itse Winterbottom on pukeutunut herrasmiesmäisesti frakkiin ja silinterihattuun, ja sateenvarjon avaamalla liidetään hillitysti ja arvokkaasti paikasta toiseen.

Mainion ideansa viihdearvosta huolimatta The Misadventures of P.B. Winterbottom kuitenkin kärsii animaation ja ohjauksen kömpelyydestä. Hahmojen liikkeet ovat selkeän kömpelöitä, ja kiikkerä ohjaus tuo välillä murhetta tullessaan. Peli on myös hiukan turhan lyhyt - sen pelaa kannesta kanteen muutamassa tunnissa. Pikku marinasta huolimatta erilaista ja kekseliästä pulmapeliä etsiville käsissä on vallan mainio ja onnistuneen humoristinen seikkailu.