Deck of Ashes

Deck of Ashes on yhden pelaajan RPG-korttipeli, joka lähettää pelaajan tutkimaan kirouksen verhoamaa valtakuntaa. Mystisen tuhkalippaan rikkoutumisen jäljiltä hedelmälliset maat ovat kuihtuneet, ja kylien väkilukua mitataan ihmisten sijaan monstereissa. Ainoa keino saada tilanteeseen jotain järkeä on suunnata morjestamaan tuhkalippaan alkuperäistä omistajaa, Kuolemaa.

Noin viiden tunnin matkalle lähtee yksi neljästä valittavasta hahmosta. Kaikki vaihtoehdot ovat tarinallisesti yhteiskunnan hylkäämiä tappajia, jotka ovat vastuussa tuhkalippaan rikkoutumiseen johtaneesta tapahtumaketjusta. Tarinatyyppinä siis antisankarit koettavat saada hyvitystä vetämällä kaikkia pataan. Valittavat antisankarit ovat tulinoita Lucia, varas Sly, soturi Buck ja hovinarri Magnus. Jokainen taistelu käydään samalla kaavalla vuoropohjaisesti tekoälyn kanssa hyökkäys- ja puolustuskortteja esittelemällä, mutta pelaajan täytyy ottaa huomioon valitsemansa hahmon erityispiirteet.

Lucia pärjää hyvin useamman vihollisen keskellä korteilla, joilla voi siirtää kasautuvaa tulivahinkoa kohteesta toiseen. Sly iskee tavallisella hyökkäyskortilla kuin kevytsarjalainen, mutta useamman vuoron kestäviä myrkkyjä on takataskussa runsaasti. Buckin moukaroima vahinko kasvaa körilään itse ottaessa osumaa, ja lyönnit ruosteisella miekalla aiheuttavat myrkynkaltaisia tulehduksia. Magnus on porukan outolintu, joka vaihtaa olomuotoaan kolmen vuoron välein. Muoto vaikuttaa käytettävissä olevien korttien tehoihin.

Vaikka hahmot kuulostavat paperilla riittävän erilaisilta, ne ovat käytännössä toistensa hiilikopioita. Lucia, Sly ja Buck saavat aikaan isoimman vahinkokertymän passiivisesti, ja ainoastaan efektin nimi vaihtelee. Pelatessa ei ole kuitenkaan väliä, sanotaanko vihollisen olevan myrkytetty, tulessa vai tulehduksen kourissa. Joka tapauksessa vihollisen elinpisteet kuihtuvat vuoro kerrallaan ilman kummoistakaan panosta pelaajalta. Magnus mukaan lukien selkeästi erilaisia hahmoluokkia on siis vain kaksi.

Hahmojen samankaltaisuus ja pelaajan passivoituminen korostuvat pelin pakkarajoitteiden myötä - niitä ei nimittäin ole. Tämä mahdollistaa toki vapauden, mutta tässä tapauksessa se kääntyy itseään vastaan. Pelaaja voi tunkea pakkaansa rajattomasti vahvimpia korttejaan, eikä pakan koollakaan ole rajoja. Samaa logiikkaa kunnioittaen passiivisella vahingolla ei ole kattorajaa. Tasapainotus on jäänyt pahasti puolitiehen.

Käytännössä yhden vuoron aikana ehtii iskemään viholliseen 3-5 myrkkyä, tulta tai tulehdusta. Parin vuoron päästä onnettoman vihollisen päällä leijuu kuvakehirviö, joka osoittaa poloisen ottavan osumaa 15 pistettä per vuoro kymmenen vuoron ajan. Kun perushyökkäyksen vahinko on 3-6 ja vihollisten elinpalkkien koko on 100-200, alkeellisellakin matematiikalla huomaa pian, mitkä kortit ovat ylivoimainen tie voittoon.

Deck of Ashes koettaa tappeluiden välissä lisätä jännitystä kätkemällä kenttien pomovastustajat ajastimen taakse. Pelaajan klikkaillessa kartalla itseään taistelusta toiseen tarinan sisäinen kello notkahtaa tunnin eteenpäin jokaista klikkausta kohden. Kun tunteja on kulunut tarpeeksi, pomotaistelu käynnistyy, ja voittaja heitetään seuraavaan kenttään. Peli markkinoi tätä tilanteena, jossa pelaajan on strategisesti mietittävä, mistä hän ehtii etsiä lisää kortteja ennen pomon hyökkäystä, mutta totuus on paljon tympeämpi.

Pomovastukset ovat hitaan laahustamisen mestareita, joten yhteenoton alkuun menee pahimmillaan useampi kymmenen klikkausta. Äärimmäisen vähäisellä karttavilkuilulla pelaaja ehtii helposti tutkia kartan jokaisen kulman, joten mitään strategisia uhrauksia ei tarvitse todellisuudessa tehdä.

Viimeisenä jippona tarinan läpäisy päättyy yhdestä kuolemasta, jolloin pelaaminen ja pakan kasaaminen on aloitettava lähtöruudusta. Kuolemaa ei tarvitse tosin oikeastaan pelätä, koska ensiapukortteja voi tunkea pakkaan loputtomasti, mutta tyhjästä aloittaminen läpäisyn jälkeen uuvuttaa. Viimeisen pomovastuksen kohtaaminen vaatii läpäisemään pelin jokaisella hahmolla vähintään kerran.

Jopa ilman kuolemia korttipakan tuunaaminen täytyy aloittaa siis nollasta vähintään neljä kertaa, jos haluaa nähdä koko tarinan. Laihana lohtuna pelin voi tallentaa koska tahansa taisteluiden ulkopuolella, mutta se ei poista toiston yletöntä määrää. Vihollismallit pienempiä pomoja myöten tulevat äkkiä tutuksi. Samaten mieleen syöpyvät muutamat yksittäiset ääniefektit, animaatiot ja musiikit, joita kierrätetään jatkuvasti.

Deck of Ashes ansaitsee plussan yrityksestään rikkoa lajityyppinsä totuttuja kuvioita, mutta lopputulos ei vakuuta. Perinteinen malli, jossa samaa korttipakkaa kasataan ja hiotaan loputtomiin, olisi pelille eduksi. Rankoilla tasapainotusmuutoksilla ja perinteisellä lähestymistavalla Deck of Ashes voisi olla kelpo RPG-korttinaksuttelu, mutta nykymuodossaan sitä ei voi suositella.