Suomi
Gamereactor
arviot
Moonlighter

Moonlighter - Complete Edition

Kauppalopon luolastoseikkailut

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Espanjalaisen Digital Sunin parivuotias Moonlighter-rooliseikkailu tekee paluun konsoleille Complete Edition -laitoksena, johon on ympätty mukaan ylimääräisen luolaston tarjoava lisäosa Between Dimensions. Kirjaimellisesti ulottuvuuksien raja-aitoja kaatava lisäri risteää laadukkaan perusseikkailun kanssa varsin mielenkiintoisilla ja yllättävillä tavoilla, ja myös perus-Moonlighter potkii edelleen mukavasti.

Moonlighter alkaa kuihtuvassa Rynoka-kaupungissa, jonka liepeillä on muotoaan muuttavia luolastoja - muinoin seikkailijoita sankoin joukoin paikalle houkutelleet nähtävyydet on unohdettu, eikä piskuisessa pitäjässäkään ole juuri nähtävää. Moonlighter-nimisen putiikin perivä Will-nuorukainen innostuu kuitenkin tutkimaan näitä luolastoja ja selvittämään niiden salaisuuksia. Tutkimusmatkoilla keräillään arvokkaita mineraaleja ja muita tavaroita, joita kelpaa asetella myyntiin kauppaan. Rahaliikenteen virkistyessä myös Rynokakin alkaa pikkuhiljaa saada ilmaa siipiensä alle.

Pelaajan ohjattavissa oleva Will on melkoinen monitoimimies - Moonlighterin pelaaminen nojaa hyvin erilaisilla osa-alueilla toimimisen varaan, ja kokonaisuus on todella monipuolinen ja kiinnostava heti alkumetreiltä saakka. Perinteisempi luolastomätke saa melkoisesti lisäsävyjä kaupustelusta, varusteiden virittelystä ja kaupungin palveluiden kehittämisestä, vaikka kaikki edellä luetellut osa-alueet kytkeytyvätkin vahvasti siihen, kuinka uutterasti pelaaja lopulta jaksaa kyntää kullakin pelikerralla muuttuvia luolastoja läpi.

Tämä on mainos:
MoonlighterMoonlighterMoonlighter

Moonlighterin korostama tavaroiden kerääminen ja kaupankäynti ovat kiinnostavasti läsnä myös luolastojen koluamisessa. Luolastoissa syvemmälle pyrkivä pelaaja joutuu väistämättä taktikoimaan pieneksi käyvän selkärepun kanssa, kun kantolaitteen maksimikapasiteetti tulee äkkiä vastaan. Moonlighterin alkumetreillä pelaajan käyttöön tulevan taikapeilin kautta on mahdollista myydä tavaroita, joista saa peilikaupan kautta kohtuullisen korvauksen, ja reppuun vapautuu tilaa mahdollisia arvokkaampia releitä varten. Toisaalta taas tavaroista voisi kiskoa kaupan puolella huomattavasti suolaisempaa hintaa. Mikäli pelihahmo isketään esimerkiksi pomotaistelussa kanveesiin, kaikki repussa olleet löydöt menetetään; ainoastaan Willin taskuissa olevilla viidellä tavaraslotilla olevat esineet pelastuvat Willin mukana.

Niinpä ennen pomotaisteluita kannattaakin miettiä, myykö repun tyhjäksi, jotta käteen jäisi edes jotain mahdollisen tappion koittaessa. Luolastoista voi myös paeta maagisen riipuksen avulla, jonka käpälämäkeen johtavien palveluiden hyödyntäminen kuitenkin maksaa rahaa, ja pakotaksat kasvavat luonnollisesti sen mukaan, mitä syvemmällä pelaaja hortoilee luolastossa. Moonlighterin luolastoissa selviäminen ja toimiminen edellyttävät liikevainun ohella myös sopivassa määrin strategista lähestymistapaa kuin Dead Cellsissä konsanaan.

MoonlighterMoonlighter
Tämä on mainos:

Luolaston tutkimiseen ja koluamiseen liittyvät strategiset vaihtoehdot piristävät Moonlighterin pelaamista, sillä yläkulmasta kuvattu toiminta on varsin tyypillistä roolipelimätkintää. Willistä voi kehittää uusilla varusteilla ja välineillä entistä vikkelämmin kipittävän seikkailijan, ja esimerkiksi kätevä jousipyssy tasoittaa tilannetta ennen kaikkea vikkelien ja voimakkaiden pomovastustajien kanssa. Sitä vastoin miekanheiluttaminen ja oikeaan hutkintasuuntaan kääntyminen tapahtuvat tuskallisen jäykästi, mutta pelaaja oppii ajan mittaan ottamaan ohjaamisen sudenkuopat toiminnassa huomioon. Rahaa voi ja kannattaa pistää palamaan parempiin varusteisiin, joiden kehittäminen ei tee varsinaisesti pelistä helpompaa, mutta nopeuttaa luolastokierrosten pelaamista, kun riviviholliset kaatuvat sukkelammin.

Moonlighterin satunnaisesti syntyvät luolastot ovat kiinnostava idea, joka pitää pelin tiettyyn rajaan asti raikkaana ja innostavana - huomasin kuitenkin, että huone kerrallaan avautuvat luolastot eivät sisällä kauheasti erilaisia kenttäkokoonpanoja. Uutterasti luolastoa koluava pelaaja ehtii nähdä yhden läpijuoksun aikana melkeinpä kaikki mahdolliset huonevaihtoehdot. Toisaalta taas värikkäät ja kauniit miljööt monipuolisine vihollisineen ovat kivan värikästä katseltavaa ennen kaikkea Switchin omalla ruudulla - yksityiskohtainen pikseligrafiikka upean luontevine animaatioineen tuntuu vähän hukkuvan televisioon, jos sohvanpohja sijaitsee liian kaukana kuvaruudusta. Switch-version latausajat ovat myös huomattavan pitkiä, vaikka onkin hyvä ottaa huomioon, että peli räätälöi luolastoja uuteen uskoon latausten aikana. Toisaalta taas samalla laitteella paljon vikkelämmin latautuvaan ja samanlaisia muuttuvia tasoja sisältävään Dead Cellsiin verrattuna Moonlighter tuntuu jäykemmältä ja vähemmän hiotulta konsolikäännökseltä.

MoonlighterMoonlighter

Between Dimensions -lisäosa on kuitenkin pelastamassa tilannetta edellä mainitsemani kenttäsuunnittelullisen toiston suhteen. Uusi luolastokompleksi näyttäytyy pelaajalle jo perusseikkailun puolella niin, että uutuustyrmää on mahdollista tutkia perusluolastoihin ryöpsähtävien portaalien kautta. Uuden ja vanhan Moonlighterin sisällöt limittyvät kiinnostavalla ja pelaamaan innostavalla tavalla, jossa kuitenkin pätee vanha kunnon riskinoton ja palkintojen hamuamisen välinen tasapaino. Uhkarohkea seikkailija voi päästä tuntemattomissa ympäristöissä hengestään varsin helposti.

MoonlighterMoonlighter

Toimivan mutta hivenen yllätyksettömästi toteutetun luolastomätkinnän vastapainona Moonlighterissa on melkoisesti puuhaa oman kaupan ja Rynokan puolella. Kaupassa pelaaja pääsee asettelemaan luolastolöytöjään myyntipöydille. Tällöin on pidettävä mielessä kysynnän ja tarjonnan kultainen sääntö - harvinaisempia juttuja kannattaa panna tyrkylle yksi kerrallaan, kun taas perustauhkaa sopii myydä isommissa nipuissa ja ryppäissä. Luolastoista irtoaa pelaajan saaliiksi varsin monipuolinen ja oikeasti kiinnostava tavarakavalkadi, johon sopii perehtyä tarkemmin inventaarion puolella. Esimerkiksi golem-kiviolennoista kertovista tietokirjoista saa oikeasti vinkkejä vihujen voittamiseen, mutta myös pelimaailman salaisuuksiin johdattavia salaviestejä. Pelaaja saa itse määrittää myytävien tuotteiden hinnat, ja kaupassa pyörivien asiakkaiden pään päälle ilmestyviä reaktioita seuraamalla selviää, osuiko hintaluokittelu kohdilleen vai ei. Kaupat lyödään lukkoon painamalla A-nappia tiskillä olevan kassakoneen takana.

Kaupustelu ja Moonlighter-myymälän kehittäminen ovat kumpikin tyydyttäviä ja koukuttavia osa-alueita. Tarinan edetessä ja kaupan laajentuessa puodissa alkaa pyöriä mukavan runsaasti sakkia, ja väkijoukkoon mahtuu niin huippuesineitä jahtaavia raharikkaita kuin myymälävarkaitakin, joiden perään pelihahmon on juostava. Kaupungin ilmoitustaululta voi sijoittaa kaupan nelilömääriä lisääviin remontteihin unohtamatta alelaarien ja tippipurkkien kaltaisia lisäyksiä. Myös kaupan takahuoneessa sijaitsevaa Willin asuntoa voi parannella mukavammalla vuoteella ja lisäsäilytystilaa tarjoavilla arkuilla, joihin kelpaa jemmata vähän arvokkaampia luolastolöytöjä. Hyvät yöunet luksussängyssä taas tuottavat Willille lisäenergiaa, joka tulee tarpeeseen vihollisten kanssa temmeltäessä.

MoonlighterMoonlighterMoonlighter

Samaiselta ilmoitustaululta on myös mahdollista hommata Moonlighterin pikkukaupunkiin uutta menoa ja meininkiä - uudet bisnesideat kaipaavat alkupääomaa, ja kehittämispuoleen satsaava pelaaja pääsee nauttimaan uusien yrittäjien tarjoamista palveluista. Rohtotohtori ja seppä tarjoavat ennalta-arvattavaan tapaan energiajuomia, loitsuja ja varusteita, mutta mukana on myös luolastojen aarteita tukkumyyvää bisnesmiestä ja sisustussuunnittelijaa, jolta saa materiaaleja ja ideoita kaupan ulkoasun muokkaamiseen. Vaikka Rynoka muuttuukin pelaajan tekemien sijoitusten ja tarinan varrella, tietynlainen kulissinomaisuus kuitenkin vaivaa nimenomaan kaupunkiympäristöä - muutokset ovat lähinnä kosmeettisia, mutta siksikin juuri itsessään jo palkitsevia. Sitä vastoin oman liikkeen tuunaaminen ja kehittäminen ovat ansaitusti Moonlighterissa pääosassa.

Uudella sisällöllä jatkettu Moonlighter on kiireestä kantapäähän laadukasta ja kiitettävän monipuolista roolipelaamista - vaikka kauneusvirheitä onkin edelleen mukana, säätämisen ja tutkimisen määrä tekee pelaajaan kiistattoman vaikutuksen. Yksinkertaiselta vaikuttava kokonaisuus syvenee varsin ripeästi todella koukuttavaksi ja suureksi seikkailuksi, oltiinpa sitten luolastojen syvyyksissä tai myyntitiskin toisella puolen.

HQ
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Monipuolinen ja tekemistä pursuava kokonaisuus, audiovisuaalinen näyttävyys sulavine animaatioineen, kaupusteluteeman ovela ja omaperäinen hyödyntäminen eri osa-alueilla, kiinnostava taustatarina, pelimaailman koukuttavat salaisuudet
-
Pitkähköt latausajat, vaatimaton huonevalikoima luolastoissa, Rynokan tietynlainen kulissinomaisuus, vähän jäykähköiksi jääneet taistelut
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä