Darkestville Castle

Darkestville Castle kunnioittaa onnistuneesti takavuosien seikkailupeliklassikoita onnistuen silti olemaan kokonaan oma luomuksensa.

Pahuus kannattaa ainakin joskus. Demoni nimeltä Cid sattui ilmestymään jo pikkulapsena ihmisten keskelle Darkestvillen kylään. Vuosien saatossa Cidin demoninen luonne hurjistui ehtimistään, ja kyläläiset joutuivat mitä merkillisempien kepposten uhreiksi. Vaan sattuipa sitten eräänä päivänä...

...nimittäin niin, että Cidin tarinan seuraavat askelet päätyivät peliksi. Darkestville Castle on vanhoja hyviä aikoja kunnioittava osoittamiseen ja klikkaamiseen perustuva seikkailupeli, jonka juuret ovat varsin syvällä apinasaaren tantereessa. Monkey Islandien malliin Cidin seikkailu on kepeän humoristinen tarina, jossa logiikka on usein hieman vinksahtanutta.

Peli kumartaa alan klassikoiden suuntaan nöyrästi ja toistuvasti, mutta onnistuu kuitenkin erottautumaan täysin omana teoksenaan. Parasta Darkestville Castlessa onkin sen ihanan kiero, mutta hyväntuulinen tunnelma. Päähahmona Cid on yllättävän sympaattinen ja kylän asukkaat mitä mielikuvituksellisin galleria erilaisia stereotyyppejä. Pääsääntöisesti kielellistä kikkailua ja visuaalisia yksityiskohtia yhdistelevä huumori osuu maaliinsa riittävän usein, ja nauroinpa seikkailun aikana ääneen muutamankin kerran.

Darkestville Castle julkaistiin PC:lle alkujaan jo kolmisen vuotta takaperin, joten monelle lajityypin fanille peli on luultavasti jo tuttu. Konsoliversio tekee parhaansa pysyäkseen PC-version rinnalla ja onnistuu mitenkuten. Hiirtä peliohjain ei pysty korvaamaan, mutta toisaalta käyttöliittymä on tehty niin sujuvaksi, että kursorin liikuttelu ohjaintatilla häiritsi yllättävän vähän. Alueelta toiselle pystyy siirtymään tuplaklikkauksella ja mukana raahattavat tavarat ovat niin ikään pikavalintojen alla. Käyttöliittymä toimii näppärästi, eikä onnistu ärsyttämään missään vaiheessa.

Seikkailupelien pihvi on toki tarina, mutta ongelmanratkaisu on sen ympärille lätkäistävä sämpylä. Darkestville Castle edustaa ongelmiensa suhteen parempaa keskitasoa. Pelin omalaatuinen logiikka vaatii hieman totuttelua, mutta sen sisäistämisen jälkeen peli alkaa edetä. Ongelmat ovat suurimmaksi osaksi harmillisesti tavaran yhdistelyä toiseen, minkä takia isoimmat solmukohdat menevät helposti kaiken inventaariossa makaavan naksuttelusta kaikkeen maailmasta löytyvän naksutteluun.

Joukossa on onneksi kivojakin ratkaisuja, kuten onnistuneesti kaikenlaiselle tekniselle tuelle vinoileva portaali alamaailmaan. Pari kertaa jouduin silti turvautumaan läpipeluuohjeisiin, sillä varsinkin loppua kohden esineiden ja hahmojen välinen yhteys on kaikkea muuta kuin selkeä. Vastapainona peli onkin sitten varsin lyhyt, ja kestää vain viitisen tuntia. Tarina ja hahmot onneksi kuitenkin kantavat tuon ajan mainiosti, eikä peliaikaa ole venytetty turhalla täytteellä.

Mainion käsikirjoituksen ohella pelin visuaalinen anti onkin sitten hieman heikompaa jälkeä. Hahmot ja ympäristöt ovat usein kuin eri puusta veistetyt, eikä graafisella ilmeellä ole selkeää yhdenmukaista tyyliä. Paikoitellen peli on todella hyvän näköinen ja hahmot ilmeikkäitä ja humoristisia. Toisaalla jälki on sitten todella amatöörimäistä, siellä täällä sotkuista ja muualla turhankin yksinkertaista. Ääninäyttely on onneksi mainiota ja musiikki toimii, vaikka kumartaakin vähän turhan selvästi Michael Landin Monkey Island -teemojen suuntaan.

Seikkailun nälkään Darkestville Castle kannattaa kuitenkin pitää mielessä. Erinomaisen vinksahtanut tunnelma ja hyvin kirjoitettu dialogi pitää mielen korkealla, eikä muutama turhauttavampi ongelma riko kokonaisuutta. Tämänkaltaisia humoristisia seikkailuja on etenkin konsoleille tarjolla nykyään todella vähän, ja Darkestville Castle täyttää nostalgianälän onnistuneesti. Esikuvilleen se ei pärjää, mutta mitäpä siitä, kun hauskaa kerran piisaa.