Dead Rising 2

Chuck menetti vaimonsa, kun zombit valtasivat Las Vegasin. Tytär Katey sai myös pureman, mutta tauti pysyy aisoissa, kiitos Zombrexin. Chuckin pää ei kuitenkaan pistoksella parane, ja yksinhuoltajaisä päätti osallistua Terror Is Reality -kilpailuohjelmaan, jossa tavoitellaan isoja rahoja silpomalla zombeja. Kaiken lisäksi ohjelma kuvataan Fortune Cityssä, Amerikan uudeksi Vegasiksi rakennetussa kasinokaupungissa. Mikäpä siis tasapainoisempaa kuin ottaa pieni tytär mukaan ja lähteä gladiaattorileikkeihin?

Chuckin epäonneksi tämä erinomainen suunnitelma ottaakin yllättävää takapakkia, kun Las Vegasin tapahtumat nousevat menneisyydestä toistamaan itseään. Lomakaupunki muuttuu zombihelvetiksi, ja kaiken lisäksi jotkut syyttävät miestä itseään tapahtuneesta. Armeija saapuu kolmen päivän päästä, mitä ennen olisi parempi hankkia todisteet syyttömyydestä. Pelit alkakoot.

Dead Rising 2 muistuttaa suurelta osin edeltäjänsä, mutta tällä kertaa ostoskeskus on vaihtunut joukoksi kasinoita ja viihdepalatseja, joita yhdistää Vegasin tapaan suuri keskuskatu. Vaikka maisemat ovatkin näin entistä värikkäämpiä, on peruskaava säilynyt ykkösestä samana: sinä, laaja valikoima aseita, ja loputtomasti zombeja.

Chuck ei harrasta valokuvausta kuten ykkösen Frank West, mutta hän on kova poika ajamaan motocrossia. Chuck on myös näppärä mekaanikko, ja pystyy näin luomaan mitä mielikuvituksellisimpia yhdistelmiä löytämistään tarvikkeista. Kuka tahansa osaa parannella pesismailaa lisäämällä siihen laatikollisen nauloja, mutta monelleko tulisi mieleen tehdä zombintappohattu ämpäristä ja sähköporakoneista?

Jos asevalikoima on laaja, on vihollisiakin siunattu tietynlaisella runsaudella. Capcom rehvasteli tuovansa ennennäkemättömän määrän epäkuolleita pelaajien ruuduille, ja lupaus on pitänyt. Hidasta sakkia hoippuu silmille kuin festareilla olisi, ja lyömistä oleellisempaa onkin puikkelehtia näiden välistä kohti päämääräänsä. Chuck ei valitettavasti liiku erityisen sukkelasti, ja paikalle jäämisestä rangaistaan lähes heti.

Tässä piileekin yksi pelin paradokseista. Voit vetää päällesi kukkamekon ja pesukarhulakin, ja lähteä kurmottamaan zombeja hullunhauskoilla aseilla, mutta ne ovat monesti hitaita, eivätkä kovinkaan tehokkaita suuria joukkoja vastaan, joten huviretkellesi tulee nopea ja ruma loppu. Hauskaa voi siis pitää, jos on valmis ottamaan pahasti nekkuunsa siitä hyvästä. Monia tällainen saattaa turhauttaa.

Turhautumia kertyy myös pomovihollisista, jotka ovat ykkösen tapaan lähes tuhoutumattomia, ja pistävät Chuckia turpaan niin että tukka lähtee. Kun tähän yhdistetään konsolipelien kirous, eli harvaan tiputellut tallennuspisteet, on itkupotkuraivari monesti lähellä. Myös ykkösestä tutut itseään toistavat saattotehtävät loistavat monilukuisuudellaan. Nämä ovat juuri sellaisia suunnitteluvirheitä, jotka jatko-osaan tulisi säännönmukaisesti korjata. Palautteestakaan ei varmasti ole ollut puutetta. Dead Rising 2:ta vaivaakin puute oikeista uudistuksista. Uudet aseet ovat hauskoja, ja grafiikkaa on parannettu roimasti, mutta muuten konepellin alle ei juurikaan olla kurkistettu, vaikka syytä olisi ollut. Nähtävästi kehittelijöiden mottona on ollut 'riittävän hyvä'.

Pelin vaikeutta on tosin mahdollisuus nyt tasoittaa ottamalla kaveri mukaan kemuihin. Kaksi Chuckia on parempi kuin yksi, ja kaksinpelimoodista hyötyvät molemmat pelaajat. Siinä missä yksi edistää tarinaansa, saa toinen kerättyä itselleen kokemuspisteitä, jotka siirtyvät automaattisesti tämän omalle konsolille. Myös moninpeliä on mahdollista harrastaa Terror Is Reality -ohjelman puitteissa. Tässä kilvoitellaan zombilahtauksessa, ja ansaitaan omalle Chuckilleen rahaa, jota tämä voi sitten hyödyntää edetessään tarinassaan.

Yksinpeliin on onnistuttu mahduttamaan mukaansatempaava juoni. Hahmot ovat vanhaan tyyliin liioiteltuja, ja hyvän maun rajamailta, eikä dialogia voi kehua kovinkaan nokkelaksi, mutta se riittää kantamaan juonta eteenpäin. Tarina onkin monesti se pelastava tekijä, kun muuten haluaisi heittää ohjaimen seinään. Pelin pariin palaa, koska haluaa tietää mitä seuraavaksi tapahtuu.

Äänimaailma on pelkistetty, mutta toimiva. Kasinoissa koneet kilkattavat ja zombit mörisevät, ja joskus mukaan saadaan myös pätkä musiikkia. Siinä ei ole mitään moitittavaa, muttei myöskään erityistä kehuttavaa.

Dead Rising 2 onkin siis tarpeettoman uskollinen jatko-osa, joka ei ole oppinut edeltäjänsä virheistä. Graafiset uudistukset ovat aina kiva juttu, mutta niihin tulisi paneutua vasta sitten kun pelimekaniikka on saatettu ensin modernille tasolle. Nykyisellään peli tarjoaa ristiriitaisen kokemuksen, jossa panostetaan komedisiin puitteisiin, joista ei kuitenkaan pysty nauttimaan täysin rinnoin korkealle väännetyn vaikeustason vuoksi.