Enslaved: Odyssey to the West

Maailmanloppu on totuttu peleissä näkemään synkkänä aikana, eikä vähiten Falloutin harmaiden joutomaiden vuoksi. Enslaved rikkoo kaavaa ja loihtii ruudulle maailman, jossa nykyihmiskunta on kadonnut, mutta näkymä on aurinkoinen, vehreä ja kaunis. Peliin sisältyykin heti kiinnostava kaksipuolisuuden teema. Hyvää ja pahaa ei eroteta selkeästi omiin kehyksiinsä, mikä antaa pelaajalle sopivasti tilaa myllätä omien ajatustensa kanssa.

Tarinaa on inspiroinut kiinalaisklassikko Xiyouji - Lännenmatkan muistelmat, mutta viitteet ovat löyhät. Ne rajoittuvat lähinnä eksoottisiin ympäristöihin ja päähahmoihin. Pääosassa on voimakas ja ketterä Monkey, joka joutuu ilmalaivan maahansyöksyssä nuoren Tripin orjuuttamaksi. Nokkela mutta fyysisesti avuton tyttönen asentaa Monkeyn päähän muunnellun orjapannan, eräänlaisen kommunikaatiovälineen, jolla hän alistaa soturin suojelijakseen matkallaan kohti turvapaikkaa. Mikäli Monkey yrittää pakoon tai Trip kuolee, tuottaa panta voimakasta kipua, mikä koituu myös miehen kohtaloksi. Näin epätodennäköinen parivaljakko liitetään tiiviisti yhteen.

Tarinan on käsikirjoittanut kirjailija Alex Garland (Laguuni, 28 päivää myöhemmin) ja ohjannut Klonkkunakin tunnettu Andy Serkis. Serkis myös näyttelee Monkeyn roolia pelissä. Ei olekaan sattumaa, että toimintaseikkailuun on haettu varsin elokuvamaista otetta. Erilaisia kamerakulmia käytetään ahkerasti hyväksi, mikä useimmiten luo näyttävän näköisiä kohtauksia, mutta paikoin myös häiritsee pelaamista. Toisaalta tarkkoja hyppyjä raunioiden reunoilla ei tarvitse pelätä, sillä Monkey ei hyppää kuin ennalta määrätyissä kohdissa. Reunalta putoaminen on käytännössä mahdotonta.

Seikkailu alkaa kasvillisuuden valtaamasta New Yorkista, jonka pysähdyttävät maisemat paistattelevat kirkkaassa auringonpaisteessa. Seikkailu ei kuitenkaan jumitu yhteen kiinnostavaan ympäristöön, vaan maisemat vaihtuvat sopivin väliajoin. Reiluun tusinaan kenttään mahtuu niin iltaruskon värjäämää vuoristokylää, ruosteista romuttamoa kuin jättimäisten robottien valmistustehdastakin. Maisemat ovat vivahteikkaita, mutta eivät aina teknisesti visionsa veroisia. Pelin taustalla oleva Unreal Engine ei selvästikään ole parhaimmillaan, kun horisontti voi parhaimmillaan piirtyä kilometrien päähän. Kaukaisimmat yksityiskohdat jäävät varsin ylimalkaisiksi, eikä peli aina tiukimmissa paikoissa jaksa ylläpitää virheetöntä kuvanpäivitystahtia.

Ehkä hieman yllättäen tekninen sujuvuus onkin yksi asia, jota Ninja Theoryn uutuuspelissä jää kaipaamaan. Elokuvan ja pelin yhdistäminen ei koskaan ole ongelmatonta, mutta Monkeyn tehdessä huikeita akrobatisia temppuja tuntuu pelaaminen hieman turhan mekanisoidulta. Jouhevan etenemisen kannalta on toisaalta ihan hyvä, ettei pelaaja voi kahvasta toiseen kurottaessaan osua harhaan, mutta kun Monkey ei voi hypätä vaaksan korkuiselta korokkeelta alas, osaa hyppykohtien täsmällisyys myös rikkoa tunnelmaa. Pelaamisesta puuttuu luonnollinen lennokkuus, jollaiseen on päästy aivan viime vuosina uusia animaatiotekniikoita hyödyntämällä.

Juonen tiivistyessä ei voi olla myöskään huomaamatta pohjimmiltaan varsin turvallista kenttäsuunnittelua. Yritykset poiketa ennalta määrätyltä polulta töppäävät kerta toisensa jälkeen viimeistään sen toisen nurkan takana odottavaan itkumuuriin. Vapaata seikkailua ei ole ja pelissä kuljetaan varsin suoraviivaisessa ja kliinisessä putkessa välillä taistellen, välillä kiipeillen. Harvat vipupulmat ovat yksinkertaisia, eikä Enslaved nouse missään vaiheessa The Legend of Zelda -sarjan veroiseen oivaltavuuteen.

Leijonanosan kokemuksesta muodostaa suora toiminta, kun ihmisten läsnäolo herättää vuosikausia maastossa lojuneet taistelurobotit. Taistelusysteemi pohjautuu tavanomaiseen kevyen ja voimakkaan hyökkäyksen vuorotteluun. Monet robotit osaavat kuitenkin puolustautua, mikä pakottaa Monkeyn liikkumaan ja hyökkäämään selustaan. Silmittömän mättämisen sijaan taistelut suosivatkin kevyttä suunnitelmallisuutta. Osaa roboteista voi käyttää toisia vastaan, kun taas apuvoimia kutsuvat robotit kannustavat kiirehtimään suojassa nököttämisen sijaan.

Tripin osuus taisteluissa jää käytännössä sivustaseuraajaksi, mutta teknisine vimpaimineen likka voi tarjota ennakkovaroituksia tulevista vaaroista tai luoda käskystä hämäyksen, joka antaa Monkeylle aikaa liikkua uusiin asemiin. Suurin osa toiminnasta koostuu lähitaistelusta, mutta Monkeyn käyttämä sauva taipuu tarvittaessa myös plasmatykiksi, jolla voi poksautella tulivoimaa kantavia ilkimyksiä. Kentistä kerättävillä energiapallukoilla Monkey voi ostaa Tripiltä myös monia pieniä päivityksiä varustukseensa.

Ehkä villein varuste on vain tietyillä alueilla toimiva Cloud. Nimestään huolimatta kyseessä ei ole mikään hattara, vaan pikemminkin Paluu tulevaisuuteen -henkinen lentävä skeittilauta, jolla Monkey voi taittaa pitkiäkin matkoja vauhdikkaasti ja hyppiä muutoin mahdottomiin paikkoihin. Leijulauta tulee tarpeeseen muun muassa monia loppupomoja vastaan, kun vastapuoli on paitsi miestä kookkaampi myös rutkasti nopeampi. Selvänä muutoksena studion aiemmasta Heavenly Swordista Enslaved ei sisällä ristiriitaisia quick time -tilanteita, joissa pelaajan olisi nopeasti painettava useita eri näppäimiä peräjälkeen pomovastuksen kukistaakseen. Ratkaisutilanteiden visuaalinen puoli korostuu, kun lopetusliikettä voi mässäillä kaikessa rauhassa peukaloitaan väräyttämättä.

Vaihtelevien kuvakulmien ja vihollisten kestävyyden takia taistelut yltyvät joskus jopa turhauttavan kaoottisiksi, mutta toisaalta koin myös aitoja naurunpurskahduksia seikkailun äärellä. Välinäytökset ovat kutkuttavan hauskoja, ja mukana on yksi viime aikojen epäkorrekteimmista sidekickeistä: paksunpulskea Pigsy. Alex Garlandin ja Andy Serkisin apu näkyy ja kuuluu, sillä dialogi on kiinnostavaa ja paljon kerrotaan puhtaasti hahmojen elävien ilmeiden ja eleiden kautta. Se on poikkeuksellista lajityypissä, jossa kovin usein tyydytään pökkölömäisiin kovanaamoihin tai isopovisiin peli-ikoneihin. Välivideoita olisi sietänyt katsoa taajempaankin.

Enslaved ei ole parhaalla taistelumekaniikalla, omaperäisillä pulmilla tai täydellisellä rytmityksellä siunattu seikkailu, mutta tarina ja hahmot tekevät siitä kokemisen arvoisen. Vaikka juoni on osin ennalta arvattava, sitä seuraa ilokseen, ja myös loppuratkaisu tyydyttää. Tarina huipentuu eeppiseen kohtaamiseen, joka nostaa pelin mittakaavaa vielä pykälällä. Samalla se jättää hyvän elokuvan tavoin jotain myös pelaajan pureskeltavaksi. On melkeinpä sääli sanoa peliä "vain" hyväksi, koska hieman hiotumpana sillä olisi ollut edellytykset erinomaisuuteen.