Kinectimals

Kinectimals on häpeilemätön lastenpeli, jonka viehätys pohjautuu ylisöpöön ulkoasuun ja leppoisaan tunnelmaan. Pelin kantavana ideana on ottaa yksi viidestä petokissan pennusta hoivattavakseen ja opettaa tälle erilaisia temppuja minipelien lomassa.

Kinectimalsissa hypätään paratiisisaarelle, jolla vastassa tervehtii ihmeen opastushaluinen lentävä otus. Peli on kuvattu kokonaan pelaajahahmon perspektiivistä, eikä pelaajalla ole suoraa kontrollia saarella liikkumiseen. Sen sijaan paikkoja tutkitaan oman lemmikkikissan päähänpistojen kautta. Kissa voi kiikuttaa eteen esimerkiksi radio-ohjattavan auton tai sännätä linnun perässä metsän siimekseen.

Aluksi pelialueena on vain pieni osa saarta, mutta minipelejä tekemällä saaresta avautuu uusia osia, kuten valkeahiekkainen aurinkoranta. Jokaisella alueella täytetään tietty määrä vaadittuja tehtäviä ennen uuden alueen avautumista. Kinectimals on näin ollen varsin tiukasti kaulapannassa johdettu kokemus, mikä häiritsee ainakin seikkailunjanoista pelaajaa.

Minipelit ovat yksinkertaisia ja yllätyksettömiä sovelluksia Kinectin koko kehon liikkeentunnistuksesta. Katin kanssa esimerkiksi pallotellaan huitaisemalla palloa joko alhaalta, ylhäältä, vasemmalta tai oikealta. Pelissä kaadetaan myös maalitauluja vesisuihkun avulla ja heitetään frisbeetä. Ohjauksen tarkkuus jättää varsinkin heittojen kanssa paljon toivomisen varaa, mutta kissan hoivaaminen on kieltämättä hellyyttävää puuhaa.

Karvaturri vaatii silloin tällöin päästä pesulle tai paijattavaksi, jolloin pelaaja voi ojentaa käden kohti ruutua ja olla silittävinään otusta. Yksi hieno yksityiskohta on se, että kuvakulmaa voi kääntää luonnollisen tuntuisesti astumalla hieman sivummalle, jolloin myös selän rapsuttelu on mahdollista. Vaikka kissojen reaktiot eivät täysin autenttisilta vaikutakaan, on niiden söpö ulkoasu varmasti lasten mieleen. Peli onkin kuorrutettu varsin näyttävällä grafiikalla, joka ei jätä huomioimatta karvatupsuja sen enempää kuin kissojen alla painuvaa ruohikkoakaan.

Kissat eivät kasva pelin edetessä, vaan sen sijaan vastaan tulee muita saarella asuvia pentuja. Esimerkiksi mustapantterin pennun voi välillä vaihtaa leijonan tai pantterin poikaseen. Pelaaja voi opettaa pentuja esimerkin kautta muun muassa hyppäämään, leikkimään kuollutta ja pyörimään, mutta puuhastelulta vie pohjan, kun koulutus ei tunnu kovinkaan dramaattisesti vaikuttavan kissan käytökseen. Myöskään lemmikin vaihtaminen toiseen ei tuntunut tuottavan minkäänlaista negatiivista reaktiota hylätyltä.

Ehkä hauskimpia minipelejä kokonaisuudessa ovat esteradat, koska ne ovat hetkiä, jolloin pelissä on selkeää tekemisen meininkiä. Pelaaja juoksee paikallaan juoksuttaakseen kissaansa, hyppää kannustaakseen kissaa ylittämään esteen ja kyykistyy saadakseen kissan sukeltamaan putkeen. Liikkeiden vaste ei ole välitön, mutta omalla tavallaan juuri se luo tunnetta siitä, että pelaaja on tekemisissä toisen olennon kanssa. Peliin olisi kuitenkin kaivannut monipuolisempaa ja haastavampaa tehtävää sekä vapaampaa liikkumista kuin ennalta käsikirjoitettu eteneminen mahdollistaa.

Toki pelissä voi välillä piipahtaa omassa kodissa, jota on myös mahdollista sisustaa makilta ostettavin huonekaluin. Muokattavuus rajoittuu silti varsin jyrkästi ennalta määrättyihin paikkoihin - kaava, jota peli tuntuu suosivan liian hanakasti.

Vaikka Kinectimalsista on yritetty tehdä uuden sukupolven virtuaalilemmikki, ei se tunnu järin edistykselliseltä. Yhtenä ongelmana on avainominaisuuksiin lukeutuneen puheentunnistuksen poistaminen käytöstä Suomessa. Toisaalta lemmikkeihin ei pääse syntymään tunnesidettä, koska eläimet vaikuttavat pohjimmiltaan robottimaisilta tehtäväautomaateilta. Ne eivät kovinkaan selvästi kehity oppimastaan, reagoi pettymyksiin tai kiinny pelaajaan. Kerran peli kiinnitti huomion sensorin editse kävelleeseen ihmiseen, johon katti reagoi tismalleen yhtä riemukkaasti kuin minuun. Pennulta olisi odottanut aivan päinvastaista reaktiota tutun ohjaajan vaihtuessa vieraaseen.

Visuaalisesti Kinectimals on ehkä näyttävin Kinectin lanseerauspeleistä, mutta myös sisällöllisesti yksi kyseenalaisimmista. Söpö lastenpeli tuntuu pohjimmiltaan sarjalta yksinkertaisia tehtäviä, joissa ei ole sen enempää pelillistä haastetta, mallikelpoista ohjaustarkkuutta kuin nokkelaa ideaakaan. Kissojen kanssa leikkiminen ja niiden kouluttaminen on hauska idea, mutta se jää sivuseikaksi, kun vuorovaikutuksessa ei ole asianmukaista dynamiikkaa. Aikuiselle kaavamainen kokemus käy harmillisen tylsäksi jo yhdessä illassa. Kohdeyleisön huomioiden ehkä se vakavin ongelma on silti suomenkielisyyden puute, jonka vuoksi peliä ei voi varauksetta suositella lapsillekaan.