Suomi
arviot
FIFA 21

FIFA 21

Olisiko jo aika palata piirrustuspöydälle, EA?

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Katsot

Preview 10s
Next 10s
Mainosta

Siinä missä Konami päätti lykätä "täysiverisen" PES-osan julkaisua pandemian sekä uuden sukupolven kehitystyön vuoksi, EA Sports pysyi perinteisessä julkaisutahdissaan. Ja jos ollaan rehellisiä, useat ominaisuudet näyttävät paperilla täyden hintalapun arvoisilta. Harmi vain, että ne tekevät kuitenkin enemmän haittaa kuin hyötyä.

Ennen kaikkea itse pelaaminen jättää todella kylmäksi. Mukana on useita uusia ominaisuuksia, jotka keskittyvät erityisesti tyhjän tilan sekä läpisyöttöjen hyödyntämiseen. Hyökkääjien tekoäly onkin huikeaa: maalinsylkijät etsivät jatkuvasti parempaa paikkaa paitsioita vältellen. Samalla kuitenkin puolustajien tekoäly on selvästi aiempaa heikompaa. Kun koneelle ei voi jättää esimerkiksi tilanvartiointia, vastahyökkäykset ovat todellista myrkkyä.

Pelaaja voi nyt myös pyytää manuaalisesti pystyjuoksua, joka onnistuu vetämällä oikeaa tattia toivottuun suuntaan. Ominaisuus on muuten hyvä, mutta se sotii pahasti tattiin aiemmin sidottujen ominaisuuksien kanssa. Lopputuloksena nerokas ajatus nopeasta pyrähdyksestä muuttuu monesti kikkaliikkeeksi tai pallon teknisemmälle kuoletukselle. Aivan liian usein ratkaisuna on ei-toivottu liike.

Katsot

Preview 10s
Next 10s
Mainosta

Painikkeiden ristiriidat näkyvät myös muilla osa-alueilla. Esimerkiksi driblauksen aloittaminen L1/LB-painikkeella saa tekoälyn juoksemaan. Näistä kahdesta ensimmäistä ei voi tehdä ilman toista, mikä on absurdia. Toki tällaisia ongelmia on ollut sarjassa aiemminkin, mutta FIFA 21 vie niiden määrän ennätyslukemiin.

Plussan puolelle on onneksi nostettava molempien tattien samanaikaisella painamisella onnistuva lukittautuminen yhteen pelaajaan. Tämän ansiosta pallon voi syöttää tiimikaverille pitäen samalla hallinnan seinäsyötön antajassa. Ominaisuus mahdollistaa vaarallisempien paikkojen hakemisen erityisesti taitaville pelureille.

FIFA 21

Melkoisen paljon omituisempi lisäys on Rewind, joka mahdollistaa muutaman sekunnin kelaamisen paremman suorituksen tavoittelemiseksi vähän autopelien tapaan. Ominaisuuden avulla maalipaikan tuhrinnan voi korjata onnistuneeksi viimeistelyksi. Kyseessä on pelaajan mielihaluista riippuen joko paras ominaisuus ikinä tai lajin pilaava häpeätahra. Onneksi se on tarjolla vain Kick-Off-irtomatseissa.

Sitten onkin aika siirtyä FIFA 21:n ala-arvoisimpaan puoleen: puolustamiseen. Oman pään hallinta on merkittävästi vaikeampaa kuin aiemmissa osissa, sillä sen toimivuus perustuu yhä enemmän ajoitukseen. Onhan se jo aiemmin tehnyt niin, mutta silloin hyökkäys ja puolustus tuntuivat olevan tasapainossa. Harmillisesti erikoiskikat ja driblaus ovat kuitenkin kallistaneet vaa'an täysin hyökkääjien eduksi. Suunnanmuutokset ja pallonhallinta ovat liian vikkeliä ihmispuolustajan estettäväksi. Samalla kuitenkin tekoäly onnistuu ryöstöissään poikkeuksetta ilman virhettä.

Mukana on uusi "kilpailullisempi" vaihtoehto Legendary- ja Ultimate-vaikeusasteiden sekaan, joka pyrkii simuloimaan Ultimate Team -joukkueen käytöstä. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että tekoäly keskittyy enemmän kikkailuun ja kuljetuksiin kuin aidontuntuiseen futikseen. Tämä häiritsee erityisesti huippupelaajien kohdalla, jolloin pallo on liimautuneena nappiksiin. Jopa taklauksen jälkeen peliväline palaa kuin taikaiskusta takaisin kuskaajan haltuun. Kun reaktioajatkin ovat toisesta maailmasta, pelaajan tehtävä on pääasiassa katsoa ja kärvistellä.

Onneksi ominaisuuden voi ottaa pois päältä. Tällöinkin tekoäly onnistuu kuitenkin turhan hyvällä prosentilla erikoisliikkeissään. Tämä tekee puolustamisesta turhauttavaa yhtään korkeammalla vaikeusasteella. Omassa päässä soikin jatkuvasti vastahyökkäysten päätteeksi. Ehkä ratkaisulla on pyritty miellyttämään pohjoisamerikkalaista yleisöä, mutta nykyään ottelut päättyvät epärealistisen suurinumeroisiin maalikarkeloihin.

Katsot

Preview 10s
Next 10s
Mainosta

Tämän vuoksi ottelut eivät tunnu niinkään oikealta jalkapallolta vaan sitä jollain tavalla muistuttavalta. Kun pelitasapaino järkkyy, painikkeet ovat ristiriidassa ja tekoäly yliluonnollisen puolella, lopputulos epäonnistuu. FIFA 21 turhauttaa muutamista todella onnistuneista hetkistä huolimatta.

Jos unohtaa viheriön tapahtumat, FIFA 21 tarjoaa pitkälti samaa kuin edeltävä FIFA 20:kin. Mukana on kolme keskeistä pelitilaa: ura, Ultimate Team sekä Volta. Näistä ensimmäinen tarjoaa muutamia hienouksia pelaajien kehittämissuunnitelmista lähtien. Voitkin esimerkiksi keskittää uuden lupauksen kehittämään vain tiettyä osa-aluetta tai vaihtoehtoisesti opiskelemaan uuden pelipaikan saloja. Manageritasolla taasen voi tehdä lainasopimuksia myyntiklausuuleilla sekä nostaa budjetti- tai neuvotteluvaikeusastetta.

Volta puolestaan jatkaa tarinatilaa hauskalla tavalla, vaikka uudeksi Journey-kampanjaksi siitä ei olekaan. Moodissa seurataan mies- tai naiskatufutarin uraa turnauksesta toiseen. Onkin jopa erikoista miten paljon paremmin pelimekaniikat soveltuvat Voltaan kuin varsinaiseen perusfutikseen. Kenties tässä on kehitystyön suurin murheenkryyni? Persoonallinen Volta on joka tapauksessa viihdyttävän persoonallinen omine kosmeettisine vaatteineen sekä FIFA-pisteineen.

FIFA 21

Viimeisimpänä on suosittu FIFA-tila FUT. Moodi on pysynyt käytännössä ennallaan, joskin uusia tuulia tuodaan esimerkiksi stadionien kustomointiin. Uusilla korteilla voi muokata katsomoiden ja yleisön väriä tai vaihtaa sisääntulo- sekä maalilaulua. Pienuudestaan huolimatta lisäykset tekevät Ultimate Team -tilasta entistä persoonallisemman.

Vaikeuksista huolimatta FIFA on edelleen tuotantoarvojen "kuningas". Kaikki on kammottavan violetteja valikkoja lukuun ottamatta kunnossa. Mukana on valtava määrä lisensoituja biisejä ympäri maailmaa sekä tietysti aidot joukkueet, stadionit ja pelaajat. Volta-tilaa varten naftaliinista on kaivettu myös brassilegenda Kaká, joka on osa tarinan välivideoita. Grafiikkapuolella on nähtävissä lievää ikääntymistä konsolisukupolven vaihtumisen kynnyksellä erityisesti PES-kilpailijaan nähden. Onkin kiinnostavaa nähdä miltä PS5:n ja Xbox Series X:n virtuaalifutikset tulevaisuudessa näyttävät.

Mikäli olet seurannut matkaani FIFA-sarjan parissa, tiedät minun pitävät FIFA 18 -osaa sarjan ylivertaisena huippuhetkenä. Tämän jälkeen alamäki on kuitenkin tuntunut kiihtyvän. FIFA 20 sisälsi jo joitakin ongelmia, ja FIFA 21 pahentaa tilannetta entisestään. Muutokset aiheuttavat pelitasapainon järkkymisen sekä turhauttavan tekoälyn, mikä vie peliä yhä kauemmas realismista. Samalla peli ei myöskään tunnu hauskalta arcadefutikselta. Nyt voisikin olla sopiva hetki EA:lle siirtyä takaisin perusasioiden äärelle ja taata paras mahdollinen lähtölaukaus uudelle konsolisukupolvelle.

Katsot

Preview 10s
Next 10s
Mainosta
FIFA 21FIFA 21
FIFA 21FIFA 21
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
+
Volta on peli pelin sisällä, perinteisen korkeat tuotantoarvot
-
Pelitasapaino, liikaa painikkeita ja mekaniikkoja, epärealistinen tekoäly
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä


Cookie

Gamereactor käyttää cookieseja taatakseen parhaan mahdollisen selailukokemuksen sivustollamme. Jos jatkat eteenpäin niin oletamme, että hyväksyt cookies-käytäntömme.