Democracy 4

Verot alas! Palveluista ei leikata! Mikseivät idioottipoliitikot tajua, miten helpoilla korjauksilla Suomen saisi toimimaan paremmin? Jälleen kerran uuden Democracy-sarjan osan myötä pelaajalla on mahdollisuus yksityistää kaikki tai luoda oma kommunistinen utopiansa - tai ainakin nähdä, millaiset seuraukset niillä on.

Democracy-sarjan kolmososaa on käytetty myös leikkimielisessä puolueiden testaamisessa. Sittemmin ministereiksi päätyneet aktiiviset pelaajat Maria Ohisalo ja Sampo Terho pääsivät todistamaan politiikkansa toimivuutta Ylioppilaslehden grillissä.

Ensivaikutelmana Democracy 4 voi vaikuttaa monimutkaiselta. Erilaisia vipstaakkeja ja keskenään vaikuttavia asioita on valtavasti, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen viimeistään parin mutkan kautta. Säädettäviä asioita löytyy laidasta laitaan huumepolitiikasta verojen kautta sosiaalihuoltoon. Tämä mahdollistaa hyvin kokonaisvaltaisen kokemuksen vaikuttamismahdollisuuksista.

Käytännössä pelaaja pystyy lisäämään ja poistamaan politiikkatoimenpiteitä, sekä määräämään niiden tason. Esimerkiksi aseistetun poliisin määrärahoja voi säätää korkeammaksi tai matalammaksi, tai poliisit voi riisua aseista kokonaan. Kaikilla muutoksilla on vaikutusta yhteiskunnan kehitykseen sekä erilaisten kannattajaryhmien kokoon ja suosioon.

Esimerkiksi tuloveron korotus vähentää kapitalistisesti ajattelevien ihmisten kannatusta, mutta kasvattaa sosialistien tyytyväisyyttä. Lisäksi tulovero heikentää palkkatasoa ja bruttokansantuotetta sekä kasvattavat painetta automatisaatioon. Automatisaation kasvu taasen vaikuttaa työttömyyteen, palkkatasoon ja teollisuuden kilpailukykyyn. Näiden vuorovaikutusten ketju muodostaa melkoisen verkoston.

Kaikki vaikutukset eivät myöskään astu voimaan välittömästi. Joillain toimenpiteillä, kuten koulutusmäärärahojen kasvattamisella, muutoksien vaikutuksilla kestää jopa vuosia astua täysimääräisesti voimaan. Usein suunnitelmien pitää olla pitkäjänteisiä, eikä uusien ongelmien syntyessä nopeita ihmelääkkeitä ole yleensä tarjolla. Sitä niittää, mitä kylvää, ja sato kasvaa vasta seuraavana kasvukautena.

Muutoksia ei ole mahdollista tehdä mielin määrin, vaan pelaajalla on käytössään rajattu määrä poliittista voimaa, jota kuvataan pisteillä. Pisteitä voi käyttää toimenpiteiden aloittamiseen, muuttamiseen ja kumoamiseen. Lähtökohtaisesti pisteitä kuluu paljon muutoksiin, jotka herättävät voimakasta keskustelua, esimerkiksi ase- tai aborttilainsäädännön säätämiseen. Käytössä olevat pisteet riippuvat oman hallituksen kokoonpanosta. Mitä lojaalimpi ja osaavampi ministerikaarti on käytössä, sitä enemmän voimaa he tarjoavat. Tomppelit ja vastarinnan kiisket voi erottaa, luonnollisestikin käyttämällä pisteitä.

Politiikan tavoitteena on luonnollisestikin paitsi luoda parempi maailma, myös tulla uudelleen valituksi. Käytössä olevat toimenpiteet miellyttävät vain tietyllä tavalla ajattelevia kansalaisia, eikä kaikkia voi miellyttää. Kumartamalla kapitalisteille pyllistää sosialisteilla ja suosimalla joukkoliikenteen käyttäjiä suuttuvat autoilijat. Ihmiset kuuluvat luonnollisestikin samaan aikaan useampaan ryhmään. On täysin pelaajasta kiinni, millaisella kannatuspohjalla vaalit on tarkoitus voittaa. Kovin vaikeaa voittaminen ei ole, ellei maa oli totaalisessa kaaoksessa.

Käytössä olevien poliittisten pisteiden lisäksi toinen toimintaa rajoittava tekijä on valtion kassa. Luonnollisestikin budjetti voi olla tappiolla pitkänkin aikaa, mutta kestävä tie se ei ole. Lopulta valtion luottoluokitus laskee, mikä johtaa velkakulujen nousuun ja talouden syöksykierteeseen. Vastuulliseen talouspolitiikkaan auttaa korkea bruttokansantuote, mikä vaatii niin koulutettua työvoimaa kuin hyvää kilpailukykyä.

Tietyssä mielessä kyseessä ei ole edes peli, vaan ohjelmalelu, sillä varsinainen voittaminen ei ole mahdollista. Ainoa varsinainen tavoite on tulla valituksi myös seuraavalle vaalikaudelle, joita voi olla lähtökohtaisesti rajattomasti. Kaikki muut tavoitteet ovat pelaajan itsensä määritettävissä - haluatko luoda mahdollisimman konservatiivisen maan, vaiko kenties poistaa epätasa-arvoisuuden?

Democracyä voi käyttää myös välineenä oman ajattelun kehittämiseen. Mikäli maastaan ryhtyy rakentamaan diktatuurista natsivaltiota tai kuoliaaksi verottavaa kommunistiutopiaa, huomaa liberaalien ja koulutettujen ihmisten poistuvan nopeasti maasta. Tämä vaikeuttaa talouskasvua valtavasti, pakottaen pelaajaa leikkaamaan sosiaalipalveluista. Lopulta jäljelle jää rahaa ainoastaan kansaa kurissa pitävän poliisikoneiston ylläpitämiseen. Ja tosiaan, tällaisia neuvostodiktatuurit ja fasistiset valtiot enemmän tai vähemmän ovat.

Kun pintaa raaputtaa hieman syvemmälle, paljastuu taustalta monimutkainen matemaattinen malli. Matemaattisesti orientoituneille pelaajille tämä on hyvin mielenkiintoista, sillä periaatteessa koko yhteiskuntamallin kehityksen pystyy purkamaan yhdeksi hyvin laajaksi yhtälöryhmäksi. Periaatteessa koko kansantaloustiede tieteenalana perustuu tällaiseen ajatteluun, vaikka useimmat akateemiset mallit eivät olekaan näin monimutkaisia. Kaikki vaikutukset ovat myös muokattavissa tiedostossa, ja Democracy-peleillä onkin hyvin aktiivinen modausyhteisö.

Kaikissa Democracy-sarjan osissa tietyt toimenpiteet ovat käytännössä aina järkeviä. Nostamalla runsaasti poliisin määrärahoja voi pahoja lieveilmiöitä synnyttävän rikollisuuden saada kuriin. Koulutukseen ja tutkimukseen sijoittaminen taasen tuottaa omansa lähes aina takaisin kasvaneena osaamisena ja talouden kilpailukykynä. Tämän kaiken voi rahoittaa runsailla hiilidioksidiveroilla, jotka tuottavat kassaan massiivisesti rahaa ja pelastavat samalla ilmaston. Saattaa näissä olla oikeastikin jotain perää, joten ottakaapa opiksi, poliitikot.

Toisaalta suurin ongelma uusimmassa versiossa on se, että peli on hyvin samanlainen kuin edellinen osa. Vuorovaikutuksien määrää on kasvatettu, esimerkiksi yksityisiä markkinoita mallinnetaan entistä tarkemmin. Muutenkin mukaan on lisätty uusia vipstaakkeleita, kuten kannatukseen vaikuttavia poliittisia puheita ja kampanjan rahoittajia. Karu totuus on kuitenkin se, että koska maailma on edelleen melko samanlainen kuin aiemmin, ovat myös verotuksen kaltaiset tärkeimmät komponentit hyvin samanlaisia.

Suoraan sanoen minua harmittaa antaa Democracy 4:lle näin huono arvosana, sillä kyseessä on erinomainen, kevyen hauska yhteiskuntasimulaattori niin pikkupoliitikoille kuin mallinnuksesta kiinnostuneille pelaajille. Yksikään toinen peli ei kykene näin syvälliseen ja kokonaisvaltaiseen mallinnuskokemukseen. Näin monimutkaisen teoksen tasapainottaminen on vaikeaa, joten ymmärrän, ettei kaikkea ole voitu pyöräyttää uusiksi. Siitä huolimatta erot kolmososaan ovat liian pieniä perustellakseen parempaa arvosanaa. Kuitenkin voit antaa pelille hyvällä omallatunnolla parikin lisäpistettä, mikäli kyseessä on ensikosketuksesi sarjaan.