Yakuza: Like a Dragon

Vuonna 2005 debytoinut Yakuza-sarja lukeutuu Segan merkittävimpiin pelinimikkeisiin tämän vuosituhannen puolella - viime vuosien aikana julkaistujen remasterointien ansiosta kaikki sarjan kuusi pääpeliä ovat pelattavissa nykyalustoilla. Onnenluvun mukaan numeroituun seitsemänteen osaan keskittyy jo lähtökohtaisesti huomattavia paineita, kun fanit ovat odotelleet Yakuza-sarjan uudistuvan kovatasoisena pysytelleestä meiningistä huolimatta. Sega on pudottanut viimeisimmästä Yakuzasta järjestysluvun kokonaan pois, mikä on yhtäältä ollut luonteva ratkaisu; Like A Dragon on näet ihan oma lukunsa pelisarjassa. Toisaalta taas peli nojaa muutamista uudistuksista huolimatta vahvasti Yakuza-sarjan vahvuuksien varaan, mikä ei ole lopulta ollenkaan hullumpi juttu.

Japanissa jo tammikuussa 2020 ilmestynyt Yakuza: Like A Dragon käynnistyy, kun Arakawa-rikollisperheen juoksupoikana toimiva Ichiban "Ichi" Kasuga toilailee pikkukeikkojen ja Arakawa-klaanin johtohahmojen pokkuroinnin välimaastossa. Kovaääninen, mutta Yakuza-klaanilleen uskollinen, Ichi on onnistunut pääsemään tuttavallisiin väleihin kahden tärkeän arakawan kanssa, ja päähenkilöiden ja näiden avainhahmojen välisten suhteiden avaamiseen käytetään varsin ronskeja määriä ruutuaikaa. Erinomaisen käsikirjoituksen ja luontevasti rytmitettyjen takaumien ansiosta touhu tuntuu kuitenkin etenevän suhteellisen ripeästi, vaikka pari ensimmäistä pelituntia kuluvat pääasiassa välianimaatioita tapittaessa.

Telkien taakse lennähtänyt Ichi palaa 18 vuoden kakun järsittyään tosimaailman Tokiota jäljittelevään Kamurochoon, jonka katukuva ja valta-asetelmat ovat heittäneet häränpyllyä älylaitteiden ja Yakuza-klaanien muuttuneiden valtasuhteiden myötä. Ichin tehtävä on paitsi selvittää, mitä oikein on tapahtunut, ja lisäksi vallata oma paikkansa hiekkalaatikolta. Jälkimmäisessä hommassa apuja on kuitenkin saatavilla yllättävien uusien ja uusvanhojen ystävien muodossa. Koomisemmat hetket saavat vastapainokseen varsin synkkiä ja väkivaltaisia tuokiokuvia hahmojen edesottamuksista, mutta juonenkäänteet eivät tunnu liian äkkivääriltä tai melodramaattisen hömelöiltäkään. Tarinansa puolesta Yakuza: Like A Dragon osoittaa olevansa edeltäjiensä meriitteihin ketterästi yltävä kokonaisuus, ja juonen päästessä vauhtiin touhu ei juuri pääse hyytymään.

Ichi korvaa siis Yakuza-sarjan päähenkilönä paistatelleen Kazuma Kiryun, ja ilmeisesti takkutukkaisesta uudesta päähahmosta ollaan leipomassa uutta kiintotähteä pelisarjalle. Ichi eroaa ulospäin suuntautuneisuudessaan ja jopa sydämellisyydessään Dojiman lohikäärmeestä huomattavan paljon, ja kaverin yllättävät taustat ja motiivit aukenevat kiinnostavasti heti Like A Dragonin alkumetreiltä lähtien. Käsikirjoitus tosin syyllistyy ajoittain perijapanilaiseen liioitteluun ja alleviivaamiseen: vankilasta pääsevä Ichi on turhankin korostetusti ihan pihalla 2010-luvun lopun Japanista, ja hahmon roolipeli-innostus Dragon Quest -viittauksineen ryöpsähtää dialogiin mukaan ajoittain vähän epäloogisissa kohdissa.

Yakuza-seikkailujen selkärangan muodostavat turpakäräjät ovat olleet Segan toteuttaman muodonmuutosleikin tärkeimpänä kohteena, kun taas kirmaaminen puoliavoimissa ja sokkelomaisissa kaupunkiympäristöissä eivät ole juuri muuttuneet edellisiin Yakuza-seikkailuihin nähden. Näyttävästi mallinnetuilla ja elämää suhteellisen uskottavasti pursuavilla kaduilla liikkuessa tuttu kartta kieppuu vasemmassa alakulmassa. Taistelut etenevät roolipeliteeman mukaan vuoropohjaisissa merkeissä, ja Ichiä ja muita sankareita käskyttävä pelaaja selaa valikoista sopivia toimintoja taistelutilanteisiin. Mittelöitä on kuitenkin maustettu varsin yakuzamaisilla vaikutteilla, joiden tenhoavuutta toteutukselliset ongelmat verottavat.

Ensinnäkin hahmojen oppimat erikoisliikkeet tekevät matsien selvittämisestä turhan helppoa, kun Ichi ja kaverit voivat tykitellä voimakkaita lyöntejä Mental Points -pisteiden sallimissa rajoissa - energiaa ja mielenterveyttä voi käydä täydentämässä taisteluiden ulkopuolella kaupungin ravitsemusliikkeissä, joista voi ostaa tervehdyttävää purtavaa myös tappeluihin. Erikoisliikkeet tosin edellyttävät QTE-näppäilyssä onnistumista, jonka myötä iskun tuhovoima kasvaa huomattavasti. Vastustajan liikkeitä voi torpata ympyränapin painalluksella, ja tehokas torjunta edellyttää vihun hyökkäysanimaation tarkkaa tulkitsemista. Hyökkäysvaihtoehdon valitseminen penkin tai polkupyörän kaltaisen irtaimiston vieressä johtaa siihen, että pelihahmo nakkaa kyseisen esineen vihollista päin näyttävästi. Tappelut ovat väkivaltakuvastoltaan varsin hillittyjä, vaikka verta vähän roiskuukin; pelin K18-leima lienee lätkäisty pakettiin varsin hurjien välianimaatioiden takia.

Taistelut riehaantuvat varsin helposti sekä hyvällä että vähemmän onnistuneella tavalla kaoottisiksi mittelöiksi, joissa tapahtuu koko ajan - tekoälyn ohjaamat viholliset ja joukkuekaverit liikuskelevat pelaajan pohtiessa seuraavaa liikettään, ja vastapuolet tuuppivat ja huitovat toisiaan kiitettävän eläväisesti samalla, kun pelaaja arpoo uutta peliliikettä. Taistelut vaativat jatkuvaa seuraamista ja keskittymistä myös siksi, että tiettyyn vihuun tähtäävän sankarin liike voi tyssätä väliin ryntäävän toisen vihollisen torjuntaan tai kampitukseen. Viholliset myös provosoivat sankareita, ja esimerkiksi Ichi on pelottavankin helposti ärsytettävissä epätarkkaan mutta voimakkaaseen raivotilaan.

Harmittavasti pelin kamera ei pysy mittelöissä oikein mukana, ja jäljessä laahaava kameramies tekee esimerkiksi torjuntojen tekemisestä ajoittain täysin mahdotonta puuhaa. Myös vihollisten tekoäly jättää toivomisen varaa. Hyvänä esimerkkinä tästä käy pelin alkupuolella kokemani tilanne, jossa huligaanit äkkäsivät pelihallissa taukoa viettäneen Ichin. Siirryin ulos nyrkit pystyssä taistelun alkaessa, mutta samalla vastustajat ryntäsivät sisälle eivät reagoineet mitenkään siihen, että kohtasimme vähän kiusallisesti pelihallin eteisessä. Jouduin jahtaamaan Ichiä vaanivia vihollisia pelihallissa, ja taistelu muistutti pikemminkin hippaleikkiä. Näinä hetkinä en voi olla miettimättä, että olisiko tämänkin Yakuzan mittelöt voinut lopulta hoitaa perinteiseen viisiin. Vauhdikkaat turpakäräjät eivät eroa toiminnan määrässä tai sisällössä muiden Yakuza-sarjan pelien vastaavista, ja roolipelielementit tuntuvat tekevän matseista lähinnä entistä pidempiä.

Tappelupelimäisen kaaoksen ja vuoropohjaisuuden liitto ei pysty aivan perustelemaan itseään, mutta toiminee parhaiten ensimmäistä kertaa Yakuza-sarjaan tutustuvalle pelaajalle. Pitkän linjan Yakuza-faneille lajityypin vaihdos konkretisoituu kouriintuntuvimmin juuri sarjan tärkeimmässä pelielementissä, mikä ei ole välttämättä iloinen uutinen. Sitä vastoin tarinalliset ja audiovisuaaliset ansiot ovat enemmänkin kuin kohdallaan, ja nimenomaan juoni pitää touhun kasassa kiinnostavalla tavalla. Like A Dragonin välianimaatiot ovat upeaa katseltavaa ilmeikkäiden ja yksityiskohtaisten hahmojen sekä mainioiden roolisuoristusten ansiosta. Seitsemäs Yakuza ei jää näyttävimmillään juuri jälkeen The Last of Us Part II:n ja Death Strandingin kaltaisista komistuksista. Katumaisemat kestävät ensimmäisestä persoonasta suoritetun lähemmän tarkastelun puhumattakaan upeasta äänimaailmasta. Japaninkielinen ääniraita on ehdoton valinta mahdollisimman autenttisen pelikokemuksen saamiseksi, ja kaupungin kuhinasta kelpaa nauttia myös korvien kautta. Ravintoloista ja klubeista kadulle soljuvat möykät jalankulkijoiden askelia myöten tekevät pelimaailmasta todella elävän oloisen, kuten Yakuza-sarjalta sopii odottaa.

Muutamia teknisiä ongelmia on kuitenkin eksynyt meininkiin mukaan, vaikka päättyvän konsolisukupolven sotaratsuissa piisaakin vielä puhtia visuaalisen loiston perusteella. PS4-version latausajat pysyvät ihailtavan lyhyinä, mutta pelinäkymästä välianimaatioon siirtyminen aiheuttaa ajoittain huomattavan pitkän lataustauon, ja pisimmissä pysähdyksissä ehdin jo miettiä sovelluksen uudestaan käynnistämistä. Panin myös merkille, että varsinkin kaduille välinäytösten aikana päähahmojen taustalla liikkuu huomattavan vähän siviilejä, ja ne harvat jalankulkijat saattoivat katoilla savuna ilmaan. Tätä katoamisilmiötä ei tapahdu häiritsevän usein, mutta huomasin kyllä kiinnittäväni huomiota rakoilevaan visuaaliseen ilmeeseen. Toivottavasti ensi vuodeksi luvatut PS5- ja Xbox Series X -versiot iskevät selvästi tarpeelliset lisätehot pöytään.

Tiivistunnelmaisen tappelupelaamisen ja vuoropohjaisen roolipelittämisen liitto ei osu aina maaliinsa, vaan Yakuza: Like A Dragon nojaa edelleen eittämättä toimiviin pelisarjan perinteisiin vahvuuksiin. Seitsemäs Yakuza onkin hyvä osoitus siitä, että muutamat mekaniikalliset uudistukset eivät riitä kokonaan uuden lehden kääntämiseen. Ichin hahmo on puolestaan paljon onnistuneempi ja kiinnostavampi uudistuselementti, ja Yakuza: Like A Dragon herättää innostuksen pelisarjan uutta päätähteä kohtaan. Takuuvarmasti viihdyttävä ja koukuttava Yakuza: Like A Dragon tuntuu pelisarjansa jäsenenä kuitenkin välietapilta matkalla kokonaisvaltaisempaan uudistumiseen. Aika ja pelaajien reaktiot Like A Dragoniin näyttävät sen, kuinka rohkeita peliliikkeitä Sega on lopulta halukas tekemään kruununjalokivensä kanssa.