Kosmokrats

Eletään 1960-lukua. Kylmä sota ja avaruuden kilpavalloitus ovat virittyneet äärimmilleen. Maapallon kiertoradalla matkaavassa avaruusasemassa toveri perunankuorija keskittyy elämään peruna kerrallaan. Kapitalistien ja kommunistien pullistelu tuntuu kaukaiselta ininältä, kun aika kuluu kuoriessa kolme laatikollista perunoita päivässä. Sitten joku päättää painaa suurta punaista nappia, Maapallo lahoaa ydinkärkien alta, eikä kauan odotettu sukkulapilotti koskaan saavu avaruusasemalle. Koska kaikilla muilla on jo tähdellisempää tekemistä, perunankuorija saa ylennyksen. On aika tuoda kommunismin mahti koko galaksiin!

Pixel Delusionin kehittämä Kosmokrats on Neuvostoliiton avaruusohjelmaa seuraava humoristinen pulmaseikkailu. Ylennetyn perunankuorijan roolissa pelaajan tehtävänä on kasata komentajansa tilausten mukaisia aluksia, jotta kommunismin ilosanoma saataisiin kuuluviin koko galaksissa. Tilattujen alusten kasaaminen hoidetaan pikkuisella sukkulalla, joka voi lipua ympäri avaruutta sekä työntää ja vetää kappaleita.

Tilaus lasketaan suoritetuksi, kun pohjapiirustuksen kaikki ympäri pelialuetta levähtäneet kappaleet on yhdistetty. Tämä tapahtuu yhdistelemällä värikoodattuja kiinnikkeitä, joissa punaiset tarttuvat punaisiin, siniset sinisiin ja niin edelleen. Simppeli kasaaminen on avaruusteeman takia tarkkaa kyttäämistä, koska pienikin virhekosketus saa kappaleet sinkoilemaan holtittomasti ympäriinsä, minkä lisäksi hommat pitäisi saada pakettiin aikarajaa vasten ennen kuin neuvostotekniikka antaa periksi.

Kosmokratsin rakentelun perusidea on toimiva, mutta sitä ei syvennetä tarpeeksi. Kappaleiden vetämisen ja työntämisen lisäksi pelaajan repertuaariin ei kerry muita jippoja. Rakennettavien viritelmien pohjapiirustukset kyllä vaihtelevat, tosin ratkaisu on aina ilmiselvästi yhdistää värit kohdilleen. Pelin edetessä rakentelurauhaa sotketaan kappaleita siirtelevillä meteoriittiparvilla ja epävakailla kiertoradoilla, mutta ne eivät monimutkaista kasaamista riittävästi. Lähtöasetelma olisi kaivannut kaverikseen lisää toimintoja sukkulalle tai monipuolisempia kokoamissääntöjä, jotta kymmenet tilaukset eivät alkaisi toistaa itseään.

Turhan yksipuolisesti toteutettua rakentelua tasapainottaa onnistumisten ja epäonnistumisten mukaan elävä juonenkuljetus. Koottavien alusten kappaleista löytyy erilaisia moduuleita, joita voi kokoamisen yhteydessä sörkkiä vahingossa tai tahallaan. Rikotut perunamoduulit johtavat nälkään, joka taas johtaa säännöstelyyn ja mahdolliseen kapinaliikehdintään. Tuhoutuneet aurinkokennomoduulit heikentävät energiavarastoja, ja luovimmillaan väärin kasattu bilealus asettaa koko vapaa-aikainvestoinnin kyseenalaiseksi muuttaen avaruusvaalien suunnan. Kaikki virheet ovat pysyviä, ja loppuratkaisuja on useita.

Vaikka rakentelun aikana sattuneiden kämmien mukaan poukkoileva juonikaari on ideana ihastuttava, se ei toimi ilman ideaa luovuudellaan tukevaa käsikirjoitusta. Tällaista ei Kosmokratsissa ole. Niin huumori kuin hahmorepertuaari jumittavat kliseiden tyhjiössä. Kaikki puhuvat englantia totaalisen ylivedetyillä aksenteilla, perunat mainitaan jokaisessa mahdollisessa välissä, epäonnistumiset selitetään onnistumisiksi propagandalla ja vodka virtaa. Nämä kaikki on nähty huumoriaiheina lukemattomia kertoja Neuvostoliittoa käsittelevissä komedioissa, eikä Pixel Delusionin teos onnistu tiristämään niistä mitään uutta irti.

Hahmokavalkadi mukailee kuluneisuudessaan pelin huumoria. Komentaja on alati kiukkuinen johtotähti, joka mieluummin vie kriitikot nurkan taakse ammuttavaksi kuin istuu neuvottelupöytään. Upseeri Olga on epäilyttävästi koko ajan enemmän ja enemmän mukiloidulta näyttävä vastarinnan ääni. Tiedejaoston johtajaa taas ei politiikka kiinnosta, kunhan saa tehdä kokeita ydinreaktoreilla ja roboteilla. Pelaajaa opastava osastopäällikkö Boris on niin ikään stereotyyppinen yltiöleppoinen työmies, jota moduulien kolhut eivät haittaa, kunhan hommat tulevat hoidettua.

Kliseisten päähenkilöiden takia dynaamisesta juonenkuljetuksesta on vaikea innostua, eikä hahmoihin muodostu vahvaa sidettä, jonka turvin haluaisi kokea kaikki loppuratkaisut. Koska sekä tarina että pelattavuus eivät yllä yksinkertaisuutta ylemmäs, ei Kosmokrats houkuttele levittämään kommunismin ilosanomaa pitkin galaksia.